Pohdintojen lista ja lukemista

Viime päivien mietteitä ja aiheita joista kirjoittaisin, jos en olisi niin väsynyt:

Päänsärky

Ummetus

Väsymys

Millainen sänky vauvalle? Millaiset vaunut? Turvaistuin? Isofix vai turvavyökiinnitys? Tuleeko nyt se syyllisyys, myyjä vihjaa että vauva kuolee, jos ei hanki kalleinta (tämähän tapahtui oikeasti, Solsidanissa)? Kuinka paljon se tarvitsee vaatteita?

Listeria

Graavilohi

Sushi

Joululoman lukemisto:

Kuinka kasvattaa bébé

Äitikortti

Noiden linkkien takaa löytyy hyvin kirjoitettuja juttuja, joiden mielipiteet ovat niin lähellä omiani, ettei tässä ehkä tarvitse alkaa itse kirjoittamaan noista aiheista ;) Vaikka kai tämä väsymys joskus loppuu...

NT-ultra

Pääsimme vihdoin tapaamaan pikku nöpönenää. Hän poseerasi hienosti, vilkutti kaikilla viidellä sormella, maiskutteli suuta ja "hikkasi".

Kätilön tulkinnan mukaan "liikkeet ovat vielä refleksinomaisia".

Melkein jäätiin siihen käsitykseen, että meille vilkutettiin! Huh.

(Sillä hetkellä tuo kommentti oli kyllä onnellisen yhdentekevä, koska keskityin tuijottamaan kuvaruutua ja kyynelehtimään.)

Edelleen en meinaa uskoa, että tuo rakeinen kuva tarkoittaa, että meille tulee ihan oikea vauva. Pakahduttavan ihanaa. Se näyttää jo nyt ihan vauvalta. Seitsemän senttiä plus jalat! Niin iso jo, niin pieni vielä.

Nyt nauttimaan jouluvalmisteluista! (Tai siis päiväunista...)

Hyvää joulua kaikille vanhoille ja uusille lukijoille, ajatelkaa kaikkea ihanaa, mikä tulevaisuudessa odottaa!

Ja sehän on luonnollinen syy

Ensimmäinen kolmannes on kohta valmis.

!!!

Ollaan kerrottu lähipiirille uutiset, ja saatu kyynelehtiä yhdessä monessa seurassa. Kertominen on siitä ihanaa, että saa kokea uudelleen sen ilon ja yllätyksen, minkä positiivinen testi aiheutti. Oltiin pidetty pokeri tosi hyvin, ja äitini oli jopa vähän närkästynyt, kun ei ollut huomannut raskautta minusta. Minusta on ihan ymmärrettävää, että parin vuoden odotuksen jälkeen voi vähän tarkkaavaisuus herpaantua.

Ihmisillä herää myös välittömästi aika pitkälle meneviä ajatuksia, joita en itse ollut tullut ollenkaan vielä miettineeksi: kesävauva! (toistuu joka kerta) Oo, ensi jouluna meillä on täällä pikkuisia! Sitten meidän lapset ystävystyy!

Väsyttää aivan sairaasti. Löysin työpöydältäni hiirimatossa olevan rannetuen tyynyn ja nukahdin yhtenä päivänä nojaten päätä siihen.

Toisaalta jaksan paremmin kuin ennen. Juostiin miehen kanssa ratikkaa kiinni yhtenä iltana kyläilyreissun jälkeen, ja pysyin kannoilla pysäkille asti. Sanoin miehelle, että mene vaan edeltä, ja mies totesi ettei pääse lujempaa! Se oli hassua (ja ennennäkemätöntä).

Tuntuu, että lihakset kasvaa, vaikka töiden jälkeen nukun tunnin päiväunet ja sitten löhöän illan sohvalla. Tälle havainnolle löytyi pikaisella g-haulla tukeakin: Istukkahormoni on rikoslain 44. luvun pykälän 16 ensimmäiseen momenttiin liittyvän asetuksen (705/2002) mukaan dopingaine. Istukkahormonin ajatellaan vaikuttavan lievästi anabolisesti eli lihaksia rakentavasti ja voimaa antavasti.

Hehee.

Harmi vain, että en oikein pysy hereillä, mikä vähän rajoittaa treenaamista.

Olen välillä miettinyt murehtimista ja sitä, miksi en ole huolissani. Huoli on vain ohikiitävä hetki silloin tällöin, pieni ohimenevä ajatus. Muuten mieli on rauhallinen. Ajattelen, miten ihanaa on, että meillä on nyt 98% mahdollisuus saada lapsi, kun jossain vaiheessa raskautumisen todennäköisyys oli varmaan 2% luokkaa.

Hormonit kai vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Muistelen kaveriani, joka tuli vahinkoraskaaksi kesken opintojen yhden illan jutusta, ja päätti pitää lapsen. Hän oli silloin mielestäni oudon seesteinen ja totesi, että kaikki järjestyy - ja niin tietenkin kävi. Nyt olen itse oudon seesteinen. Kaikki järjestyy.

Helppoo elämää

Ihminen on ihme otus.
Kateus vasta onkin omituista.

Kaverini, jolla on kiva mies, kaksi kaunista kahden vuoden välein tilauksesta ilmaantunutta lasta, yksi kumpaakin sukupuolta - ainiin toinen ei tullut ekalla vaan sitä yritettiin peräti kolme kuukautta - lemmikki, rivitalonpätkä ja vakituinen työpaikka, sai tänään kuulla vauvauutisen.

Ja hän vaikutti kateelliselta. Koska saan kesävauvan. Koska teen äitiyslomaan asti työtä, josta olen innostunut. Koska olen ehtinyt kerätä työkokemusta sillä aikaa kun hän on ollut äitiyslomilla. Koska heti ensimmäisellä yrityksellä(!!!) tärppäsi. Kyllä vain. Koska kaikki on nyt niin hyvin.

En ihan ymmärrä.

Ihmismieli kai toimii niin, että se huomioi vain nykyhetken, ja on ihan sama missä helvetin tulessa sitä on kärvennytty ja kuinka pitkään tähän tullakseen. Tai ehkä tämä kaverini ei vaan käsitä, mitä olen käynyt läpi. (Olen kertonut kyllä.) Tai ehkä hän ei muista, mitä hänellä itsellään on? Tai sitten tämä on paluu hiekkalaatikolle, kasa hienoja leluja ei kelpaa vaan halutaan just se rikkinäinen harava mikä toisella muksulla on kädessä.

Olen hämmentynyt.
Toisaalta. Onhan se mukavampi olla kateuden kuin säälin kohteena.

Onnellisuus

Onnentäyteinen viikonloppu.

Vietettiin Miehen kanssa vuosipäivää ja Bambinon täyttä kymmentä viikkoa. Ollaan itketty onnesta. Kaikki on niin hyvin.

Neuvolantäti taisi olla oikeassa, että osa painonnoususta on ollut turvotusta. Huomasin siitä, että se hävisi. Ihmettelin saunaillassa, kun kukaan ei tuijottanut vatsaani, ja kotona huomasin, että se on palautunut ihan normaaliksi. Hassua.

Kohtu on muuttunut kooltaan päärynästä greipiksi, ja nyt jo sikiöksi ehtinyt pikkuisemme on persikankiven kokoinen. Hän alkaa kohta pissata.

Ultraääneen ei ole tullut vielä aikaa. Kai se oli niin, ettei sitä varata itse?

Vähäinenkin alkoholinkäyttö vaarantaa koeputkihedelmöityksen

Törmäsinpäs vahingossa tällaiseen, kun etsin tietoa ihan toisesta asiasta.

Pitääpä muistaa, jos joskus palataan tälle polulle...

Vieläkin raskaana ja ensimmäinen neuvola

Kymmenes viikko.

Olen kertonut parille työkaverille ja saanut ihastuttavan vastaanoton.

Ostimme vauvakirjan. Ja Herra Hakkarainen -pehmolelun. Ja sukat. Ja mini-Kånken-repun. Kaikkea, mitä vauva voi tarvita... en uskalla vielä ostaa oikeita vauvajuttuja. Ehkä seuraavan ultran jälkeen.

Pahoinvointi on loppunut melkeinpä kokonaan.

Iltaisin on välillä semmoinen vaikeasti kuvailtava vähän epämiellyttävä olo vatsassa. Väsyttää, mutta niin aina marraskuussa.

Tuntuu erilaiselta lukea yrittävien blogeja. Kamalalta. Haluaisin ottaa sen ahdistuksen pois. Tiedätte mitä laittaisin tilalle.

Kävimme neuvolassa. Juttelimme yli tunnin asioista. Saimme mukaan kasan paperia tärkeimmistä. Mieheltä kysyttiin, miltä nyt tuntuu, ja vastaus oli kai liian filosofinen, koska hoitaja näytti hymyilevältä kysymysmerkiltä. (Mies sanoi vähän eri sanoilla, että jokainen päivä tuntuu nyt erityiseltä. Ehkä miehet ei yleensä sano sellaista neuvolassa. Tai tarkemmin ajatellen, missään.) Mutta ei se mitään. Verenpaine oli hyvä ja painoni oli noussut kröhöm neljä-viisi kiloa. Hoitajan mukaan se on normaalia ja mukana on turvotusta.

Kai sitä voi pikkuhiljaa alkaa varovaisesti ajatella, että ihanan auvoisan kuukautisettomuuden lisäksi meille on myös tulossa vauva.

It's a girl

Yhdeksäs viikko.

En jaksa istua tietokoneella pitkiä aikoja. Vietän enemmän aikaa sohvalla haaveilemassa miehen kanssa. Ajattelen meidän pientä perhettä paljon, ja se on vienyt tilaa muilta ajatuksilta.

Pahoinvointia on ollut vähän enemmän, mutta ei oksentamiseen asti. Mikä tahansa häiriötekijä yleensä auttaa: kävelylenkki, syöminen tai vaikka tv:n katselu. Kunhan tekee jotain muuta kuin mitä oli tekemässä, kun paha olo alkoi.

Pahin nälkä on rauhoittunut, ja sen myötä ruokakaan ei maistu niin ihmeellisen herkulliselta. Ehkä parempi näin.

Olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Varhaisultrasta tuli luottavainen olo, kun ultrassa näkyi selvästi sykkivä sydän, pää, suora selkä ja vartalon sivuilla pienet nystyrät, joista tulee kädet ja jalat. Meidän pikkuinen. Liikutun, kun luen alkion kehitysvaiheista. Tällä viikolla ruskuaispussia ei enää tarvita, ja se surkastuu pois! Mikä suuri edistysaskel! Tuntuu kuin se olisi jo huomenna esiintymässä koulun näytelmässä. Nenäliinat mukaan.

Tänään kuulin ensimmäisen raskausuutisen pitkään aikaan niin, että pystyin suhtautumaan melko neutraalisti ja onnittelemaan vilpittömästi. Oikeastaan ajattelin, että se on vasta niin alussa, mitä tahansa voi tapahtua - olen itse pidemmällä! Hullua. Uutta.

Niin, ja se lapsi, joka sai alkunsa meidän lapsettomuuden aiheuttamasta paniikista, syntyi myös hetki sitten. Se on tyttö.

Kolme sydäntä

<3<3<3

Tänään yhdessä lääkärin huoneessa sykki neljäkin sydäntä, ja kolme niistä oli meidän: minun, miehen ja meidän yhteisen pikkuisen.

Meidän pikkuisella oli jo pää ja peppu. Pieni sykkivä sydän. Ja lapsivettä siinä ympärillä.

Mitat näyttivät juuri oikeita viikkoja ja päiviä.

Tässä hän on:

Hän esittelee kuvassa ruskuaispussiaan.

Maailmaan on tulossa uusi henkilö. Siellä hän on, matkalla meille. Meille!

Voi rakkaus.

Esi-isänpäivä

Tänään maailman paras tuleva isi sai lahjan ja aamiaisen, ja sen jälkeen käytiin moikkaamassa esi-isiä hautausmaalla. Oli mukavaa. Oli sateista, harmaata ja tuulista, ja kynttilä sammui monta kertaa matkalla haudoille. Kerrottiin uutinen ensimmäisenä näille kaikista luotettavimmille sukulaisille. Vaikuttivat tyytyväisiltä: eivät puhaltaneet kynttilää sammuksiin.

Loppupäivä menee sitten elävien sukulaisten parissa.

Herhiläiset

Seitsemän viikkoa.

Ultra on vasta ensi viikolla, koska haluttiin juuri sille lääkärille, joka hoiti meidät tähän siunattuun tilaan. Sanomaan kiitos.

Vatsani on pienoinen ongelma. Tai siis iso ongelma, se on siis aika iso. Ihmiset tuijottavat sitä. Tai oikeastaan eivät tuijota, koska sehän on epäkohteliasta. Ihmiset vilkuilevat sitä monta kertaa peräkkäin niin, etten huomaa. Paitsi että huomaan erittäin hyvin. Ihmiset puhuvat raskauksista, vauvakuumeista, tarkkailevat muiden syömisiä ja tänään jouduin keskelle raskaana olevia ja uutisia ja tuntui kuin olisin herhiläisparven keskellä. Mitä kukakin söi? Kenen lautasella ei ollut graavilohta? Nyt olisi hyvä hetki muidenkin kertoa, jos on uutisia! Esiin vaan!

