It's a girl

Yhdeksäs viikko.

En jaksa istua tietokoneella pitkiä aikoja. Vietän enemmän aikaa sohvalla haaveilemassa miehen kanssa. Ajattelen meidän pientä perhettä paljon, ja se on vienyt tilaa muilta ajatuksilta.

Pahoinvointia on ollut vähän enemmän, mutta ei oksentamiseen asti. Mikä tahansa häiriötekijä yleensä auttaa: kävelylenkki, syöminen tai vaikka tv:n katselu. Kunhan tekee jotain muuta kuin mitä oli tekemässä, kun paha olo alkoi.

Pahin nälkä on rauhoittunut, ja sen myötä ruokakaan ei maistu niin ihmeellisen herkulliselta. Ehkä parempi näin.

Olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Varhaisultrasta tuli luottavainen olo, kun ultrassa näkyi selvästi sykkivä sydän, pää, suora selkä ja vartalon sivuilla pienet nystyrät, joista tulee kädet ja jalat. Meidän pikkuinen. Liikutun, kun luen alkion kehitysvaiheista. Tällä viikolla ruskuaispussia ei enää tarvita, ja se surkastuu pois! Mikä suuri edistysaskel! Tuntuu kuin se olisi jo huomenna esiintymässä koulun näytelmässä. Nenäliinat mukaan.

Tänään kuulin ensimmäisen raskausuutisen pitkään aikaan niin, että pystyin suhtautumaan melko neutraalisti ja onnittelemaan vilpittömästi. Oikeastaan ajattelin, että se on vasta niin alussa, mitä tahansa voi tapahtua - olen itse pidemmällä! Hullua. Uutta.

Niin, ja se lapsi, joka sai alkunsa meidän lapsettomuuden aiheuttamasta paniikista, syntyi myös hetki sitten. Se on tyttö.