Tänään tehtiin alkionsiirto.
Lääkäri oli aiemmin tuntematon, teknisesti varmaan taitava kun toimitus ei pahemmin sattunut, vaivautui näyttämään valkoisen pallon ruudulta, ja sitten pyysi varta vasten istumaan pöydän ääreen juttelemaan, ja "juttelu" eteni sillä tavalla, että lääkäri ojensi paperit ja sanoi, että tässä on nämä paperit, joihin oli lisätty pakastettavien alkioiden määrä, numero 3 (lukeminen ja allekirjoitukset oli hoidettu jo aiemmin). Kysyin pari polttavinta kysymystä, joihin lääkäri vastahakoisesti vastasi.
Saimme sitten tietää, että kaksi alkiota oli hyviä 8-soluisia. Niistä toinen siirrettiin ja toinen meni pakkaseen. Kaksi oli huonompia, ne menivät pakkaseen yhdessä oljessa. Ja kaksi viimeistä oli jakautunut 3- ja 5-soluisiksi, ja sellaisia ei nykyään säästetä.
Olo on ihan samanlainen kuin ennenkin. Paitsi onnistuin vähän pahoittamaan mieleni. Mutta ehkä se on luksusongelma, että on varaa pahoittaa mielensä jonkun käytöksestä. Kuitenkin se tärkein meni hyvin - meillä on pulla uunissa ja jokunen pakkasessakin.
Kaksi viikkoa testipäivään.
Elämää lapsettomuuden aikana ja sen jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkärissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkärissä. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. lokakuuta 2013
perjantai 4. lokakuuta 2013
Keräys
Meidän pienokaiset on nyt laboratoriossa. Toivottavasti turvassa, eikä yksikään koeputki hajoa tai kaadu lattialle.
Niitä tuli kahdeksan. Kaikki vasemmalta. Tuumasimme, että oikeistolaiset yksilöt on karsittu pois heti alkuunsa. Heh.
Kipua ei paljonkaan tuntunut, itse asiassa kasvattelu teki enemmän kipeää kuin keräys. Vaikka keräyksessä oli tietenkin vahvemmat lääkkeet. Kipein kohta oli, kun tyhjältä puolelta imettiin jotain rakkulan tapaista, joka ei sitten ollut oikea rakkula.
Mies oli mukana, ja kertoi mukavia juttuja punktion ajan. Piti kädestä. Mun ihana mies.
Lääkäri oli ihana. Kätilö oli ihana. Kaikki meni hyvin.
Ollaan päästy tähän asti. Sekin jo tuntuu ihmeelliseltä.
Niitä tuli kahdeksan. Kaikki vasemmalta. Tuumasimme, että oikeistolaiset yksilöt on karsittu pois heti alkuunsa. Heh.
Kipua ei paljonkaan tuntunut, itse asiassa kasvattelu teki enemmän kipeää kuin keräys. Vaikka keräyksessä oli tietenkin vahvemmat lääkkeet. Kipein kohta oli, kun tyhjältä puolelta imettiin jotain rakkulan tapaista, joka ei sitten ollut oikea rakkula.
Mies oli mukana, ja kertoi mukavia juttuja punktion ajan. Piti kädestä. Mun ihana mies.
Lääkäri oli ihana. Kätilö oli ihana. Kaikki meni hyvin.
Ollaan päästy tähän asti. Sekin jo tuntuu ihmeelliseltä.
torstai 19. syyskuuta 2013
Next up: IVF
Olen vähän pöllämystynyt.
Käytiin klinikalla. Sain sympatiaa ja ihmettelyjä, miten olenkaan kohdannut niin tylsiä toisia lääkäreitä, miehen spermaa (tirsk) kehuttiin, mun munasarjoja ja kohdun limakalvoa kehuttiin, endometrioosia syytettiin (siitäs sai).
Toisin sanoen, vihdoin vuoden taistelun jälkeen tuntui siltä, että nyt meitä hoidetaan.
Sehän johtuu vain siitä, että nyt meillä on ongelma, jota hoitaa. Vuosi sitten oli vain ehkä pelko ongelmasta, ja sekä pelko että ongelma olivat vain minun päässäni.
Uutinen: vaikka munatorvet on auki, kuulemma ne voi silti toimia huonosti! Kuulemma niissä oli laparoskopiassa nähty paksuntumaa ja kiinnikkeitä, ja nämä voivat haitata menoa.
Pöllämystymisen aihe tulee kuitenkin vasta tässä:
IVF alkaa ensi viikolla!
Tsädäm. Siis häh wou. Kun me sanottiin, että ollaan valmiit hoitoon, sovittiin että se alkaa saman tien KP2 ensi viikolla. Shwou.
Ei enää jonoja.
Ei enää "mutta teillähän voi tärpätä ihan hetkenä minä hyvänsä".