Ajattelin: haistakaa paska. Haistakaa paska te pikkukakkosta odottava, puolivälin ylittänyt ja rouva Minulla raskaus alkoi näkyä viikon 21 jälkeen. Haistakaa paska ehjine munasarjoinenne, toimivine torvinenne ja hedelmällisine kohtuinenne. Haistakaa raskaus on maailman luonnollisin asia. Haistakaa paska vihjailuinenne ja merkitsevine katseinenne: Kun vatsasi on noin iso, niin täytyyhän sen olla jo niin pitkällä, että sinun pitää kertoa. Muutkin kertoivat! Rouva Tänään 12 viikkoa täynnäkin kertoi, ja sun maha on kuule SELVÄSTI ISOMPI!

Jooooo. Tein jo yhdessä toisessa seurassa sen harhautusliikkeen, että kerroin vastaanottaneeni raskausonnitteluja vuodesta 2005 (mikä on ihan totta). Mutta en jaksaisi järkyttää/nolata ihmisiä (niitä joita tapaan harvoin) koko ajan, vaikka luun kurkkuun paneminen onkin just mitä niille haluankin tehdä. Koska sanon nyt suoraan: se ei ole raskaus, joka vatsaani pullistaa. Alkion koko on 4-8 millimetriä, jos siellä edes on mitään alkiota. Että pitäkää nyt turpanne kiinni ja silmänne ylhäällä ja ihminen kertoo, kun ihminen on valmis kertomaan. Ja Rouva 12 viikkoa on minua VIISI VIIKKOA EDELLÄ JA kertoi asiasta ensimmäistä kertaa TÄNÄÄN!!!

Että silleen. Taitaa olla pikkunen kipukohta tässä. En ehkä ole ihan vielä yli lapsettomuudesta. Kröhöm.

Suru joka jäi

Tapasin tänään erään naisen. Hän on viisikymppinen, menestynyt urallaan, nähnyt maailmaa. Hän elää mitä ilmeisimmin onnellisessa avioliitossa. Elämä on tuntunut merkitykselliseltä. Ja silti, edelleen, pari vuosikymmentä myöhemmin mukana kulkee suru siitä, että lapsia ei koskaan tullut. Kuinka kaunis ja sydämellinen nainen, voisin niin kuvitella hänet äidiksi. Ja silti hänelle ei sitä annettu.

Tuntuu hirvittävän epäreilulta. Niin pienen pieni kohta on eri tavalla, ja tässä sitä vain kirjoittelen raskausoireita muistiin. Odotan ensimmäistä ultraa. Maailmani on jo revennyt irti siitä toisesta maailmasta, jossa olisin saattanut olla tuo nainen. (Ja voihan niin vieläkin käydä.) Ajatus on samaan aikaan kauhean surullinen ja toisaalta lohdullinenkin - että suru jää ikuisiksi ajoiksi, mutta sen kanssa voi elää.

Syöttöpossu, syöttöpossu, dormez-vous?

Seitsemäs viikko.

Pahoinvointi olikin vain tilapäinen häiriö, yksi vartin mittainen kohtaus. Sen sijaan minulle on kehittynyt erittäin vaativa nälkä seuranaan majesteetillinen ruokahalu. Nälkä on esimerkiksi työpäivän jälkeen niin kova, että mahaan sattuu. Ruoka maistuu i h a n a l t a. Ruisleipä ja juusto on parasta ikinä. Kävimme sunnuntaina markkinoilla ja makkaran tuoksu viekoitteli grillin luokse. Grillattu makkara sinapilla maistui taivaalliselta.

(Minähän en ole niitä naisia, joita makkaran tuoksu viekoittelee, paitsi korkeintaan erämaavaelluksen jälkeen.)

Hay Day -pelissä on possu, joka osoittaa suutaan sorkalla vinkiksi siitä, että sinne pitäisi saada täytettä.

Sellainen olo on minulla. Ei tulisi enää mieleenkään, että saattaisin unohtaa syödä! Ja jos aluksi maha tuntui vetävän vain pieniä annoksia, nyt se vaatii enemmän ja useammin.

Toinen läpitunkeva tuntemus on väsymys. Ensin luulin, että olen tulossa kipeäksi, mutta sitten älysin yhdistää pisteet. Onneksi nyt on marraskuu, joten on melko normaalia nukahdella työpisteen ääreen. Jään pohtimaan, olisiko myös normaalia ottaa pienet nokoset työpöydän alla...

Muistiinpanoja

Kuudes viikko. On mennyt joitain päiviä niin, etten ole (koko ajan) ajatellut raskautta. Olen juonut kerran rooibos-teetä ja sen jälkeen luin, että se on jonkun viranomaistahon mukaan kiellettyä. Olen syönyt pienen palan brie-juustoa, koska se oli hämäykseni, kun en juonut viiniä. Hupsu minä. Ja hupsut ihmiset, koska se toimi! Harvoin näkee niin monta kysymysmerkkiä ihmisten kasvoilla. :D

Kaikeksi onneksi pikkunen on vielä siellä, toivon että hengissäkin. Lupaan, etten syö enää brie-juustoa. Rooibos-teestä en edes erityisemmin tykkää.

Tämän hetken lempiruokani on salaatti, johon tulee vihersalaattipuska, avokado, pari tomaattia, sitruunamehua ja öljyä. Njamm.

Elän teini-ikää uudelleen. Tiedättehän, rinnat kasvaa, tunteet tuntuu niin paljon vahvemmilta kuin ennen ja aamuisin haluaisi vaan jäädä nukkumaan.

Mies on myös palannut teini-ikään. Tiedättehän, liikaa viinaa lauantaina, noloja tilanteita baarissa, oksennus olohuoneen matolle ja sunnuntaina krapulan aiheuttama paniikkikohtaus pizzeriassa.

Mutta on se mies ihanakin. Ehdotti, että tehdään tästä blogista kirja muistoksi. Arvelee, että meille tulee tyttö. Yhtenä päivänä kysyi, erotanko jo kumpi se on! Ihan kuin olisin joku meedio.

Ollaan varattu aika varhaisultraan.

Pahoinvointi alkoi tänään.

Kaunis päivä ja piilottelun vaikeudesta

Viisi viikkoa. Nauru on herkässä, liikutun helposti. Olen enimmäkseen hyvällä tuulella ja miehen mielestä "hullu".

Olen ollut jo kahdessa tilaisuudessa, joka on täynnä lisääntymisikäisiä naisia ja tarjolla on alkoholia. Skool!

Olen vähän hämmentynyt, miten tarkkaan ihmiset vahtivat toisten juomista. Ensimmäisellä kerralla otin maljan muiden mukana ja teeskentelin hörppiväni siitä. Täytenäinen lasi oli melkein mahdoton piilottaa, tiet vessaan ja keittiön lavuaarille tukittu, ja vähän ajan kuluttua täyden lasin löytymisestä tehtiin iso numero. Kuka jätti tämän?!? Onneksi juhlissa oli joku toinenkin hylännyt lasinsa täytenä, eikä tullut esiin hänkään. Toisella kertaa join suosiolla vettä, ja tunsin miljoona katsetta siinä lasissa. Sama kuin olisin pitänyt kädessä raskaustestiä.

Toisaalta minua on onniteltu raskaudesta aiempina aikoina jo niin monta kertaa, että olisihan hassua, jos sitä ei huomattaisi, kun viimein oikeasti olen raskaana...

Egotripin versio Kaunis päivä -kappaleesta iskeytyi aamuradiosta suoraan sydämeen. Lapsettomuudesta on jäljellä vain varjo. (Nytkö jo? Nyt jo.)

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin

Hän saapuu, vaikka yksi lähtikin

On huomen jotain jota aavistin

Tänään

Herään, ehkä vielä toivunkin

Ja toivon, joskus vielä uskonkin

Se saapuu lohtu jonka aavistin

Tänään

Kun minä käännyin, olit poissa

Vain varjosi tavoitin

Se minut kätteli koruttomasti, neuvoi että nousisin

Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa

Jalat vahvistuvat, jalat kantavat

Vaikka illat tuhlaan, aamut antavat

Ja minä nousen, vaikka putoan

Nousen vaikka putoan

Kun minä käännyin, olit poissa

Vain varjosi tavoitin

Se minut kätteli koruttomasti

Neuvoi että nousisin

Kun minä käännyin, olit poissa

Vain varjoas hipaisin

Se sinut saatteli selittämättä

Kielsi että seuraisin

Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa

Herään, ehkä vielä toivunkin

Ja toivon, joskus vielä uskonkin

Se saapuu, lohtu jonka aavistin

Tänään

Sillä päivä se on kaunis

Myrskyn jälkeen

Tässä sitä nyt ollaan. Ajassa plussan jälkeen. Kaikki on jo muuttunut, pysyvästi. Vaikka tämä raskaus menisi kesken, tiedän, että pystyn tulemaan raskaaksi. Se on valtava helpotus.

Olo on kumman rauhallinen. Kehoni sanoo: näin on oikein ja hyvä.

Hankimme vielä toisen raskaustestin, digitaalisen, joka antoi tuloksen Raskaana 2-3.

Mitään uusia oireita ei ole tullut. Jos ei lasketa sitä, että makea on alkanut ällöttää. Ja perustarpeiden hälytyskellot ovat muuttuneet palosireeneiksi. VESSAAN! NYT! NÄLKÄ! NYT HETI RUOKAA!

Sunnuntaihesarissa oli ihan oikeasti kamalan liikuttavia uutisia. Supercell-yrityksen tarina. Nyyh! Juuri noin se tehdään! Rakkaudesta lajiin! Ensin kitkuttelua ja sitten supermenestys! Niisk. Ja Pilvi Takalan taideprojekti Itä-Lontoon lasten kanssa: Saatte 7000 puntaa, jos pääsette yksimielisyyteen siitä, mihin rahat käytetään. Maailman hienoin pomppulinna! Awww! Myöhemmistä tuotoista lisää rahaa lapsi- ja nuorisotyöhön! En kestä!

Tänään soitin neuvolaan. Hetken jouduin miettimään, meneekö tämä oikein. Minä soittamassa neuvolaan? Nainen toisessa päässä ei ihmetellyt, vaan sanoi: "voi kuinka ihanaa!"

Unelmat toteutuvat.

Meidänkin unelma ehkä toteutuu!

PP12 ja testi

Valmistauduimme IVF-hoitoon huolella. Leikkasin lehdestä otsikon "Suurten odotusten äärellä" ja kiinnitin sen jääkaapin oveen. Kävimme miehen kanssa Hiljaisuuden kappelissa rukoilemassa munanmuotoisen katon alla. "Pliis maailma, anna meidän nyt onnistua!"

Hyviä ennusmerkkejä on ollut ilmassa. Yhtenä päivänä rekisterikilpiennustus antoi tulokset IVF, HCG ja AUA. Ja toissa lauantaina kävelyllä nähtiin EMB-6, juuri kun oltiin saatu tieto kuudesta hedelmöittyneestä. Six embryos.

Klinikalla sanottiin punktiopäivänä, että jos tästä hoidosta saatte jo vauvan, niin kolme vuotta menee äkkiä ja teidän täytyy muistaa ilmoittaa, mitä näille lopuille sitten tehdään.

Mahdollinen varhaisultrapäivä, jolloin ehkä pääsisimme näkemään sykkeen, on miehen syntymäpäivä, ja päivä jona alkio muuttuisi sikiöksi on meidän suhteen alkamisen vuosipäivä. Jouluna voisimme julkistaa uutisen. Vauva olisi juhannusvauva.

Ajoitus on ehkä liiankin hyvä. (Ai ehkä?)

Näillä ajatuksilla varustettuna heräsin tänään sydän pamppaillen. Eihän näin hyvin voi käydäkään? Herätin miehen ja lupasin tuoda testin kohta sänkyyn.

Pissasin mukiin ja kastoin tikun. Siinä oli pakko vähän katsoa, että neste nousee testialueelle. Testialueella ei näkynyt mitään, yhtään mitään, ja kontrolliviiva tuli heti näkyviin. Samanlainen tulos kuin monta kertaa aiemmin.

Matkalla makuuhuoneeseen yritin valmistautua negaan.

Odotimme kolme minuuttia.

Käänsimme tikun ympäri.

Kaksi viivaa.

Häh? Onko tämä nyt varmasti raskaustesti?

Se oikeasti onnistui. Tunsin, että nyt se onnistuu, ja se onnistui. Uskomatonta.

PP11

Testipäivä lähestyy.

Olen miettinyt monien muiden monia testipäiviä.

Meille lapsettomille muiden testipäivä on herkästi huono uutinen, kävi miten kävi. (Ja omakin on useimmiten huono uutinen, muutenhan emme olisi lapsettomia!)

Jos toinen saa miinuksen, herää suru ja myötätunto: sellaista se on. Ja tuskastuminen: eikö tässä ole jo tarpeeksi kärsitty?