Vaan: "Raskaus voi toki alkaa spontaanistikin." Ja: "teillä mahdollisuudet onnistua IVF:ssä on keskimääräistä paremmat"!!!!
Käytiin klinikalla. Sain sympatiaa ja ihmettelyjä, miten olenkaan kohdannut niin tylsiä toisia lääkäreitä, miehen spermaa (tirsk) kehuttiin, mun munasarjoja ja kohdun limakalvoa kehuttiin, endometrioosia syytettiin (siitäs sai).
Toisin sanoen, vihdoin vuoden taistelun jälkeen tuntui siltä, että nyt meitä hoidetaan.
Sehän johtuu vain siitä, että nyt meillä on ongelma, jota hoitaa. Vuosi sitten oli vain ehkä pelko ongelmasta, ja sekä pelko että ongelma olivat vain minun päässäni.
Uutinen: vaikka munatorvet on auki, kuulemma ne voi silti toimia huonosti! Kuulemma niissä oli laparoskopiassa nähty paksuntumaa ja kiinnikkeitä, ja nämä voivat haitata menoa.
Pöllämystymisen aihe tulee kuitenkin vasta tässä:
IVF alkaa ensi viikolla!
Tsädäm. Siis häh wou. Kun me sanottiin, että ollaan valmiit hoitoon, sovittiin että se alkaa saman tien KP2 ensi viikolla. Shwou.
Ei enää jonoja.
Ei enää "mutta teillähän voi tärpätä ihan hetkenä minä hyvänsä".
Vaan: "Raskaus voi toki alkaa spontaanistikin." Ja: "teillä mahdollisuudet onnistua IVF:ssä on keskimääräistä paremmat"!!!!
Odotushuoneessa
Sin Cos Tan: Limbo
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
IUI or not to IUI?
Viime lääkärikäynti oli taas niin tunteita nostattava, että piti jäähdytellä ennen kuin sain ajatukset järkevästi kokoon. Olin ajatellut, että IVF-hoitoihin päästäisiin vielä tämän vuoden puolella, mutta nyt näyttää siltä, että pääsemme vasta 6kk mittaiseen jonoon loppuvuodesta. Tutustuimme lähemmin käsitteeseen nimeltä "indikaatio", ja tämä ei meillä täyty, kun emme ole vielä leikkauksen jälkeen yrittäneet puolta vuotta. Vasta sen jälkeen pääsee jonoon, joka on 6kk. Voimme heittää leikkausta edeltävät 20 yrityskiertoa roskikseen, näillä ei ollut minkään valtakunnan merkitystä.
Lääkärin mielestä tästä 6kk+6kk ajanjaksosta ei tule yhteensä vuoden odotusta hoitoon, vaan ensin on indikaation täyttyminen 6kk ja jonotusaika on 6kk. En ole kysynyt endometrioosiltani, huomaako hän eroa sillä, olemmeko täyttämässä indikaatiota vai IVF-jonossa. Lääkärin mielestä voisin alkaa käyttää e-pillereitä, kun puoli vuotta on mennyt. Eli luomuyrityksenkin kanssa on 6kk jälkeen se ja sama, mutta jonoon ei nyt vaan voi vielä päästä.
Hyvät uutiset gyneltä: KP10 nähtiin 17mm follikkeli. Munasarjat toimii.
Huonot uutiset: uusi lääkäri, uusi mielipide. Inseminaatio palasi keskusteluun. Nyt olen vähän sekaisella mielellä, että pitäisikö se sittenkin tehdä?
Perustelut puolesta:
1) IUI tukee ovulaatiota.
2) Hormonihoito on kevyempi kuin IVF:ssä.
3) Onnistumistodennäköisyys on parempi kuin luomuyrityksellä.
4) Oikea ajoitus voidaan varmistaa.
Perustelut vastaan:
1) Ovulaatio tapahtuu minulla ihan omilla hormoneilla tuotettuna joka kuukausi.
2) Endometrioosi voi pahentua ylimääräisistä hormoneista.
3) Onnistumistodennäköisyys on endometrioosin kanssa 50% huonompi kuin muilla lapsettomilla.
4) Meillä ei ole ajoituksessa mielestäni vikaa. Lisäksi, jos ovulaatio sattuu viikonlopulle, hoitoa ei tehdä, eli on isompi todennäköisyys että inseminaation ajoitus menee pieleen (2/7), kuin että se onnistuu ja tuottaa tuloksen (varmasti alle 10%).
IVF:n onnistumistodennäköisyys on jossain isoissa aineistoissa yhtä hyvä kuin ilman endometrioosia, tai korkeintaan kolmanneksen huonompi kuin muilla. Kuulostaa paljon paremmalta, vaikka ymmärränkin, että se on myös rankempi tie. Silti jotenkin tuntuu, että joko onnistumme luomusti tai sitten tarvitaan koeputkia mukaan, tuo inseminaatio vain juuri meidän kohdalla tuntuu ajan tuhlaukselta.