Jos toinen saa plussan, herää kateus, pisto sydämessä ja ajatus: meille-ei-vieläkään-ei-ehkä-koskaan. Ja: taas yksi ihminen jatkaa matkaa, ei ole enää vertainen.

On niitäkin, joiden onnistumisista iloitsee. On niitä paljon. Mutta tiedätte varmaan.

En ole kai kirjoittanut tästä blogissa, mutta olen vihdoin tavannut elävän elämän lapsettoman, joka on juuri nyt samassa tilanteessa. Tai oli. Ja melkein samassa tilanteessa. Tästä on nimittäin jo aikaa. Oli kyllä helpottavaa vaihtaa ajatuksia. Kolme kuukautta myöhemmin kysyin, mitä nyt kuuluu, ja kappas: siellä odoteltiin vauvaa saapuvaksi puolen vuoden sisällä. Joskus se auttaa, että on enemmän yhteistä aikaa ja läheisyyttä miehen kanssa!

!!!

Että sellaista lapsettomuutta.

Mutta olen jotenkin pehmennyt, ja pystyn vähän symppaamaan kuitenkin. On se varmasti kamalaa. Lapseton ja vieläpä ilman läheisyyttä miehen kanssa.

Nyt ymmärrän lääkäriä, joka ensimmäisellä kerralla sanoi, että heille tulee usein pareja, jotka harrastavat seksiä kerran kuussa. (Tämä tuntemani pariskuntakin ehti jo hankkiutua tutkimuksiin.)

Kuten sanottu, toisten plussauutiset ilahduttavat enemmän kuin toisten.

Eikä siinä mitään.

Ihmeellistä, että tässä istun ja mietin, että meillekin voi tulla plussa. Niin pitkään niin mahdottomalta tuntunut ajatus.

PP7

Implantaatio on valmis, sanoo taulukko.

Tuntemukset tuolla syvällä keskellä ovat edelleen siellä. Eilen ne taukosivat siksi aikaa, että ehdin miettiä onko kaikki nyt ohi, kasvu pysähtynyt ja kaiken työn tulos valumassa viemäriin viikon kuluttua. Sitten tuntemus alkoi taas. Ehkä se on vielä siellä.

Olen miettinyt kiitollisuuden aiheita.

Olen kiitollinen yhdestä toimivasta munasarjasta ja kohdusta, jossa raskaus voi alkaa.

Terveydestä, joka on riittävän hyvä.

Säästöistä, joilla voimme kustantaa hoidot.

Kodista, jonne mahtuu hyvin yksi vauva ja ehkä jonain päivänä toinenkin.

Miehestä, joka on rinnallani kaiken tämän läpi ja pitemmällekin.

Uskalluksesta haaveilla.

Vaikka rehellisyyden nimissä nyt alkaa jo vähän jännittää.

PP4

Viikko on mennyt nopeasti. Olo on aika rauhallinen. Olen ottanut päivän kerrallaan ja ajatellut muita asioita. Poraava tunne on käväissyt välillä alavatsalla. Eilen illalla sohvalta noustessa alavatsan sivulla tuntui repäisy. Muuten olen pystynyt olemaan ajattelematta koko asiaa, rintojen arkuudenkin olen laittanut Lugesteronin syyksi.

Tänään lounaan jälkeen tapahtui taas jotain uutta ja ennenkokematonta. Tuolla samalla syvyydellä kuin poraus, tuntui aivan järkyttävä kramppi, joka sai ihon kananlihalle ja oli vuorotellen kylmä ja kuuma. Kipu oli taas saman tapainen kuin endo/menkkakipu, mutta siihen verrattuna pienellä alueella. Pystyin vaivoin köpöttämään vessaan. Luulin saaneeni vatsataudin. Vessakäynti ei auttanut. Peilistä näytin ihan sairaan kalpealta. Toisella vessakäynnillä ei tarvinnut edes pönttöä vetää. Kolmas vessakäynti... joo. Ei ollut vatsatauti. Nyt pari tuntia myöhemmin vointi alkaa palautua normaaliksi.

Voisikohan tämä olla sitä kuuluisaa kiinnittymiskipua?

Keskustelupalstoilta löytyy kaikki keksittävissä olevat selitykset: on kiinnittymiskipua ja johtanut vauvan syntymään. On kiinnittymiskipua, mutta johtanut keskenmenoon. Ei ole kiinnittymiskipua vaan kohdun supistelua, joka voi haitata kiinnittymistä. Ei ole kiinnittymiskipua, vaan johtuu Lugeista.

Joka tapauksessa, koska tämä on erilaista kuin missään aikaisemmista yrityskierroista, luulen, että se on hyvä merkki.

PP1

Muistiin merkittäköön: tiedän, että vielä "ei voi" tuntua mitään, mutta silti välillä tuntuu pieni poraava tunne tuolla ihan keskellä ja aika takana. Kesti vähän aikaa tajuta, että kohtu on siinä kohdassa, eli tunne voi olla sieltä kotoisin. (Samalla tavalla kuin synnyttäessä kuulemma tuntuu kakkahädältä, tämän tunteen paikantaisin ensituntumalta "vähän taaemmas".) Tai se voi olla endoa, mistä samantapainen tunne menkkoihin liittyen on tutumpi. Toivon tietysti, että pieni remppamies siellä laittaa paikkoja itselleen valmiiksi.

Alan vähitellen palailla liikuntaharrastuksiin ja normaaliin elämään muutenkin. Ehdittiin puhua miehen kanssa viime käynnistä klinikalla, miehen arvio lääkäristä oli "helvetin tympeä". Mies matki vielä sen ilmettä ja sain nauraa koko jutulle. Ehkä en ollut yliherkkä sitten. :)

Odotus ei tunnu vielä yhtään piinalliselta. Ehtiihän tässä piinailemaan myöhemminkin. Mukavia ajatuksia näihin syyspäiviin. Ja kiitos vielä jokaisesta lämpöisestä kommentista.

Mitä tapahtuu alkionsiirron jälkeen?

Olen ottanut tämän IVF-hoidon askel kerrallaan. Etten ajattelisi liian pitkälle.

Nyt mietin tietenkin sitä, mitä kohdussa mahdollisesti tapahtuu tällä hetkellä ja joka hetki seuraavan kahden viikon ajan. Löysin helpossa muodossa tietoa vain englanninkieliseltä sivustolta, joten nämä tiedot olen itse vapaasti kääntänyt suomeksi.

Kolmen päivän ikäisen alkion siirto.
Tapahtumat siirron jälkeen, jos kaikki sujuu hyvin:

pp1 6-8 soluinen alkio muuttuu morulaksi
pp2 morula kehittyy blastokystiksi
pp3 blastokysti alkaa kuoriutua
pp4 kuoriutuminen jatkuu ja blastokysti alkaa kiinnittyä
pp5 implantaatio alkaa
pp6 implantaatio jatkuu
pp7 implantaatio on valmis
pp8 hCG alkaa erittyä verenkiertoon
...
pp11 hCG on noussut havaittavalle tasolle.
pp14 testipäivä

Nyt selvisi se pp:n merkitys minullekin. Piinapäivä nolla on tänään.

Siirto

Tänään tehtiin alkionsiirto.

Lääkäri oli aiemmin tuntematon, teknisesti varmaan taitava kun toimitus ei pahemmin sattunut, vaivautui näyttämään valkoisen pallon ruudulta, ja sitten pyysi varta vasten istumaan pöydän ääreen juttelemaan, ja "juttelu" eteni sillä tavalla, että lääkäri ojensi paperit ja sanoi, että tässä on nämä paperit, joihin oli lisätty pakastettavien alkioiden määrä, numero 3 (lukeminen ja allekirjoitukset oli hoidettu jo aiemmin). Kysyin pari polttavinta kysymystä, joihin lääkäri vastahakoisesti vastasi.

Saimme sitten tietää, että kaksi alkiota oli hyviä 8-soluisia. Niistä toinen siirrettiin ja toinen meni pakkaseen. Kaksi oli huonompia, ne menivät pakkaseen yhdessä oljessa. Ja kaksi viimeistä oli jakautunut 3- ja 5-soluisiksi, ja sellaisia ei nykyään säästetä.

Olo on ihan samanlainen kuin ennenkin. Paitsi onnistuin vähän pahoittamaan mieleni. Mutta ehkä se on luksusongelma, että on varaa pahoittaa mielensä jonkun käytöksestä. Kuitenkin se tärkein meni hyvin - meillä on pulla uunissa ja jokunen pakkasessakin.

Kaksi viikkoa testipäivään.

Puhelu

Kahden hengen nopeusennätys matkalla keittiö-makuuhuone.

Äh. Miksi kaikki on hereillä ja lähettelemässä fb-viestejä näin aikaisin lauantaiaamuna?

Miksi se ei jo soita?

Kihinää, sydämentykytystä, käsien tärinää.

Tämä on se kriittisin vaihe, sanottiin eilen. Olin kysymysmerkkinä. Siis, jos selviämme tästä, voi raskauslaskurin käynnistää?

Käynnistimme raskauslaskurin heti kotiin päästyämme.

Ommeksi olkoon! Laskettu aikasi on 27. kesäkuuta 2014 ja olet 2 viikkoa ja 0 päivää raskaana!

Ilmeisesti raskauslaskuriakin jännittää, kun se noin hermostuksissaan ommittelee. Päivä on toivottavasti oikein.

Tietysti aina käsillä oleva vaihe on kriittisin. Jos tästä ei pääse eteenpäin, ei pääse eteenpäin. Game over, voitte aloittaa kaiken alusta.

En muista montaa asiaa elämässäni, mitä olisin jännittänyt näin paljon.

Olen jo melko varma, että lääkäri on säästänyt huonot uutiset viimeiseksi, koska niiden kertominen on raskasta, ja siksi ei ole vieläkään soittanut. Kuinka kauan tämä "aamupäivä" oikein kestää? Katson sivistyssanakirjasta.

aamupäivä

1. alkupuoli päivää (klo 12:een saakka). esim. Tänään aamupäivällä. Kello 10 aamupäivällä.

aamupäivä

substantiivi aamun ja iltapäivän välinen vuorokaudenaika; noin klo 9–12



Kello tulee 11:45.
PRINGG!

Kahdeksasta munasolusta kuusi on hedelmöittynyt.

Maanantaina on melko varmasti jotain siirrettävää.

Voi maailma.

Keräys

Meidän pienokaiset on nyt laboratoriossa. Toivottavasti turvassa, eikä yksikään koeputki hajoa tai kaadu lattialle.

Niitä tuli kahdeksan. Kaikki vasemmalta. Tuumasimme, että oikeistolaiset yksilöt on karsittu pois heti alkuunsa. Heh.

Kipua ei paljonkaan tuntunut, itse asiassa kasvattelu teki enemmän kipeää kuin keräys. Vaikka keräyksessä oli tietenkin vahvemmat lääkkeet. Kipein kohta oli, kun tyhjältä puolelta imettiin jotain rakkulan tapaista, joka ei sitten ollut oikea rakkula.

Mies oli mukana, ja kertoi mukavia juttuja punktion ajan. Piti kädestä. Mun ihana mies.

Lääkäri oli ihana. Kätilö oli ihana. Kaikki meni hyvin.

Ollaan päästy tähän asti. Sekin jo tuntuu ihmeelliseltä.

Hautomosta hyvää iltaa

Nyt on alavatsalla alkanut tuntua samanlaista kipua kuin ennen ovista, mutta molemmilla puolilla, ja se vaan jatkuu ja jatkuu (tietty, koska jarru on päällä). Tuskaiseen oloon on auttanut pienet itkut, kävely, Panadol ja huumori. Sovittiin miehen kanssa, ettei hankita kokolattiamattoa.

Kiitos kaikille tsempeistä viime kirjoitukseen. Sain vähän mielenrauhaani takaisin.

Pieni kuolema

Siellä ne kasvaa, ajattelin aamulla. Menimme iloisina ja jännittyneinä ultraan.

Toisella puolella kasvoi kaksi isoa ja muutama pienempi follikkeli.

Toisella puolella pullisteli yksinäinen endometriooma. Ei yhtäkään follikkelia.

Voi #*%%&.

Toinen munasarjani on sökönä. Puregon ei ole vaikuttanut siihen mitenkään.

Kuulemma munasarja on kauhean herkkä vaurioitumaan leikkauksissa. Näin käy usein, kun munasarjaa leikataan. Mietin, miksi tästä kerrotaan vasta nyt, kun munat ovat jo rikki. Voisiko tällaisesta riskistä mainita esim. etukäteen?

Yritän ajatella, niin kuin Chisu laulaa, että tarvitsennn vain yhden valion. Silti itkettää.

Onkohan meillä vielä ne keskimääräistä paremmat mahdollisuudet onnistua?

Puregonin (sivu)vaikutukset

Pistoksen jälkeen kirvelee vähän, mutta yhtään mustelmaa en ole saanut tehtyä. Vatsa pullottaa hieman, mutta ei yhtä paljon kuin kuukautisten aikaan.

Nivusissa kiristää ja tuikkii välillä. Tunne on aika samanlainen kuin ennen ovulaatiota, tai muistuttaa etäisesti myös endokipua.

Iho hehkuu, rypyt on hävinneet, rinnat on leivoksenpehmeät. Hymyilyttää, kun katsoo peiliin. Ymmärrän Orange is the new blackin transua. Mies ei uskaltanut alkuun halata, ettei munat mene rikki, mutta sittemmin tilanne on kääntynyt vähän toisin päin.

Yleinen olo on rauhallinen ja verkkainen mutta ei oikeastaan väsynyt, vähän niin kuin liikaa nukutun yön jälkeen. Kotityöt sujuvat, kun aivot eivät tunnu edes kaipaavan kummempia virikkeitä, edes silittäminen ei tunnu yhtä tylsältä kuin yleensä.

Nythän pistän jo myös jarrua eli Orgalutrania, siinä neula on vähän tylpempi mutta liukuu mukavammin, aine kirvelee vähän enemmän kuin Puregon.

Tämä kana on kohta valmis munimaan.

Kultaakin kalliimpaa

Silmu oli tehnyt hauskan havainnon Puregonin litrahinnasta. Tuli mieleen verrata sitä kullan hintaan, joka on tällä hetkellä noin 40 000 e/kg.

Tuikin siis vatsanahkaani ainetta, joka on kymmenen kertaa kultaa kalliimpaa.

Kuinka arvokas olisikaan onnistuminen tässä touhussa.

Siinä vähän äitiyspropagandaa 50-luvulta.

Let the wild rumpus start!

Ensimmäinen Puregon 150 yksikköä pistetty vatsanahkaan.

Kerrankin olen iloinen tuosta vatsan turvotuksesta ja alapömpöstä, neula oli pitkän näköinen mutta vatsanahka huomattavasti paksumpi. Silti teki vähän ilkeää. Pistoskohta kirveli juuri tarpeeksi kauan, ehkä minuutin, niin että ehdin ajatella kohta kaikkialle leviävää allergista reaktiota. Sen jälkeen ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Pistoskohtaakaan ei enää näy. Onneksi mies oli paikalla, niin voin olla varma, että pistos tuli tosiaankin suoritettua.

kuva

Kiitos kaikille tuesta työnantajalle kertomisen suhteen. Katsotaan sitä vähän myöhemmin uudelleen, jääköön toistaiseksi kertomatta.

“And an ocean tumbled by with a private boat for Max
and he sailed off through night and day
and in and out of weeks
and almost over a year
to where the wild things are.”

-Maurice Sendak

Kuinka kertoa pomolle?

Maanantai! Tällä viikolla se alkaa!

Olen valmistautunut pistosten alkamiseen harjoittelemalla niitä unissani. Kaikki mahdollinen on mennyt niissä pieleen, ja olen ehtinyt pohtia esim. sitä, voiko pistää samaan kohtaan uudelleen, jos on unohtanut painaa lääkeannoksen ruiskusta edellisellä kerralla... Toivottavasti homma on käytännössä helpompaa kuin unissa!

Nyt mietin seuraavaa isoa kysymystä: mitä ja miten kertoa pomolle.

Kaveri ja mies, jotka kumpikaan ei ehkä ymmärrä, kuinka monta käyntiä tässä vielä voi seurata, sanoo, että ei tarvitse kertoa muuta kuin että on menossa lääkäriin. Tämähän on yksityisasia. Ja voisihan mulla olla vaikka peräpukamat hoidettavana, eikä niistäkään välttämättä haluaisi tarkemmin kertoa. (aikamoiset peräpukamat pitäisi olla, että joutuisi näin usein juoksemaan lääkärissä, heh)

Kohtelias pomoni kysyi viime kerrankin jälkeen, että niin, kävit lääkärissä... (odottaen selontekoa) Ja vastasin vain, että joo niin kävin....

Mutta pitäisikö nyt siis kertoa? Onko kokemuksia, ihan miten päin vain? Onko siitä ollut jollekulle haittaa, jos ei heti kerro? Vai pitäiskö vaan come clean, kertoa heti kaikki niin sitten se on tehty? Pysyykö asia salassa muilta?

Mulle tämä on kamalan vaikeaa. Yleensäkin melkein mieluummin annan ihmisten luulla, että viikonloppu meni pitkäksi, kuin kerron että meinasin joutua sairaalaan... (Ehkä tälle tunnevammalle pitäisi tehdä jotain...)

Next up: IVF

Olen vähän pöllämystynyt.

Käytiin klinikalla. Sain sympatiaa ja ihmettelyjä, miten olenkaan kohdannut niin tylsiä toisia lääkäreitä, miehen spermaa (tirsk) kehuttiin, mun munasarjoja ja kohdun limakalvoa kehuttiin, endometrioosia syytettiin (siitäs sai).

Toisin sanoen, vihdoin vuoden taistelun jälkeen tuntui siltä, että nyt meitä hoidetaan.

Sehän johtuu vain siitä, että nyt meillä on ongelma, jota hoitaa. Vuosi sitten oli vain ehkä pelko ongelmasta, ja sekä pelko että ongelma olivat vain minun päässäni.

Uutinen: vaikka munatorvet on auki, kuulemma ne voi silti toimia huonosti! Kuulemma niissä oli laparoskopiassa nähty paksuntumaa ja kiinnikkeitä, ja nämä voivat haitata menoa.

Pöllämystymisen aihe tulee kuitenkin vasta tässä:

IVF alkaa ensi viikolla!

Tsädäm. Siis häh wou. Kun me sanottiin, että ollaan valmiit hoitoon, sovittiin että se alkaa saman tien KP2 ensi viikolla. Shwou.

Ei enää jonoja.

Ei enää "mutta teillähän voi tärpätä ihan hetkenä minä hyvänsä".

Vaan: "Raskaus voi toki alkaa spontaanistikin." Ja: "teillä mahdollisuudet onnistua IVF:ssä on keskimääräistä paremmat"!!!!

Odotushuoneessa

Kerron kohta kaiken klinikalla käynnistä (lupaan käyttää myös muita kuin k-alkuisia sanoja (: ). Ensin on pakko laittaa tämä musavideo jakoon. Rumban toimittajaa lainaten: tervetuloa kliinisen odotushuoneen hitaasti kypsyttävään kiirastuleen.

Sin Cos Tan: Limbo

Ettei kaatuisi kallis lasti

Näin äsken tuoreen isän vaunukävelyllä. Vain tuore isä ajaa vaunut niin varovasti sadekourun yli, pyörä kerrallaan. Niin söpöä, että en kestä.

Kohta iso pyörä liikahtaa

Nyt on hyvä vaihe. Tasanne yrittämisen jälkeen ja ennen hoitoja.

Ollaan päästy ohi siitä epävarmuudesta, että ollaanko lisääntymiskyvyttömiä vai ei. Kummallista kyllä, se helpottaa. Että vihdoin ollaan samalla viivalla lapsettomuuslääkärin kanssa.

Tai noin sanottuna se ei ole yhtään kummallista... Ei enää "mutta kun minulla on pelottava tunne, että tämä ei onnistu näin", vaan "tämä ei onnistu näin". Pelottava tunne on poistunut.

Lainaan Hilkkaa: Siitäs saitte, mulla on Oikea Ongelma.

Koska meillä on nyt Oikea Ongelma, johon ratkaisua ollaan ensi viikolla menossa hakemaan, niin mikäs tässä on ollessa.

Arki on mukavaa, kahdestaan oleminen nautinnollista. Vaikka vaikeudet on rankkoja, niistä selviäminen vahvistaa. Olen saanut uskoa siihen, että tästä selvitään.

Lähipiirikin on viimeisten vauvauutiskyselypurskausten jälkeen tasaantunut. Oltiin miehen kaverin vauvanesittelykutsuilla ja pelkäsin vähän etukäteen. Mutta siellä olikin tosi mukavaa, vaihdettiin ihan normaaleja kuulumisia. Vauva oli pulska ja naurettiin tuoreen isin vauva-ajan vaatteille.

Jälkeenpäin iloittiin siitä, että meidän suosikkinimiä ei ole kukaan tuttu vielä valinnut omalle lapselleen.

Ensi viikolla!

Tsemppiä, munaseni

Ovulaatio tuloillaan. Ilmassa on hehkeyttä ja vatsassa nippailua oikealla puolen. Ladi-dadi.

Enää pari viikkoa seuraavaan etappiin, hoidon suunnittelukäyntiin. Askarruttaa jo valmiiksi, että mitä tapahtuu, jos hoidot aloitettaisiin sillä pitkällä kaavalla, jossa sumutukset(?) aloitetaan jo loppukierrossa, ja olisinkin jonkin ihmeen kaupalla raskaana/tulossa juuri silloin raskaaksi? Haittaako lääkitys raskauden alkua jotenkin?

Eipä sillä, että olisin tulossa raskaaksi. Mutta noin periaatteessa. Jos sittenkään ei tarttis hoitoja...

Ravintolisäjuttua ja päivän mietelause

Winston Churchill ei äkkiseltään tunnu henkilöltä, joka antaisi hyviä neuvoja 2010-luvun kolmekymppiselle lapsettomalle. Ehkä yhdistävä tekijä on sota ja taistelu, siitä tuo kaveri tiesi paljon. Tässä sitaatti, joka kolahti tänään:

If you're going trough hell, just keep going.

Aika hyvin sanottu.

Tökerö aiheenvaihdos ilman aasinsiltaa: ravitsemukseen ja miten se vaikuttaa tähän kaikkeen. On ollut vaikea kirjoittaa tästä, kun en oikeasti tiedä aiheesta juuri mitään. Mutta kiinnostaisi kovasti.

Olen käyttänyt kalaöljykapseleita nelisen kuukautta. Pieni tauko tuli viime kuukautisten aikaan, 4-5 päivää, ja samaan aikaan kuukautiset, tai siis tuhruttelu, kesti pari päivää pidempään kuin normaalisti (vuoto ei ollut sen runsaampaa kylläkään). Ja vatsakipua tuntui vielä KP 8 tienoilla. Nyt en uskalla enää jättää noita kapseleita pois, vaikka voi tuo olla sattumaakin. Lihansyönnin kanssa on sama juttu, en oikein uskalla syödä lihaa nykyään, kun pelkään että se voi riehaannuttaa endoa.

Toinen uusi kokeilu on ollut maca-jauhe. Ostin sitä hetken mielijohteesta, kun sen luvattiin tekevän kaikki hyvä maan ja taivaan väliltä, poistaa masennusta, lisää taistelutahtoa, buustaa libidoa, esittelijä heitti jopa hedelmällisyyden paranemisen kaupan päälle.

Noh. Jos lapsettomuus johtuu halujen puutteesta, niin maca-jauhetta voi kyllä kokeilla. Maca muodostui suorastaan vitsailun aiheeksi, kun parin kerran maistiaisten jälkeen on tapahtunut niin nopea hyppäys lakanoiden väliin. Ei ehkä voida enää käyttää sitä ilman taka-ajatuksia...

Vihdoinkin jotain tapahtuu

Tuli se päivä, kun päätimme lakata jonottamasta jonottamaan.

Saimme puhelun kunnianarvoisasta yliopistosairaalasta. Langan päässä oli sama kylmäkiskoinen nainen, josta tuli vastaanotollakin ehkä pikkaisen konemainen olo näin potilaan näkökulmasta. Jos olette nähnyt elokuvan Elysium, tiedätte tyypin. Kun nainen päästi suustaan sanat "saatte ajan tästä lähtiessä mukaan", tiesin, että nyt mennään liukuhihnalla ja vauhdikkaasti. En kehdannut mainita, että en muuten ole nyt siellä vastaanotolla.... Ilmeisesti aika hoidon suunnittelukäynnille tulee sitten postissa. Ei sillä olekaan niin kiire, kun puhutaan ensi vuonna tapahtuvista asioista.

Tästä kuitenkin seurasi, että laitoimme miehen kanssa tiliotteet yhteen ja totesimme, että yksityinen kutsuu. Iso pyörä nytkähtää eteenpäin! Vuoden viivästyksessä on se hyvä puoli, että rahatilanteemme on kohentunut, ja pari tonnia tuntuu jo ihan mahdolliselta laittaa hoitoihin.

Luin keskustelupalstoilta, että ensimmäisen IVF:n onnistumisprosentti on 30% luokkaa, ja jos tuo on aikaisemmin tuntunut pieneltä, nyt se tuntuu mahtavan isolta todennäköisyydeltä. Se on yhtä hyvä kuin kenellä tahansa, joka aloittaa yrittämisen.

Päätimme siis laittaa rahat ensimmäiseen IVF-hoitoon omasta pussista. Soitin yksityiselle klinikalle, josta ei varattu soittoaikaa, jotta voidaan kysyä, haluanko vielä hoitojonoon, vaan ihan oikea starttiaika. Hoito alkaa tänä syksynä! Jos kaikki menee hyvin, jo seuraavasta kierrosta!!! En meinaa uskoa sitä todeksi.

KP4

Jännääjännääjännää!

Asiat etenee! Kirjoitan myöhemmin lisää.