Lääkärin mielestä tästä 6kk+6kk ajanjaksosta ei tule yhteensä vuoden odotusta hoitoon, vaan ensin on indikaation täyttyminen 6kk ja jonotusaika on 6kk. En ole kysynyt endometrioosiltani, huomaako hän eroa sillä, olemmeko täyttämässä indikaatiota vai IVF-jonossa. Lääkärin mielestä voisin alkaa käyttää e-pillereitä, kun puoli vuotta on mennyt. Eli luomuyrityksenkin kanssa on 6kk jälkeen se ja sama, mutta jonoon ei nyt vaan voi vielä päästä.
Hyvät uutiset gyneltä: KP10 nähtiin 17mm follikkeli. Munasarjat toimii.
Huonot uutiset: uusi lääkäri, uusi mielipide. Inseminaatio palasi keskusteluun. Nyt olen vähän sekaisella mielellä, että pitäisikö se sittenkin tehdä?
Perustelut puolesta:
1) IUI tukee ovulaatiota.
2) Hormonihoito on kevyempi kuin IVF:ssä.
3) Onnistumistodennäköisyys on parempi kuin luomuyrityksellä.
4) Oikea ajoitus voidaan varmistaa.
Perustelut vastaan:
1) Ovulaatio tapahtuu minulla ihan omilla hormoneilla tuotettuna joka kuukausi.
2) Endometrioosi voi pahentua ylimääräisistä hormoneista.
3) Onnistumistodennäköisyys on endometrioosin kanssa 50% huonompi kuin muilla lapsettomilla.
4) Meillä ei ole ajoituksessa mielestäni vikaa. Lisäksi, jos ovulaatio sattuu viikonlopulle, hoitoa ei tehdä, eli on isompi todennäköisyys että inseminaation ajoitus menee pieleen (2/7), kuin että se onnistuu ja tuottaa tuloksen (varmasti alle 10%).
IVF:n onnistumistodennäköisyys on jossain isoissa aineistoissa yhtä hyvä kuin ilman endometrioosia, tai korkeintaan kolmanneksen huonompi kuin muilla. Kuulostaa paljon paremmalta, vaikka ymmärränkin, että se on myös rankempi tie. Silti jotenkin tuntuu, että joko onnistumme luomusti tai sitten tarvitaan koeputkia mukaan, tuo inseminaatio vain juuri meidän kohdalla tuntuu ajan tuhlaukselta.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Leikkauskertomus eli todellinen prinsessa?
Ensin kiitokset kaikille tsemppauksista, olette niin parhaita. Ihan kuin olisin oppimassa, että aina ei tarvitse pärjätä yksin, ja se taputus olalle tuntuu aika kivalta eikä yhtään sääli(ttä)vältä. Joka tapauksessa jokainen kannustuksen sana lämmitti mieltä ja lämmittää vieläkin. Nyt leikkauksesta on selvitty, ja hyvin meni.
Menin siis osastolle aamulla seitsemäksi, pari muutakin potilasta oli tulossa päiväkirurgiseen leikkaukseen. Vaatteet vaihdettiin niskasta solmittavaan paitaan, jättipikkupöksyihin ja sairaalasukkiin, ja aamutakki oli samanlainen vaaleansininen kuin tuoreilla äideillä synnytyspuolella. Sitten odoteltiin, mukava hoitaja kävi läpi esitietolomakkeen, kirurgi kävi tapaamassa ja kertoi suunnitelmat, sitten sain rauhoittavaa lääkettä ja se vei pahimman terän jännityksestä. Jännitti kyllä aika tavalla.
Leikkaussalissa kaikki hoitajat esittäytyivät ja käytiin vielä läpi kuka olen ja mitä tänään tehdään. Tuli turvallinen olo. Anestesialääkäri oli ihana, oikein hoivaavainen ja minut aseteltiin mukavaan asentoon leikkauspöydälle. Yllättävän mukavasti sitä voi ketarat ojossakin olla! Nukutusaine kirveli mennessään, ja seuraavaksi heräsin heräämössä. Pian heräämisen jälkeen anestesialääkäri tuli kertomaan, että oli se tarpeellinen leikkaus. Tajusin vasta myöhemmin, että oma hoitajani osastolta oli etukäteen päättänyt, että minulla on vain se pieni ultraäänessä näkynyt kysta ja muu on turhanvalittamista. Tälle hoitajalle piti muiden hoitajien pari kertaa erikseen sanoa, että kyllä siellä oli endometrioosia, kun hän tuli hakemaan minua osastolle ja tohotti että no niin, pikku kysta on poistettu. Ehkä hän ajatteli, että kysta oli herne prinsessan patjan alla? Mutta se nyt oli vain pieni kauneusvirhe, hoitaja oli kuitenkin muuten pätevän oloinen ja ohjeisti moneen kertaan, miten haavojen kanssa toimitaan ja antoi vinkkejä asennoista, joissa vatsaonteloon laitettu kaasu parhaiten pääsee poistumaan. Parhaat vinkit olivat:
1) Laita sohvalle valmiiksi paikka, johon pääset hetkeksi makaamaan peppu päätä korkeammalla, kun hartiaa alkaa pistää.