Tulla lujaksi, säilyä pehmeänä

KP-1. Kohta testataan, miten hyvin mieli kestää tositilanteessa, kun pumpulimaisen ihanat hormonit romahtavat taas kerran.

Tässä kolumni, jonka ajatusta mietiskelen tänään. Pitkälle on tultu, kun löydän itseni siteeraamasta Jari Sarasvuota! Lempipuuhaksi voi vaihtaa lapsettomuuden surkuttelun, sanan "työ" tilalle voi vaihtaa sanan "lapsettomuus". Ja tuon kohdan "huono johtaminen" voi korvata sanoilla "takkuileva hoitoprosessi".

Aika kovaa tekstiä. Mutta kaksi vuotta pelkoa, surkua ja hammastenkiristystä on riittävästi, voi kai sitä kokeilla vähän toisenlaista lähestymistapaa välillä.

Just do it

Olen taas työstänyt eteenpäin tätä hyväksymisteemaa.

Hyväksyminen on helppo tunne. Keveä ja ilmava. Hyväksymisen tunteessa on helppo hengittää.

Sinne on vain vaikea päästä. Hetkittäin pääsen. Ne ovat hyviä hetkiä.

Olen tuntenut ihanaa kumppanuutta miehen kanssa.

Olen ihmetellyt, mistä löysin noin ihanan miehen. (Samalla muistan kyllä, että löysin hänet sieltä, mistä en kuuna kullanvalkeana olisi kuvitellut löytäväni ketään. Vietimmekin silloin pitkän ja hauskan illan yhdessä.)

Kirjoitin tähän loppuun ensin tylsiä ajatuksia, joita ajattelen muina aikoina, mutta sitten harhauduin taas Sara K:n blogiin. Haluanko sittenkään ajatella näin, ja vielä jakaa ne ajatukset muiden kanssa?

Jätetään tällä kertaa väliin, koska kyllä te tiedätte ja onhan noita jo jauhettukin. Smell the roses!

Harhautus

Näin harhautetaan ovelasti lapsettomuuden tuska ja suru:

Hankitaan uusi, vauhdikas harrastus. Sellainen, joka vaatii täyden keskittymisen ja mielellään tulee hiki ja on sellaista mistä nauttii.

Aa jee!

Kyllä se tästä. Ei se ole vaarallista, jos välillä pitää vähän hauskaakin! Tässä odotellessa.

Sille tutulle, joka kirjoitti facebookiin, että Ainoa Oikea tapa viettää maanantaita on tuijottaa omaa poikastaan, sanon että eipäs ole. Se on varmaan ihana tapa viettää maanantaita, mutta vähän tökeröä sanoa, että ainoa oikea. Varsinkin, jos on häistä ja rivitalon hankkimisajankohdasta päätellen itsekin vääntänyt mukeloa ainakin kolme vuotta. En suostu siihen, että tuijotan tuolla hamassa tulevaisuudessa rakkautemme hedelmää ja ajattelen, että nuo edeltävät vuodet menivät viemäristä kyynelten mukana alas.

Sen sijaan opettelen tanssimaan, jotta kehtaan mennä muksuni kanssa tanssitunneille! Pitäähän äidin edes hetken verran osata paremmin. :)

Kuinka välttää Ne Kysymykset

Olen oppinut mielestäni aika elegantisti väistämään tilanteet, joissa kysytään lapsiasiasta. Tiedättehän, fiksu selviää tilanteista joihin viisas ei edes joudu. Näen nykyään lähestyvän Tilanteen jo matkan päästä. Tämä on vaatinut parin vuoden jatkuvaa harjoittelua, mutta näillä vinkeillä tuloksia voi varmasti nähdä pienemmälläkin vaivalla!

Yllättävän suuri osa lisääntymiseen liittyvistä kysymyksistä ei tule tyhjästä, vaan johdattelun kautta.

Esim. 1. Sukulainen X kysyy, mitenkäs se naimisiin mennyt sukulainen Y, miten nuorellaparilla menee? (Y on raskaana.) Tähän ei vastata, että odottaa vauvaa! koska se johtaa välittömään kysymykseen, entäpä teillä, parhaimmillaan vatsalle taputuksen kera, vaan: että hyvinhän niillä, samaan malliin kuin ennenkin (koska raskaanahan tuo oli jo ennen häitä).

Esim. 2. Puoliso on kaverinsa varpajaisia viettämässä, eikä päässyt sukulaisen kissanristiäisiin. Sukulainen N kysyy, missä hän on? Älä vastaa, että varpajaisissa, vaan: että hän on toisissa juhlissa. Jatkokysymys vältetty. Ja taaskaan ei valehdeltu.

Kyllä elämä on tällä tavalla helpompaa.

Mistä tunnet sä ystävän

Heippa pitkästä aikaa. Pää on puhdistunut mukavasti, kun sen on täyttänyt työpaikan vaihdos ja polttarijärjestelyt. Polttarit onkin mainio tapa tutustua erilaisiin ystäväpiireihin. Morsian on sellainen ystäväni, jonka kavereita en tunne oikeastaan lainkaan. Olen joskus jopa toivonut, että minullakin olisi samanlainen laaja yhtenäinen kaveriporukka, jonka kanssa mennään lomilla Lappiin tai mökille ja otetaan aurinkoisia ryhmäkuvia. Enpä toivo enää :D Olen ajatellut omia kavereitani niiiiin suurella lämmöllä viime aikoina. Less is todellakin more. Halipus mun omat.

Ovulaatio oli taas. Pus mun vasen munasarja. Uskollinen ystävä sekin.

Asenne ratkaisee, osa II: kolikon kääntöpuoli

Joskus tuntuu että avain onneen on hukassa, mutta ovi on kuitenkin aina avoinna, Susku kommentoi.
En sano tätä loukatakseni, enkä katkeraan sävyyn, vaan koska se on näin: helppohan se on sanoa, kun unelma on jo toteutunut.

Sara K kirjoittaa samasta asiasta: Tottakai seison hyväntuulisena liikennevaloissa sitten, kun jotain kivaa on tapahtunut. Ja Ainukin: Helppo minun on nyt mahani takaa hymistellä.

Tilanteeni on se, että ovi on lukossa. Voin hakata ovea, itkeä ja huutaa - se pysyy joka tapauksessa lukittuna (tai aukeaa jos on auetakseen). Jos tuntemusten perusteella päätellään, kohtuni ympärillä on piikkilankaa, joka kiristyy kerran kuukaudessa. Tämä asia ei muutu, oli asenteeni mikä hyvänsä. Ovi on lukossa. Jos en haluaisi lapsia, ovi saisi pysyäkin lukossa; ei kaikkia ovia tarvitse avata.

Mutta kun haluan. Haluan avata sen oven!

Ei ole kriisiä ilman kamppailua. Jos valitsee taistelunsa oikein, kamppailu ei lopulta tapa vaan vahvistaa. Oven hakkaaminen on kovin ymmärrettävää, mutta turhaa ja voimia kuluttavaa. Välillä hakkaan ovea vain todetakseni, että kiinni on.

Kysymys on siitä, miten löydän yhä uudestaan elämästäni kaiken sen, mitä on oven tällä puolella. Miten muistan nauttia kesäpäivistä - miten osaan olla ahdistumatta, jos joku niistä menee harakoille siksi, kun suru tuntui liian pahalta. En suostu käpertymään tämän ongelman ympärille. Haluan nauraa, tanssia ja rakastaa jo nyt. Haluan elää myrskyn läpi tyylillä ja muistaen, että sen jälkeenkin on elämää.

Asenne ratkaisee

Olin taannoin seuraamassa ihailemani ihmisen väitöstilaisuutta. Vastaväittäjä kysyi, mikä oli ajatuksena ennen tutkimusprojektin aloittamista. Uskoitko, että ratkaisu tähän ongelmaan löytyy?

Olin varma siitä, vastasi ystäväni.

Ratkaisua ei löytynyt, mutta mitä siitä. Syntyi upea väitöskirja aiheesta, jota kukaan muu ei ollut vielä tutkinut.

Pystyisinkö ajattelemaan samoin raskauden yrittämisestä? Kaikki tulee menemään hienosti. Ja pystynkö vielä kaiken jälkeen, jos niin hienosti ei mennytkään, olemaan tyytyväinen lopputulokseen.

Luin taas Sara K:n blogia. Haluan huomauttaa, että joissain kohdin tuo positiivisuus ärsyttää.

"Meillä itsellämme on kaikki valta elämämme laatuun ja tapahtumiin."

Ja paskat.

(Otetaan tuo pienenä lipsahduksena, ajatus on tärkein ja se on hyvä.)

Nimittäin: tarvitsen sitä. Tarvitsen tunnetta, että kaikki tulee menemään vielä hyvin.

Syökö endometrioosi siis lihaa?

Taas yhdet kuukautiset. Kierto numero 25 alkaa. Aika uskomaton määrä, tuo 25. Tuntuu melko mahdottomalta ajatus, että näiden 24 pieleen menneen kierron jälkeen yhtäkkiä näkymättömät palaset loksahtaisivat kohdalleen ja tulisin tuosta noin vain raskaaksi. Mieleen tuli myös ajatus, että jos nuo munasolut olisivat päätyneet tuottavampiin kohtuihin, kasassa olisi jo kaksikin jalkapallojoukkuetta.

kuva

Kaikkea sitä ihminen ajatteleekin.

Olen jättänyt punaisen lihan pois ruokavaliosta, ja samaa tietä on mennyt kanakin vähän vahingossa. En ole mitenkään fanaattinen, en kammoksu lihalientä tai liivatetta, mutta pihvit saavat nyt jäädä toistaiseksi. Kalaöljykapselit ovat edelleen käytössä, sain hetkeksi minipaniikin kun luin jostain, että niissä voi olla raskasmetalleja samoin kuin kaloissa itsessään, mutta valmistajat vakuuttelivat, että ei ole.

Ensimmäiset lihattomat kuukautiset olivat yllättävän niukat ja kivut siedettävät. Sattumaako? Tällä kertaa kukaan ei onnitellut raskauden johdosta, ja turvotusta oli omastakin mielestä selvästi vähemmän kuin yleensä. Odotan jännityksellä seuraavia.

Kriisit

Lapsettomuus on niin hirveän erilainen kuin muut elämän kriisit.

Onko se oikeastaan? Onko se sen erilaisempaa kuin muut kriisit? Syöpään sairastunutkin elää epävarmuudessa ilman tietoa paranemisesta, av(i)oerossakin menettää tulevaisuuden rakkaan perheenjäsenen kanssa.

Googletin kriisejä, ja tavallaan hassua kyllä, myös ensimmäisen lapsen saaminen on yksi elämänkriisi. Eli kriiseilen parhaillaan siitä, etten ole päässyt etenemään kohti seuraavaa kriisiä.

Hmm.

Olen tässä miettinyt, kannattaako elämää ajatella ihan näin. Voisin ajatella: olen onnellisesti naimisissa, teen mielenkiintoista työtä, nautin olostani. Saan ehkä joskus lapsia, ja sitten keskityn siihen. Nyt keskityn tähän, mikä on.

Löysin parahiksi Sara K:n blogin. Sara K kirjoittaa, että universumi tuo eteemme sitä, mitä ajattelemme. Huonolla tuulella kaikki liikennevalot ovat punaisia, hyvällä tuulella sitä pysähtyy kadun reunaan ja huomaa setelin maassa. Jotenkin näin. Tässä lainauksia:
 
Onni ei ole saavutus vaan se, mitä jää jäljelle, kun luovumme syistämme olla onnettomia.

Mitä tulee myrskyihin, uskon, että ne on vain parasta elää läpi tyylillä ja muistaen, että niiden jälkeenkin on elämää.
 
Eikä mitä tahansa elämää, vaan: valloittava hiljaisuus, kevyt tuulenvire, puhdas ilma, kirkkaat unelmat.

Pikkusen toivoo, kun sä et usko voittoon

Kaikki tahtoo

Kriisi on taas vähän akutisoitunut. Töissä on hiljaista = liian vähän muuta ajateltavaa. Ja työkavereilla liikaa aikaa ajatella muiden ihmisten kohtuja ja niiden tapahtumia. Tänään mittailtiin, että mahtuukos teidän autoon lastenvaunut, eikös sinne ihan hyvin mahtuisi? (Minustakin olisi luonnollista, että haikarat lentelisivät kohti vähänkään tilavampia autoja, mutta ei. Ne ovat lahjomattomia.)

Mies ottaa tällaiset jutut tosi hienosti. Sillä tavalla, että kaikki ympärillä olevat ihmiset toivoo meille lasta ja pitää sitä itsestäänselvyytenä, että lapsia on tulossa. Se on ikään kuin hyvä asia. Tukea. Välittämistä.

Minulle ohimennen kysytty "onko mitään uutisia?"  tuo mieleen kaiken paskan. Anteeksi vain. Eivät ihmiset halua kuulla, että haluamme lapsia, mutta jumala ei anna. Ne haluavat nähdä ultraäänikuvan. Sitäpaitsi monet tietävät jo yrityksestä, ja siksi kysyvät uutisia. Haluavat tietää HETI, ja siksi on parasta varmistaa asia kysymällä aina kun tavataan. Ei ennen kysytty uutisia. Ennen kysyttiin mitä kuuluu.