2) Kylkimakuulla kannattaa olla mieluummin oikealla kyljellä kuin vasemmalla. Kaasu pääsee paremmin röyhtäysten mukana ulos ja tämä myös vähentää hartiapistosta.
Ilmakuplat tuntuvat vinkeältä mennessään aina vatsan korkeimpaan kohtaan! Kipua on ollut vähemmän kuin kuukautisten aikaan, mikä on ollut tosi iloinen yllätys. Kertoo tosin ehkä vain siitä, miten kivuliaat menkat on olleet... Kipu on myös vähemmän pelottavaa, kun se tulee lähinnä liikkuessa, eikä yllätä tappavina kouristuksina ja pistoina milloin vain.
Kirurgi tuli leikkauksen jälkeen tapaamaan osastolle, ja kertoi kuvien kera leikkauksen kulusta. Munatorvet olivat molemmat auki. Virtsarakon seutu oli puhdas. Kohdun takapuoli oli täynnä purskahtelevaa tuoretta endometrioosia, ja endo oli liimannut kaikki värkit paikoilleen. Ilmeisesti se haittaa raskaaksi tulemista, kun munanjohtimien pitää päästä hakemaan munasolu sieltä munasarjasta, ja ne poloiset olivat siis kiinni alustassaan. Nyt toiveissa onkin että raskaus voisi päästä alkamaan ihan kotikonsteilla! Pitkästä aikaa itsekin ajattelin, että vau, olisiko se mahdollista? Tietysti, olen kuullut nämä sanat ennenkin...
Leikkaus tehtiin nyt aika suppeasti ilmeisesti, eli jatkossa voi olla että joudun sinne uudestaan. Ensi kerralla ei ehkä jännitä niin paljon. Ajatus oli kuitenkin, että tällä saataisiin pahimmat kivut pois, ja sillä välin minut raskaaksi. Sopii hyvin. Mies on ihanan innoissaan, ja minäkin uskallan vähän olla. Päästään taas tositoimiin!
Tässä vielä kuva anestesialääkärin jättämästä jäljestä, hän oli niin suloinen että pistojälkikin on sydämen muotoinen! :) <3
Menin siis osastolle aamulla seitsemäksi, pari muutakin potilasta oli tulossa päiväkirurgiseen leikkaukseen. Vaatteet vaihdettiin niskasta solmittavaan paitaan, jättipikkupöksyihin ja sairaalasukkiin, ja aamutakki oli samanlainen vaaleansininen kuin tuoreilla äideillä synnytyspuolella. Sitten odoteltiin, mukava hoitaja kävi läpi esitietolomakkeen, kirurgi kävi tapaamassa ja kertoi suunnitelmat, sitten sain rauhoittavaa lääkettä ja se vei pahimman terän jännityksestä. Jännitti kyllä aika tavalla.
Leikkaussalissa kaikki hoitajat esittäytyivät ja käytiin vielä läpi kuka olen ja mitä tänään tehdään. Tuli turvallinen olo. Anestesialääkäri oli ihana, oikein hoivaavainen ja minut aseteltiin mukavaan asentoon leikkauspöydälle. Yllättävän mukavasti sitä voi ketarat ojossakin olla! Nukutusaine kirveli mennessään, ja seuraavaksi heräsin heräämössä. Pian heräämisen jälkeen anestesialääkäri tuli kertomaan, että oli se tarpeellinen leikkaus. Tajusin vasta myöhemmin, että oma hoitajani osastolta oli etukäteen päättänyt, että minulla on vain se pieni ultraäänessä näkynyt kysta ja muu on turhanvalittamista. Tälle hoitajalle piti muiden hoitajien pari kertaa erikseen sanoa, että kyllä siellä oli endometrioosia, kun hän tuli hakemaan minua osastolle ja tohotti että no niin, pikku kysta on poistettu. Ehkä hän ajatteli, että kysta oli herne prinsessan patjan alla? Mutta se nyt oli vain pieni kauneusvirhe, hoitaja oli kuitenkin muuten pätevän oloinen ja ohjeisti moneen kertaan, miten haavojen kanssa toimitaan ja antoi vinkkejä asennoista, joissa vatsaonteloon laitettu kaasu parhaiten pääsee poistumaan. Parhaat vinkit olivat:
1) Laita sohvalle valmiiksi paikka, johon pääset hetkeksi makaamaan peppu päätä korkeammalla, kun hartiaa alkaa pistää.
2) Kylkimakuulla kannattaa olla mieluummin oikealla kyljellä kuin vasemmalla. Kaasu pääsee paremmin röyhtäysten mukana ulos ja tämä myös vähentää hartiapistosta.