Ihailen mieheni taitoa olla vain ohikiitävän hetken ahdistunut, ja sitten jatkaa vihellellen kohti seuraavaa täysin yllättävää pettymystä. Mistä sitä toivoa oikein riittää? Koko ajan - kohta voi jo sanoa kaikki nämä vuodet - onnistuminen on ollut ihan siinä nurkan takana. Tai seuraavan nurkan. Nyt H-hetki on taas lähempänä!

Luin jostain, että yli kahden vuoden yrityksen jälkeen alkava raskaus on riskiraskaus, alkoi se millä keinolla hyvänsä. Eli ns. normaali raskaus on jotain, mitä en tule ikinä kokemaan. Se juna meni.

Yleensä yritän välttää katkeruutta. Tällä kertaa annan sille mahdollisuuden. Kiitos Helmille tästä sitaatista:

"Jokaisen ihmisen pitäisi katkeroitua elämässään ainakin kerran. Elämä on aneemista, jos ei koskaan tunne katkeruutta. Häviöt ja pettymykset ovat antaneet minulle eniten."
- Ruben Stiller

Itse lainaan erästä vanhaa opiskelukaveria, joka muinoin pienen maailmanparannus-avautumissession päätteeksi totesi: kyllä meidän pitää saada valittaa, koska meidän elämä vaan on niin vaikeeta!

Kaksi vuotta myöhemmin

Meillä kävi kylässä lapsi, joka sai alkunsa hassusti juuri meidän häiden aikoihin. Taisi olla hyvät bileet vieraillakin. Haikara vain eksyi väärille jatkoille...
Jossain toisessa ulottuvuudessa meillä on reipas yksivuotias, joka kävelee ja tapailee sanoja. Kääntää hellan ja stereot päälle, aina uudestaan. Mahtuu sohvan ja seinän väliin. Kuolaa matolle. Syö itse omenan, josta jäljelle jää vain siemenet.

Tässä ulottuvuudessa meillä on puoliksi maksettu auto, paljon arvokasta työkokemusta ja muutama ulkomaanmatka koettuna. Onhan sekin jotain.

Kaksi vuotta.

Meneeköhän tässä vielä toinen mokoma?

Meidän. Piti. Olla. ENSIN!

Kesä on helppoa aikaa. Melkein voi unohtaa, että toivoo. On järvet, sauna, meri, metsä, aurinko, hiekka, hiki, kylmää juotavaa, mansikoita, uudet bikinit, väriä varpaankynsissä, luu ulkona, kadulla törmää tuttuihin, voi mennä terassille, kesäkahvilaan, festareille, ulkoilmaelokuviin....
 
Tänään kuitenkin ajattelin taas. Ihminen voi olla niin sokea (kun ei haluakaan nähdä). Sain tietää vastauksen kysymykseen: millainen nainen uskaltaa omissa häissään sanoa, että nyt tehdään vauvoja?

Niinpä niin. Sellainen, joka on jo raskaana.

Otin uutisen mielestäni tosi hyvin. Lapsettomuuden haava repeytyi auki, siihen lensi suolaista merivettä ja hiekkaa, koko ihoa kirveli hetken ja sitten kyselin kohteliaasti, mitä tällaisessa tilanteessa nyt kysellään. Aiotteko selvittää sukupuolen, hankkia isomman asunnon, entä mitenkä opinnot.

Opin toisenkin asian: raskaus ei kyllä näy päälle vielä kolmen kuukauden jälkeen. Ei edes bikineissä. Luulen, että ihmiset jotka näin väittävät, vain lakkaavat vetämästä vatsaa sisään, kun testi näyttää plussaa...

Kolmantena tuli ilmi, että lähisukukin odotti vauvaa ensin meille. (Ei senkään pitäisi olla yllätys, ollaanhan me vanhempia ja vakiintuneempia.) Mutta nyt ihan tuntuu, että tämä tulokas on jopa vähän paheksuen odotettu, liian aikaisin hankittu. Tulevilla vanhemmilla on opinnot kesken ja tulevien isovanhempien kommentti oli: "He tekivät sitten tällaisen ratkaisun."

Melkein käy sääliksi. Meidän lapsettomuus varjostaa tätä pikkuista, jonka pitäisi myös olla koko suvun hartaasti odottama ihan yhtä lailla.

Tulisipa meillekin uutisia pian.

DDSS*

Taas uusi variaatio samasta teemasta:

Meidän työpaikalla on raskausepidemia. Mulla on kuukautiset. Niinpä, kun tänään olin juuri vuotanut keskikokoisen tamponin ja kolmen pisaran siteen ääriään myöten täyteen, työkaveri kysyi iloisesti, onko vatsani turvonnut samasta syystä kuin näillä muilla? Sitä on liikkeellä! Olenko siis raskaana? Toinen työkaveri siinä vieressä komppasi, olivat siis yhdessä aamukahvilla arvioineet vatsakumpua.

Olin kiitollinen, että vatsani jätettiin tällä kertaa paijaamatta. Mutta silti. Voi nyt vittu.

 *) Different day, same shit

Haikara lentää ohi

Voimme lakata jännittämästä. En mittaile lämpöjä, mutta heräsin tänään lehden kolahdukseen postiluukusta ja ilman herätyskelloa klo 06:30. Nukun huonosti aina kuukautisten aikaan, kai se johtuu hormoneista, tai oikeammin hormonitason romahtamisesta.

Joskus sekään ei riitä, että tekee kaiken oikein. C'est la vie. Mukavaa sentään, että tämä sateinen sää heijastelee tämän hetken tuntemuksia.

Piinapäivät

Nyt ymmärrän, mitä piinapäivillä tarkoitetaan. Meillä on ne. Myös miehellä. Riideltiin hammasharjasta. En pelleile.

Mitään tuntemuksia ei ole ollut. Olen yhtä väsynyt kuin aina, yhtä hehkeä kuin aina, rinnat samanlaiset kuin aina. Että ehkä ei. Toivo on kuitenkin istuutunut paikalleen. Annan sen olla siinä.

Wishful thinking

Kuusi vuorokautta ovulaatiosta.

Kramppimaisia kipuja kohdun seudussa.

Join lasin viiniä.

IUI or not to IUI?

Viime lääkärikäynti oli taas niin tunteita nostattava, että piti jäähdytellä ennen kuin sain ajatukset järkevästi kokoon. Olin ajatellut, että IVF-hoitoihin päästäisiin vielä tämän vuoden puolella, mutta nyt näyttää siltä, että pääsemme vasta 6kk mittaiseen jonoon loppuvuodesta. Tutustuimme lähemmin käsitteeseen nimeltä "indikaatio", ja tämä ei meillä täyty, kun emme ole vielä leikkauksen jälkeen yrittäneet puolta vuotta. Vasta sen jälkeen pääsee jonoon, joka on 6kk. Voimme heittää leikkausta edeltävät 20 yrityskiertoa roskikseen, näillä ei ollut minkään valtakunnan merkitystä.

Lääkärin mielestä tästä 6kk+6kk ajanjaksosta ei tule yhteensä vuoden odotusta hoitoon, vaan ensin on indikaation täyttyminen 6kk ja jonotusaika on 6kk. En ole kysynyt endometrioosiltani, huomaako hän eroa sillä, olemmeko täyttämässä indikaatiota vai IVF-jonossa. Lääkärin mielestä voisin alkaa käyttää e-pillereitä, kun puoli vuotta on mennyt. Eli luomuyrityksenkin kanssa on 6kk jälkeen se ja sama, mutta jonoon ei nyt vaan voi vielä päästä.

Hyvät uutiset gyneltä: KP10 nähtiin 17mm follikkeli. Munasarjat toimii.

Huonot uutiset: uusi lääkäri, uusi mielipide. Inseminaatio palasi keskusteluun. Nyt olen vähän sekaisella mielellä, että pitäisikö se sittenkin tehdä?

Perustelut puolesta:
1) IUI tukee ovulaatiota.
2) Hormonihoito on kevyempi kuin IVF:ssä.
3) Onnistumistodennäköisyys on parempi kuin luomuyrityksellä.
4) Oikea ajoitus voidaan varmistaa.

Perustelut vastaan:
1) Ovulaatio tapahtuu minulla ihan omilla hormoneilla tuotettuna joka kuukausi.
2) Endometrioosi voi pahentua ylimääräisistä hormoneista.
3) Onnistumistodennäköisyys on endometrioosin kanssa 50% huonompi kuin muilla lapsettomilla.
4) Meillä ei ole ajoituksessa mielestäni vikaa. Lisäksi, jos ovulaatio sattuu viikonlopulle, hoitoa ei tehdä, eli on isompi todennäköisyys että inseminaation ajoitus menee pieleen (2/7), kuin että se onnistuu ja tuottaa tuloksen (varmasti alle 10%).

IVF:n onnistumistodennäköisyys on jossain isoissa aineistoissa yhtä hyvä kuin ilman endometrioosia, tai korkeintaan kolmanneksen huonompi kuin muilla. Kuulostaa paljon paremmalta, vaikka ymmärränkin, että se on myös rankempi tie. Silti jotenkin tuntuu, että joko onnistumme luomusti tai sitten tarvitaan koeputkia mukaan, tuo inseminaatio vain juuri meidän kohdalla tuntuu ajan tuhlaukselta.

Ovulaatiopäivitys ja IVF-jonosta

Leikkauksen jälkeen ovulaatio on aikaistunut noin 3-5 vrk takaisin teiniaikojen kierron pituuteen ja nyt tuntui ekaa kertaa taas. Ovisplussa oli KP13 ja samana päivänä - eli selvästi nopeammin kuin ennen leikkausta - alkoi vanha tuttu poraava tunne nivusessa.

Hyvä uutinen oli myös, että KP10 ultraäänessä näkyi 17mm follikkeli. Se on kai ihan hyvä koko?

Huonoihin uutisiin palataan myöhemmin.

Onko täällä jollakulla kokemusta, että saako julkiselle IVF-jonossa ollessa käydä yksityisellä hoidossa? Jos jono on 6kk, olisi hyvin aikaa ainakin, etenkin kun jonoon pääsee vasta kun "indikaatio täyttyy". Ja jos hoito onnistuu, niin sehän lyhentää jonkun toisen jonottamisaikaa julkisella puolella. Win-win?

Luksusongelmia ja sensellaista

Heippanen. Onkin vierähtänyt pieni tovi viime postauksesta. Oliko yhtään ikävä? Nyt jotakuta saattaa jännittää lukea, mitä tällä välillä on tapahtunut. Voin kertoa, että paljonkin, mutta ei mitään uutta raskaustestien saralla.

Note to self: älä jätä käytettyä testiä hotellihuoneen roskikseen. (Se oli jotenkin joutunut pois sieltä ja nostettu kauniisti esille uudelleen. Uusi kohtaaminen testin kanssa oli jotenkin tosi vaikea niellä.)

Kohta mennään IVF-suunnittelukäynnille. Tai siis hoidon suunnittelukäynnille. Jännittää.

Töissä masut kasvavat, työkavereilla. Yksi valitteli pikkujouluissa, kun toista ei vaan kuulu, vaikka esikoinen on jo 1,5 vee. Mitä arvelisitte, olisiko puoli vuotta yritystä takana ollut tuolloin? Ikävästi pääsi ikäero venähtämään yli kahden vuoden. Kun ei niitä tule tilaamalla, tiedättehän. Onneksi pikkukakkonen sai pian tuon jälkeen alkunsa ja syntyy kesän lopulla. Nyt ollaankin siirrytty valittelemaan, miten sairauslomaa ei voi millään pitää enempää kuin on pakko, kun sitten lähtee äitiysrahasta summia pois.

On se rankkaa, kun ei voi vain keskittyä muhimaan. Miksei joku muu, esim. lapsettomat, voisi maksaa jo raskaana olevien asuntolainoja, vaan maksattaminen alkaa vasta sitten kun vauva on jo melkein perillä?

No mitäs muuta. Menkat meni aika mukavasti jo kolmatta kertaa. Kai se on uskottava, leikkaus toimi. Vähän kipulääkitystä ja taas mennään.

Olen kokeillut asennoitua lapsettomuuteen eri tavoilla, ja yksi hyvä ja rauhoittava on tällainen uskonnollissävytteinen "Jumalalla oli minulle muita suunnitelmia". Oikeastaan minulla on nyt muita suunnitelmia. Olen ottamassa uuden askeleen uramielessä. Pääsen kiinnostavampiin tehtäviin, joissa on mahdollisuus kehittyä ihan eri tavalla kuin nykyisessä työssä. Se on äitiysloman jälkeen toisiksi parasta, mitä voi tapahtua. On vähän ärsyttävää, kun ei voi/uskalla heittäytyä täysillä uraputkeen, mutta sitten toisaalta en kestä jäädä tuonne hautomoonkaan kanojen keskelle, maho kun olen.

Uskon myös, että parisuhteen kannalta odottaminen on ollut hyvästä. Ollaan nähty sivusta tuoreiden vanhempien kiristyviä välejä, kun lapsi tulee. Uskon, että minä ja mies ollaan tämän myötä vahvempia kestämään ne ajat, kun yhtälössä on yhtäkkiä kolmas henkilö, kaikkia väsyttää ja kaikki on uutta. Mies on aina vain ihanampi koko ajan.

Ai niin. Vähän aikaa sitten oli läheisen ihmisen häät, joissa harrastettiin täysin avointa "nyt tehdään vauvoja" -hehkutusta vihkimisen jälkeen. Kyllä, monikossa. Onnea matkaan. Me oltiin kyllä ekana jonossa. Mutta niin kuin ruokakaupassakin, jollekin toiselle osuu se nopsempi kassahenkilö, eikä kukaan kysele kuka on pisimpään jonottanut. Tästäkin vauvasta otan sitten krediitit meille, kun häitä aikaistettiin vuodella, jotta vauva varmasti saadaan pian alulle.

Ja sitten pientä takapakkia: olin luullut, että vatsani olisi nykyään suurin piirtein normaalin näköinen. Olin väärässä. Sain hellän paijauksen vatsalleni siellä häissä. "Onko täällä joku?" Ei, ikävä kyllä ei. (Etkö huomannut, kun join viiniä ruuan kanssa? Nostin maljaa näkyvästi?)

Huokaus.

Be careful what you wish for

Minä ja mies ollaan ihan pyytämättä ja yllätyksenä mukana tuomassa maailmaan uutta ihmistä.

Tammikuussa poikien illassa miehen kaveri pelästyi kovasti, kun kuuli meidän lapsentekovaikeuksista. Asia ei ollut vielä ajankohtainen - kyseinen pariskunta on niitä, joista lähipiiri on välillä miettinyt, kauanko pysyvät vielä yhdessä.

Laskettu aika on marraskuussa.

You do the math.

Nyt pitää varmaan tarkentaa hiljaista rukousta. Toivomme lasta MEILLE...

Mielikuvaharjoittelua

Nyt on se hetki, kun olet heittänyt pallon kohti koria, se lentää ilmassa, olet tehnyt mitä voit että pallo menisi koriin, enää sen kulkuun ei voi vaikuttaa, ja nyt on vain odotettava, meneekö pallo sisään.

kuva

KP13

Tänä aamuna otin viisi ovulaatiotestiä valmiiksi, ettei tarvitsisi kaivella niitä pussista tulevina päivinä. Mietin hetken, kannattaako vielä testata, kun näitä testejä kumminkin tuhraantuu vielä parina päivänä turhaan.

Testissä olikin sitten oikein harvinaisen komea plussaviiva. Nyt jo? Onneksi testasin.

Jos oikein tarkkaan tunnustelee, vasemmalla tuntuu pientä nippailua.

Nyt tai ei koskaan.

Those Who Can't, Teach eli Paras raskautumisvinkki

Bloggerissa on se hauska ominaisuus, että sieltä näkee, millä hakusanoilla ihmiset päätyvät blogiini. Miten onkin niin huono tuuri, että en ole koskaan harrastanut "seksiä lääkärin kanssa", vesiperän veti se guuglettaja (useamman kerran!).

Muutamakin oli eksynyt blogiin hakusanalla "paras raskautumisvinkki". Tuntuu hassulta neuvoa, kun en ole koskaan itse ollut raskaana. Toisaalta olen juuri siksi oikea henkilö hommaan, koska helposti raskautuvilta ihmisiltä saa - anteeksi vain - tosi huonoja vinkkejä.

Miten raskaaksi tullaan - aloittelijan opas

Lopeta ehkäisyn, alkoholin ja tupakan käyttö. Tähtää normaalipainoon. Harrasta seksiä ovulaation aikaan eli yleensä keskikierron paikkeilla, mieluiten etupainotteisesti. Asennolla ei ole väliä, kunhan siemensyöksy tapahtuu emättimeen. (Jos et ovuloi ja/tai kierto on jotain muuta kuin 23-35 päivää, mene lääkäriin.) Paras aika yhdynnälle on 24-48 tuntia LH-testin muuttumisesta positiiviseksi (ovulaatiotestit kannattaa ostaa netistä). Munasolu kuihtuu pois 24 tunnin kuluessa ovulaatiosta. Sperman laatu on parhaimmillaan 2-5 vuorokautta edellisestä siemensyöksystä, ja siittiöt voivat selvitä hengissä munasolua odottamassa jopa viisi vuorokautta.

Jos harrastat seksiä kalenteri kädessä, ajoita yhdynnät esim. alkaen 5-7 päivää ennen odotettua ovulaatiota joka toinen päivä ja viimeinen kerta 48 tunnin sisällä LH-plussasta (24 tunnin sisällä, jos testaat kerran päivässä).

Tee tämä mieluiten alle 30-vuotiaana.

Niin yksinkertaista se on!

Jos tärppi ei käy heti ja aika tuntuu pitkältä, edelläolevaan voi lisätä greippimehua, tyynyä pepun alle, kirvestä sängyn alle (jos haluaa pojan), homeopaattisia valmisteita, reiki-hoitoja, vyöhyketerapiaa, akupunktiota, alkoholia viikon kuluttua ovulaatiosta kiinnittymistä helpottamaan, enemmän yrittämistä, vähemmän yrittämistä, siittiöille edullista liukastusvoidetta... Keskustelupalstoilta löytyy lisää ajanvietettä. Muista, että lantion kohoasento ei aiheuta raskautta, vaan ovulaatio+seksi+siittiöt. Kuten sanottu, aika saattaa kulua joutuisammin, kun on jotain puuhailtavaa.

If all else fails, vaihtoehtoina ovat yrittämisen jatkaminen, lapsettomuuden valitseminen, hedelmöityshoidot ja adoptio.

P.S. Jos kuulut siihen 80-90%:iin ihmisistä, joilla tärppi käy vuoden sisällä, minulla on pieni pyyntö. Älä neuvo niitä jotka jäävät rannalle. Olisi aika uskomatonta tuuria, jos sattuisit lennosta heittämään oljenkorren, johon lapsettomuudesta kärsivä ei olisi vielä tarttunut. Lue mieluummin tämä ja mieti vielä.

Kohti uutta

Aina joskus lehtihaastatteluissa ihmisiltä kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, ja useimmat vastaavat, että äiti.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on luomuplussa.

Tarvitseeko perustella? Äidiksi voi tulla vaikka vahingossa (ja monet tulevatkin), mutta se, joka tuota sanaa käyttää, on odottanut kauan, joutunut jo miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että raskaus alkaa hoidoilla - tai ei ala ollenkaan. Ja sitten se yllättää. Toivon, että sellainen osuisi meidän kohdalle. (En ole kranttu, otan kiitollisena vastaan ihan minkä tahansa plussan.)

Tänään tuli postissa kutsu hoidon suunnittelukäynnille, ja olen innoissani. Soitin heti miehelle, jonka huono päivä piristyi heti uutisista. Nyt asiat etenee ennen kuin endo sen tekee! Ja on vielä luomuplussan mahdollisuus ennen sitä.

Päätin myös jatkaa urallani eteenpäin. Se on Suunnitelma B. Jotta elämä menisi eteenpäin, vaikka... (en sano sitä, koska tänään ajattelen positiivisesti). Irtisanoudun kesälomat pidettyäni nykyisestä vakkaripaikasta ja lähden oppimaan uutta.

Kuukautiskierto ennen ja jälkeen leikkauksen

Ennen:
KP26-30  kipu alkaa, jokainen kipulääke tehoaa huonommin kuin edellinen
KP1          pelkään että kuolen, makaan sohvalla
KP2          pelkään että en kuole, makaan sängyn pohjalla
KP3-10    kipu hiipuu vähitellen, kipulääkkeitä voi alkaa vähentää, ryömin töihin
KP11        särkylääkepäänsärky
KP15-17  ovulaatiokipu

Nyt:
KP26-30  kipu alkaa, kipulääke auttaa
KP1           unohdan kipulääkkeen välistä, mutta ei haittaa, töissä vähän väsyttää
KP2          käyn tunnin lenkillä(!), kipua vain vähän
KP3          otan tavan vuoksi aamulla yhden kipulääkkeen, en muuta(!!)
(KP15-17 ovulaatiokipukin poissa?)

Tekisi mieli lähettää kukkia kirurgille. Mutta katsotaan nyt vielä. Jos nämä ei ollut vielä oikeat kuukautiset, kun ovulaatiotakaan ei ehkä ollut...

Vuotokin on lyhentynyt ja vähentynyt, ja (ällövaroitus!) se tympeä haju on poissa! Ennen vuoto haisi ällön tunkkaiselle (siis raadolle), ja nyt ihan raikkaalle ei-millekään.

Ja sitten vatsani, se on litteä! Litteämpi kuin minkään vatsatreenin jälkeen. Eikä se turvonnut kuukautisten aikana.

Kaiken lisäksi on perjantai. En tarvinnut saikkua menkkojen takia, ja viikonloppu on edessä. Voiko enää paremmin olla. Ah.

P.s. unohdin mainita, että myös peittojen heiluttelu onnistuu jo alkukierrosta! Olin aivan unohtanut, että sellaistakin voi harrastaa.

KP1

Kierto alkoi alusta. Testi oli oikein puhdas negatiivinen. Vielä iltapäivällä roskiksessakin se ilkkui puhtauttaan.

Kipu on hallinnassa, mutta pää töissä aivan jossain muualla koko päivän. En saanut oikein mitään aikaan. Ajatus leikkasi kuin syömäpuikko.

Se tuntuu ihanalta, että kohdun ympärillä ei tunnu kipua. Sivuilla ja vähän ylempänä kipristelee ja vessassa käynti kirpaisee edelleen. Mutta onhan tää nyt way better. Kannatti leikata. Kuulin leikkauksen jälkeen kauhutarinan, miten pieleen tämmöinen leikkaus voi mennä. Päätin silti, että omalla kohdalla tilanne oli se, että joko leikataan tai en enää pysty raskautta yrittämäänkään, eli siinä mielessä lopputulos ei kauheasti huonompi voinut olla.

Tulevaisuus näyttää sumuiselta. Olen vähän miettinyt, että entä jos en ikinä tule raskaaksi. En osaa kuvitella sitä. Enkä osaa kuvitella sitä plussaakaan.

Nyt vaan sitten eletään taas pätkä eteenpäin. Pari viikkoa ovulaatioon, toivottavasti. Patologilta tuli lausunto, että näytteeksi on mennyt pala munasarjaa. Toivottavasti jäljelle jäi vielä tarpeeksi.

Seepran raidoista

Ihan miniskidi turhautuminen aiheutti painetta päähän, kun luin netistä, että endometrioosin kirurgisen hoidon jälkeen seuraavana IVF, jos raskaus ei ole alkanut 6kk sisällä. Siis: Puoli vuotta vielä? OMMMMMM. Klinikaltahan ei vahingossakaan anneta mitään tietoja, jos erikseen kysyn hoitojen aikatauluista.

Toisaalta ei tietty tekis mieli niihin hoitoihin ollenkaan. Jos se kuitenkin onnaisi ihan näin vanhaan tyyliin, pertsalla?

Tämän vuoden Kevätpörriäisessä yksi lapsi kysyy, onko seepralla mustat raidat valkoisella, vai valkoiset raidat mustalla pohjalla.

Olen nyt päättänyt ajatella, että lapsettomuus on musta raita valkoisella pohjalla. Sen sijaan, että se on musta pohja, johon joku valonpilkahdus joskus osuu. Olkoon välillä synkkää, mutta synkkyys ei saa voittaa.

Koska: sitten kun se plussa tulee, niin kaikki muuttuu niin nopeasti, ettei tajuakaan.

Kai se voi meidänkin kohdalle osua.

Kevät eli Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä

Kevätsää uudeks luo, virkistystä meille tuo.

Ollaan miehen kanssa huollettu kasveja ja pesty ikkunoita, ja käyty itsekin vähän ulkona tuulettumassa. Valo pääsee taas sisään ja ulos näkee.

Siivosin lukulistaa tuossa vieressä ja siinä samalla löysin uuden blogin, Miten sinä sait alkusi. Muista elää, sanoo Umpunen.

Kun lisääntymisprojekti jumittaa, se auttaa, kun elämässä jokin kuitenkin kehittyy ja menee eteenpäin - oli se sitten ura tai lihaskunto, mieluiten molemmat. Olen myös opetellut elämään hetkessä. Olen käynyt joogassa, jossa siihen oikein keskitytään. Miltä tuntuu juuri nyt.

On hauska huomata, että useimmiten tuntuu ihan hyvältä.

Ovulaatiotestit, haamuja vain

Ovulaatiotestit, YK21, ensimmäinen kierto leikkauksen jälkeen.

KP13

KP14

KP16

 KP17

 KP18

 KP19

Haamut KP16 ja KP18, mutta niiden välistä puuttuu se plussatesti. Miksi oi miksi en testannut KP15? En testannut, kun oli muita kiireitä ja "ei se nyt vielä oo kuitenkaan". Tässä onkin esimerkki tilanteesta, jossa on hyvä että on ollut aktiivinen eikä vain odottanut testiplussaa. Kaikki ovulaatiotuntemukset, limat ja kipu ovat loistaneet poissaolollaan. Hyvä merkki vai huono merkki?