Ilmakuplat tuntuvat vinkeältä mennessään aina vatsan korkeimpaan kohtaan! Kipua on ollut vähemmän kuin kuukautisten aikaan, mikä on ollut tosi iloinen yllätys. Kertoo tosin ehkä vain siitä, miten kivuliaat menkat on olleet... Kipu on myös vähemmän pelottavaa, kun se tulee lähinnä liikkuessa, eikä yllätä tappavina kouristuksina ja pistoina milloin vain.
Kirurgi tuli leikkauksen jälkeen tapaamaan osastolle, ja kertoi kuvien kera leikkauksen kulusta. Munatorvet olivat molemmat auki. Virtsarakon seutu oli puhdas. Kohdun takapuoli oli täynnä purskahtelevaa tuoretta endometrioosia, ja endo oli liimannut kaikki värkit paikoilleen. Ilmeisesti se haittaa raskaaksi tulemista, kun munanjohtimien pitää päästä hakemaan munasolu sieltä munasarjasta, ja ne poloiset olivat siis kiinni alustassaan. Nyt toiveissa onkin että raskaus voisi päästä alkamaan ihan kotikonsteilla! Pitkästä aikaa itsekin ajattelin, että vau, olisiko se mahdollista? Tietysti, olen kuullut nämä sanat ennenkin...
Leikkaus tehtiin nyt aika suppeasti ilmeisesti, eli jatkossa voi olla että joudun sinne uudestaan. Ensi kerralla ei ehkä jännitä niin paljon. Ajatus oli kuitenkin, että tällä saataisiin pahimmat kivut pois, ja sillä välin minut raskaaksi. Sopii hyvin. Mies on ihanan innoissaan, ja minäkin uskallan vähän olla. Päästään taas tositoimiin!
Tässä vielä kuva anestesialääkärin jättämästä jäljestä, hän oli niin suloinen että pistojälkikin on sydämen muotoinen! :) <3
torstai 21. maaliskuuta 2013
Le Malade Imaginaire
Kun käyn lääkärissä, käy jotenkin näin. En tiedä miksi. Niin vain tapahtuu. Melkein luulen välillä, että olen luulosairas. Näin on käynyt ennenkin, ihan muissa asioissa. Ehkä vain näytän liian terveeltä. (Siellä leikkaussalissahan se selviää sitten.)
Olen valmistautunut operaatioon keräämällä kasan lehtiä ja tv-sarjoja katsottavaksi. Jos kattoisi vaikka kaikki Sinkkuelämät putkeen?
Olen valmistautunut operaatioon keräämällä kasan lehtiä ja tv-sarjoja katsottavaksi. Jos kattoisi vaikka kaikki Sinkkuelämät putkeen?
perjantai 22. helmikuuta 2013
Vaikeeta
Nyt on kyllä vaikeeta. Niin, niin vaikeeta. Kun mietin lapsettomuutta, ajattelen ensin päättäväisen positiivisesti, miten tässä jalostun ihmisenä ja on aikaa itselle ja sitten alkaa mieleen vyöryä kaikki vääryydet, tuskanhiki ja kyyneleet.
Samalla mietin, että millä oikeudella oikein valitan näitä first world problemsseja, mullahan on kaikki parhaat hoitomahdollisuudet käden ulottuvilla. Toisaalta lapsettomuus on aina tragedia, oli köyhä tai rikas. On tavallaan virallinen lupa olla surullinen.
Kävin siis lääkärissä tällä viikolla, ja kirjoitin siitä painokelvotonta tekstiä, mistä tuli hirveä morkkis. Oikeasti asiat on ihan hyvin, tai olosuhteisiin nähden hyvin. Sain reseptin mukana luvan aloittaa pillerit uudelleen, eli kärsittävänä on enää nämä alkavat menkat ja sitten 2kk lomaa kivuista - toivottavasti ne vielä tehoaa. Leikkaus on jo aika pian. Sen jälkeen pääsemme IVF-hoitoon, eikä kukaan enää ole maininnut sanaa inseminaatio.
Jos olisi kaksi identtistä blogia, jotka olisi tähän asti menneet samaa tahtia lapsettomuusasioissa, niin toisessa niistä aletaan vuoden-kahden sisällä odottaa vauvaa. Toinen jää ilman. Fifty-fifty.
(Paska endometrioosi. Vihaan sitä.)
Samalla mietin, että millä oikeudella oikein valitan näitä first world problemsseja, mullahan on kaikki parhaat hoitomahdollisuudet käden ulottuvilla. Toisaalta lapsettomuus on aina tragedia, oli köyhä tai rikas. On tavallaan virallinen lupa olla surullinen.