Tänään on... (tarkistan kalenterista) KP24.

Lapsettoman tunnusmerkkejä

Viikonloppuna oli juhlat. Siellä oli lapsiperheitä ja lapsettomia perheitä eli pariskuntia. Huomasin pari lapsettomuudesta kärsivän tunnusmerkkiä. (Jotkuthan ovat lapsettomia omasta tahdostaan, eivätkä silloin kärsi.)

Niillä jotka toivovat, voi olla kodissaan toinen makuuhuone, joka ei ole makuuhuone. Siellä kuivatetaan pyykkiä. Parin vuoden kuluttua alkaa harmittaa, että maksaa asuntolainaa pyykinkuivatushuoneesta.

Ne jotka toivovat, saattavat lasten käyttäytyessä juhlissa huonosti ja vanhempien hermostuessa heille, kommentoida, että kannattaisi miettiä ennen kuin hankkii lapsia.

Tunsin kuuluvani joukkoon. Kyllä minustakin sitä kannattaa miettiä, vaikka ehkei ole niin kohteliasta sanoa niin sellaisille, joille harkitseminen on jo liian myöhäistä...

Sinäkin ovikseni

Meniköhän se jo?

Vaihtoehtoja on kaksi:
1) pikainen LH-plussa oli KP15 (jolloin testaus jäi väliin) tai
2) ovulaatiota ei ollut.

En tuntenut mitään.

Vaihtoehtoja on kaksi:
1) leikkauksen seurauksena en enää tunne ovulaatiota (olisi ihan loogista ettei se enää satu, kun munasarjat on irrotettu vapaaksi?), tai
2) ovulaatiota ei ollut.

Laitan tänne testikuvat myöhemmin. Nyt en voi sanoa muuta kuin: hohhoijaa.

Lintu tervassa

Kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu.

Nyt kun endoa on siivottu pois, ovulaatiota ei sitten kuulukaan. KP 18.

Ehkä huomenna...

IUI: miesnäkökulma

http://nyt.fi/20130424-anonyymit-elaeimet-74/

Mistä on pienet sikiöt tehty eli Ravintolisät

Sairausloman satoa: listaa käyttämistämme ravintolisistä ja ruokavaliomuutoksista yritysaikana.

Foolihappo 500 µg päivässä (pohjoismainen suositus 500 µg, amerikkalainen 600 µg).
Luonnolliset lähteet: parsakaali, pavut, pähkinät, seesaminsiemenet, punajuuri

Foolihappo on tärkeä etenkin raskauden ensivaiheissa merkittävien epämuodostumien välttämiseksi - jo ennen kuin tiedät, että olet raskaana. Ruoasta on vaikea saada tarpeeksi folaattia.

D-vitamiini 20 µg päivässä (ostan halvinta eli nyt käytössä 30 µg).
Luonnolliset lähteet: rasvainen kala, maitovalmisteet joihin lisätty D-vitamiinia

D-vitamiinin puute lisää raskausdiabeteksen, pre-eklampsian ja lapsen pienipainoisuuden riskiä.  
(Aghajafari F, Nagulesapillai T, Ronksley PE, Tough SC, O'Beirne M, Rabi DM. Association between maternal serum 25-hydroxyvitamin D level and pregnancy and neonatal outcomes: systematic review and meta-analysis of observational studies. BMJ 2013;346:f1169)  

Riittävä proteiinin saanti vähentää kohtukuoleman ja pienipainoisuuden riskiä, mutta liiallinen proteiinin saanti on haitallista sikiölle.
(http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22972038)

Käytämme enemmän maitotuotteita kuin ennen. Lihan kulutusta olemme vähentäneet huomattavasti aiemmasta. Ei kylläkään yrittämisen takia, mutta sen aikana kuitenkin.

Kalaöljykapseleita otan 2 päivässä, niistä saan 1240mg Omega3-rasvahappoja. Tavoitteena on pitää endometrioosikivut kurissa.

Mies ottaa D-vitamiinia ja sinkkitabletteja. Aamiaisella jugurttia. Heh.

Ainakin yli 44-vuotiaan miehen sperman laatu paranee, jos hän saa runsaasti C-vitamiinia, E-vitamiinia, sinkkiä ja folaattia. Nuoremmilla miehillä vaikutusta ei havaittu.
(http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22935557)

Muuta:
Käytän tyroksiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tavoitteena on TSH alle 2.5 alkuraskaudessa ja alle 3.0 myöhemmin. Hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta vaikeuttaa raskaaksi tulemista ja altistaa keskenmenoille, istukan ennenaikaiselle irtoamiselle, ennenaikaiselle synnytykselle jne. Sikiön aivojen kehitykselle tyroksiini on erityisen tärkeä ensimmäisellä raskauskolmanneksella, eli arvot pitäisi saada kuntoon jo ennen raskautta.
(http://en.wikipedia.org/wiki/Thyroid_disease_in_pregnancy)

Good things

 

Voi että. Toiveikkuus vaan jatkuu. Ovulaatiotestiin on ilmaantunut toinen viiva, varmaan huomenna plussa. Parilla aivan ihanalla blogimaailman ihmisellä toinen viiva on ilmaantunut Siihen Testiin. Ainu on pumpulissa ja tyttöankka häkeltynyt. Minä olen niin onnellinen molempien puolesta. Kiltti universumi, anna meidänkin päästä samassa aallossa aidan vihreämmälle puolelle! Pliis jooko!

Tulta päin

KP 13. Aloitin testaamisen, ihan vaan koska en malttanut enää odottaa. Ennustan, että seuraavat testit on nega, nega, plussa. Tai nega, nega, nega, plussa. :)

Kuuntelen Chisua ja ajattelen, että mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää. Menneet on menneitä. Uusi lehti on kääntynyt, tai niin kuin tyttöankka hauskasti sanoi: 2. tuotantokausi, 1. jakso. Ekalla kaudella oli 20 jaksoa, ja täytyy sanoa, että ne alkoivat loppua kohden toistaa itseään. Nyt kakkoskausi on lähtenyt liikkeelle ihan uusissa tunnelmissa. Which is nice.

Tein blogiin uuden sivun, jonne keräsin itselleni muistilistan tätä uutta alkua varten. Ohjenuorat on kerätty sieltä mistä etsin tukea muutenkin: universumilta, blogeista, ystäviltä. Ensimmäisen löysin kirjakaupassa, kun avasin Pentti Saarikosken runot -pokkarin satunnaisesta kohdasta. Toisen nappasin kannustavasta kommentista jonkun toisen blogista. Kolmannen olen saanut onnittelukortissa yhdeltä ystävältäni, ehkä se oli kun täytin 18? Epäröinti onkin sittemmin joutunut väistymään kasvavan rohkeuden tieltä...

Leikkauksessa poistettiin näköjään kaikki pelko ja ahdistus. Kasvaakohan se takaisin? En pelkää edes sitä.

:)

Ovulaation odotusta

KP10.

Leikkauksesta on kohta kaksi viikkoa, ja alan olla toipunut melko hyvin. Aluksi olin työpäivän jälkeen ihan naatti, eli ehkä viikko oli vähän liian lyhyt aika sairaslomalle. Vaikka kotona olo oli jo melko normaali, töissä sitten huomaakin että tahti on kovempi eikä voi samalla tavalla säädellä tekemistä. Toisaalta, lomalta paluu on aina rankkaa.... Tänään oli joka tapauksessa jo helpompaa ja ajattelin lähteä tanssitunnille sohvalle rojahtamisen sijaan. Kipulääkettä olen ottanut enää 1-2 Panadolia päivässä.

Kohta alkaa ovulaatiotestaus. Jännittävää! Pre-seed tuli postissa ja kaikki tarvittavat ravintolisät on koossa: D-vitamiini, foolihappo, kalaöljykapselit, miehelle sinkki ja D-vitamiini. Ovulaatiotestejä on useampaa kiertoa varten, toivon tietysti että niitä jää kasa pois annettavaksi...

Positiivisen asenteen arvoitus

Meillä kaikilla on se ystävä tai vähintään tuttava, joka tuli raskaaksi kun vain lakkasi stressaamasta asiasta. Tähän ohjeeseen törmää niin usein, että siinä on melkein oltava jotain perää.

Asia on painanut mieltäni varmaan vuoden. Mikä hitto saa ikistressaajaystäväni raskautumaan kolmen kuukauden tuloksettoman yrityksen jälkeen, kun hän juoksee hädissään gynekologille, ja gyne sanoo taikasanat "nyt rauhoitut, lakkaat kokonaan yrittämästä ja miettimästä koko asiaa". Poks, raskaana.

Positiivinen asenne lisää raskauden todennäköisyyttä. Onko näin?

Itse olen taistellut asenteeni kanssa pitkälle toista vuotta. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että en aina ole positiivinen. Alussa kyllä olin rento ja toiveikas, seksiä oli tarpeeksi joten ajattelin, että päiviä on turha laskea, kyllä se tulee jos on tullakseen. Olin tietoinen endometrioosin mahdollisuudesta heti alusta lähtien, joten täytyy myöntää, että se huoletti hieman jossain taustalla. Vähitellen toivo alkoikin murentua, kun tarkempi tähtääminenkään ei auttanut. Lopulta olin endometrioosikipujen kanssa siinä pisteessä, että raskaus tuntui aivan toisarvoiselta, kunhan pääsisin kivuista eroon. En uskonut raskauteen tippaakaan, ja vain tuhahdin gynekologille joka kehtasi huomioida tilanteen "jos tulenkin raskaaksi". Missähän maailmankaikkeudessa minä tuosta vaan tulen raskaaksi? (Enkä tullutkaan.)

Sitten kävin laparoskopiassa, ja heräsin sieltä euforisena. Ajattelin ensin, että se johtuu lääkkeistä. Nyt reilun viikon kuluttua olo on edelleen toiveikas, valoisa, optimistinen. Olemme alkaneet miehen kanssa puhua lapsestamme todellisena tulevaisuuden asiana, sanon "sitten kun" enkä "sitten jos meillä on joskus lapsi".

En osaa sanoa syyksi muuta kuin, että minusta tuntuu erilaiselta. En odottanut leikkaukselta juuri mitään. Nyt tuntuu siltä, että voin tulla raskaaksi jonain päivänä. Tuolla alhaalla on jokin muuttunut. (Niin, sitä on leikattu. Mutta voiko sen tuntea näin kokonaisvaltaisesti? Osaako kohtuni lähettää viestejä alitajuntaani, että täällä kaikki kunnossa, voitte alkaa haaveilla? Vai johtuuko tämä vain kipujen helpottamisesta?)

Lauantaiaamuna luin Hesarin, kuten aina. Siinä oli Harhaa vain! -niminen palsta, jossa kirjailija Rolf Dobelli käy läpi arjen ajatusvirheitä. Jutussa todetaan, että odotukset muuttavat aivojen ja samalla koko kehon biokemiaa. Jos odotamme jotain tapahtuvaksi, ennustus pyrkii toteutumaan.

Itsensä toteuttava profetia? Voisiko tämä olla sitä? Päätin, että oli miten oli, pidän kiinni tästä hyvästä tunteesta. Siitä voi olla apua, ja haittaa ei ainakaan.

Oivalsin myös jotain muuta: stressaamisen vaikutus hedelmällisyyteen on ns. first world problem. "Raskauteni alku viivästyi kolme kuukautta, koska stressasin." Ne ihmiset, joissa ei ole mitään todellista vikaa, voivat hyötyä rentoudesta. Me muut, joilla on sellaisia vikoja, joita pelkkä "aivojen ja koko kehon biokemian muuttaminen" ajatuksen voimalla ei korjaa, emme hyödy positiivisesta ajattelusta - ainakaan raskautumismielessä. Jos ovulaatiota ei tapahdu, mikään mahti maailmassa ei saa raskautta alkamaan. Jos endometrioosi on liisteröinyt kaikki lisääntymiselimet paikoilleen ja pullauttelee sekaan kystia, raskautuminen on myös melkoisen hankalaa.

Tilannetta voi verrata siihen, että lähden juoksukilpailuun Usain Boltin kanssa. Aivan sama, millä asenteella kumpikin meistä lähtee kilpailuun, Usain voittaa varmasti. Hän voittaa luultavasti vaikka takaperin juosten. Asenteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että en voita tätä kilpailua.

Nyt kun syyllisyys väärästä asenteesta on poistettu harteiltani, voin hyväksyä tämän neuvon, pienellä lisäyksellä. Positiivinen asenne lisää raskauden todennäköisyyttä, jos edellytykset raskaaksi tulemiselle ovat olemassa.

Ja näin, hyvät ystävät, meillä on selitys sille, miksi se rento asenne auttoi sitä yhtäkin tuttua, mutta se ei toimi kaikilla. Voi olla, että liika yrittäminen oikeasti hidasti ikistressaajaystäväni raskautumista. Ensimmäisellä kerralla se kävi nimittäin heti.