Kävin siis lääkärissä tällä viikolla, ja kirjoitin siitä painokelvotonta tekstiä, mistä tuli hirveä morkkis. Oikeasti asiat on ihan hyvin, tai olosuhteisiin nähden hyvin. Sain reseptin mukana luvan aloittaa pillerit uudelleen, eli kärsittävänä on enää nämä alkavat menkat ja sitten 2kk lomaa kivuista - toivottavasti ne vielä tehoaa. Leikkaus on jo aika pian. Sen jälkeen pääsemme IVF-hoitoon, eikä kukaan enää ole maininnut sanaa inseminaatio.
Jos olisi kaksi identtistä blogia, jotka olisi tähän asti menneet samaa tahtia lapsettomuusasioissa, niin toisessa niistä aletaan vuoden-kahden sisällä odottaa vauvaa. Toinen jää ilman. Fifty-fifty.
(Paska endometrioosi. Vihaan sitä.)
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Munasolu on sokea
Olipas taas viikonloppu. Sain seurata lähempää kuin olisin halunnut, miten kaverin miespuolinen kaveri kertoi alkuillasta saman päivän ultrakuulumisia ja loppuillasta - vaimon mentyä kotiin voimaan pahoin - hinkkaili itseään jokaista naaraspuolista ihmistä vasten, joka erehtyi tarpeeksi lähelle. Hän kyllä itse totesi tulleensa siihen johtopäätökseen, että kaikkien ei pitäisi hankkia lapsia. Tulkitsin, että hän tarkoitti itseään.
Tämä taas vahvisti sitä ajatusta, että munasolu on todellakin sokea, ja viimeinen asia minkä kanssa raskaaksi tulemisella on tekemistä, on tulevien vanhempien valmiudet tulla vanhemmiksi.
Tänään katsoin dokkarin kotimaisesta adoptiosta. Olkoon se varasuunnitelma B. Eipä sillä, että lapsen syntyperällä olisi mitään väliä, jos sille tielle lähdetään. Kuitenkin olisi kiva saada kasvattaa oma lapsi ihan pikkuvauvasta, vaikka se ei olisi biologisesti oma. Jännä oli tuo ajatus, että adoptiolapsi on mysteeri. Eikö jokainen lapsi ole mysteeri?
Ensi viikolla on lääkärikäynti, hui! Pitää varmaan kirjoittaa ylös, mitä halusinkaan käsitellä erikoislääkärin kanssa, muuten luultavasti tupsahdan vastaanottohuoneesta ulos yhtä tyhmänä kuin sinne menin.
Tämä taas vahvisti sitä ajatusta, että munasolu on todellakin sokea, ja viimeinen asia minkä kanssa raskaaksi tulemisella on tekemistä, on tulevien vanhempien valmiudet tulla vanhemmiksi.
Tänään katsoin dokkarin kotimaisesta adoptiosta. Olkoon se varasuunnitelma B. Eipä sillä, että lapsen syntyperällä olisi mitään väliä, jos sille tielle lähdetään. Kuitenkin olisi kiva saada kasvattaa oma lapsi ihan pikkuvauvasta, vaikka se ei olisi biologisesti oma. Jännä oli tuo ajatus, että adoptiolapsi on mysteeri. Eikö jokainen lapsi ole mysteeri?
Ensi viikolla on lääkärikäynti, hui! Pitää varmaan kirjoittaa ylös, mitä halusinkaan käsitellä erikoislääkärin kanssa, muuten luultavasti tupsahdan vastaanottohuoneesta ulos yhtä tyhmänä kuin sinne menin.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Valoa tunnelin päässä?
Pohjalla olossa on se (vaikkakin ainoa) hyvä puoli, että sieltä pääsee vain ylöspäin. Nyt tuleekin hyviä uutisia. Olin yhteydessä hormonipoliklinikalle ja sain leikkausajan!!!!!!! Ou mai gaad. Siihen on vielä pari kuukautta, mutta toisaalta: vain pari kuukautta. Odotusajaksi tulee sitten alle 4kk. Ihan siedettävä kai. Varsinkin jos saan aloittaa ne pillerit pretty please?
Töissä olen ollut lievästi sanottuna hajamielinen, puolet päivästä hoitamassa omia asioitani. Sori työnantaja. Itsekin tykkäisin kyllä enemmän tehdä työtäni kuin roikkua puhelimessa anelemassa ja vaatimassa hoitoa. Kuulemma en tarvitse erikoislääkäriaikaa vaan voin mennä suoraan leikkaukseen. Kerroin hoitajalle että kahdella minut tutkineella gynellä ei ollut vastauksia kysymyksiin 1) mikä minua tarkalleen vaivaa (paitsi endometrioosi) ja 2) miten se hoidetaan, saati että 3) onko sillä vaikutusta hedelmällisyyteen tai raskauteen, ja 4) miksen voisi aloittaa pillereitä nyt, ja hän totesi erikoislääkäriajan sittenkin tarpeelliseksi. Ihmeellistä, että voidaan sanoa että en tiedä, mene nyt vain sinne leikkaukseen. Leikkaus on iso juttu kuitenkin, vai mitä? Kai siihen voisi valmistautua sillä tavalla että saadaan samalla kertaa myös hoidettua kaikki kuntoon? Vai toivonko nyt kuuta taivaalta?
Mietin myös todennäköisyyksien kannalta tätä pilleriasiaa. Endotar joka ei raskaudu 1,5 vuodessa... Ei taida olla kauheen hyvät speksit. Sain myös selville että endokivut saattaa jatkua raskausaikanakin, mikä tarkoittaa että tarvitsen nyt jokaisen voiman murusen mitä pystyn keräämään kasaan ennen kaikkia hoitoja. Pari kuukautta e-pillereitä vähentää raskauden todennäköisyyttä vain vähän siitä mitä se jo on, hassua ja surullista. Jos lopputulos on sama niin miksi kärsiä kivuista?
Toisaalta: luin endo-keskustelupalstalta viestin naiselta, joka oli saanut lapsen, jonka saamisen todennäköisyys oli yksi promille. Tilastot siis narraa elämää myös hyvään suuntaan.
Nyt vaan pidetään kiinni ajatuksista päivä kerrallaan, peruna kerrallaan, what will be will be...
Töissä olen ollut lievästi sanottuna hajamielinen, puolet päivästä hoitamassa omia asioitani. Sori työnantaja. Itsekin tykkäisin kyllä enemmän tehdä työtäni kuin roikkua puhelimessa anelemassa ja vaatimassa hoitoa. Kuulemma en tarvitse erikoislääkäriaikaa vaan voin mennä suoraan leikkaukseen. Kerroin hoitajalle että kahdella minut tutkineella gynellä ei ollut vastauksia kysymyksiin 1) mikä minua tarkalleen vaivaa (paitsi endometrioosi) ja 2) miten se hoidetaan, saati että 3) onko sillä vaikutusta hedelmällisyyteen tai raskauteen, ja 4) miksen voisi aloittaa pillereitä nyt, ja hän totesi erikoislääkäriajan sittenkin tarpeelliseksi. Ihmeellistä, että voidaan sanoa että en tiedä, mene nyt vain sinne leikkaukseen. Leikkaus on iso juttu kuitenkin, vai mitä? Kai siihen voisi valmistautua sillä tavalla että saadaan samalla kertaa myös hoidettua kaikki kuntoon? Vai toivonko nyt kuuta taivaalta?
Mietin myös todennäköisyyksien kannalta tätä pilleriasiaa. Endotar joka ei raskaudu 1,5 vuodessa... Ei taida olla kauheen hyvät speksit. Sain myös selville että endokivut saattaa jatkua raskausaikanakin, mikä tarkoittaa että tarvitsen nyt jokaisen voiman murusen mitä pystyn keräämään kasaan ennen kaikkia hoitoja. Pari kuukautta e-pillereitä vähentää raskauden todennäköisyyttä vain vähän siitä mitä se jo on, hassua ja surullista. Jos lopputulos on sama niin miksi kärsiä kivuista?
Toisaalta: luin endo-keskustelupalstalta viestin naiselta, joka oli saanut lapsen, jonka saamisen todennäköisyys oli yksi promille. Tilastot siis narraa elämää myös hyvään suuntaan.
Nyt vaan pidetään kiinni ajatuksista päivä kerrallaan, peruna kerrallaan, what will be will be...
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Saikulla
Joskus hädän hetkellä saa sen ihanan lääkärin ja sitten kaikki on hyvin, vaikka onkin kipeä. Olin pieni itkevä mytty, mutta se ei haitannut. Sain sympatiaa ja saikkua ja vahvoja kipulääkkeitä. Jos kipu ei niillä helpota, saan mennä gynen päivystykseen näytille.
EDIT: Kipulääke alkoi vaikuttaa, ja ensin tuntui mukavalta pumpulilta, jossa kipu tuntuu mutta ei häiritse, vaan sitten meni överiksi ja tuli paha öklöttävä olo. Puolikkaasta tabletista. Ähhhhh. Lääkärikin soitti vielä, oli selvittänyt leikkausasiaa ja näyttää siltä että joudun hyvinkin jonottamaan sen 6kk, mutta yrittävät nopeuttaa sitä. Jes.
Sovin miehen kanssa että ensi kierrosta aloitan pillerit. En jaksa tämmöistä paskailua ja parkailua enää, enkä noita lääkkeitä joista pää on ihan töhnässä. Sanokoot mitä sanoo, olen mieluummin terve ja suht onnellinen lapseton kuin itkevä mytty/lääkehöyryinen pahoinvoiva lapseton. Nyt ollaan jo pahimman ohi tältä erää, niin annetaan vielä yksi mahdollisuus, olkoonkin olematon. Tervetuloa ovulaatio, odotan 28 ovistestin kanssa saapumistasi.
EDIT: Kipulääke alkoi vaikuttaa, ja ensin tuntui mukavalta pumpulilta, jossa kipu tuntuu mutta ei häiritse, vaan sitten meni överiksi ja tuli paha öklöttävä olo. Puolikkaasta tabletista. Ähhhhh. Lääkärikin soitti vielä, oli selvittänyt leikkausasiaa ja näyttää siltä että joudun hyvinkin jonottamaan sen 6kk, mutta yrittävät nopeuttaa sitä. Jes.
Sovin miehen kanssa että ensi kierrosta aloitan pillerit. En jaksa tämmöistä paskailua ja parkailua enää, enkä noita lääkkeitä joista pää on ihan töhnässä. Sanokoot mitä sanoo, olen mieluummin terve ja suht onnellinen lapseton kuin itkevä mytty/lääkehöyryinen pahoinvoiva lapseton. Nyt ollaan jo pahimman ohi tältä erää, niin annetaan vielä yksi mahdollisuus, olkoonkin olematon. Tervetuloa ovulaatio, odotan 28 ovistestin kanssa saapumistasi.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Nainen, pidä puolesi! eli ensimmäinen lääkärikäynti julkisella
No niin! Lääkärissä käyty. Ilmeisesti gynekologin ammattiin hakeutuu enempi näitä penaalin vahaliituja ja muita, ei niin teräviä kyniä. Mutta kuitenkin. Käydäänpä läpi mitä oikein tapahtui.
Istuimme käytävässä odottamassa, kun edellinen pari tuli ulos. Suloinen hipsteripariskunta (I feel for you!), josta nainen jäi itkemään ja kokoamaan itsensä käytävään ennen kuin poistuivat poliklinikalta. Voi paska, ajattelin. Mietin vain, montako minuuttia itse kestän itkemättä. (Meni ehkä 4,5 minuuttia. Aloin itkeä heti kun tajusin että tuo nainen ei ymmärrä tästä nyt ihan kaikkea.)
Sitten näin superlihavan naisen tulevan toisesta huoneesta. Superlihava tarkoittaa semmoista sirkuksen parrakas nainen -tasoa (ilman partaa). Mielessä kävi ajatus, että et kai luule että tuo kroppa kestää vielä raskaudenkin? Mutta yritin ajatella nätisti. Samassa veneessähän tässä ollaan. (Anteeksi kaikki ylipainoiset, mutta minua vähän pelottaa miten selviän vaikka olen ihan normaalipainoinen.)
Noin 20 min myöhässä meidät kutsuttiin sisään. Lääkäri ei esitellyt itseään, ei noteerannut myöhässä oloa. Mies vaklasi nimen kyltistä. Miehen tehtäväksi jäi istua hiljaa vähän kauempana lääkäristä. No questions asked. Mieheltä ei edes kysytty, onko kysymyksiä.
Lääkäri luetteli historiaamme: "Olette siis yrittäneet raskautta reilun vuoden ja elo-syyskuussa siis hakeuduitte tutkimuksiin ja nyt ollaan täällä." Kuulosti siltä kuin olisimme vähän turhaan oikeastaan tässä liikkeellä. Ja siltä kuin yksityiselle vain käveltäisiin sisään, ilman jonoja.
En sanonut lääkärille mitään, mutta varasimme ajan kesäkuussa, kun lähes vuosi oli kulunut, ja saimme sen elokuun lopulle, ja lähete tehtiin tosiaan syyskuussa, josta meni vielä kolme kuukautta päästä naistenpolille. En tiedä miksi odotusaikaa piti tällä tavalla vähätellä. Ketähän se palvelee? Mutta saimme näin pidettyä yllä illuusiota, että rahalla saa ja hevosella pääsee.
Vaikka siksihän tässä oltiin, että rahalla ei tällä kertaa saanutkaan.
Kävi ilmi, että lähettävä gyne oli kirjannut viallisen puolen väärin lähetteeseen. No, sattuuhan sitä. Tämä gyne totesi papereista, että kaikki tutkimukset olivat normaaleja, paitsi tämä pikku sivuseikka tässä aukiolotutkimuksessa. Jahas, no tavallaan joo.
Tehtiin gyn tutkimus ja ultraääni, jossa epäiltiin endometrioomaa oikeassa munasarjassa. Kaikki muu kunnossa.
Sitten päästiinkin jo loppuun: voisin valita vatsan tähystyksen eli laparoskopian joko Naistenklinikalla puolen vuoden kuluttua tai jossain lähikunnassa huomattavasti nopeammin. Tämä lääkäri ehdotti tietenkin jälkimmäistä vaihtoehtoa. Aika tulee sitten postissa ja näkemiin.
Voi perkele, ajattelin. Olen sellainen peruskiltti ihminen, että luontaisesti istuisin hiljaa ja nielisin kaiken. Mutta nyt olen saanut kuulla tätä niin monta vuotta, ja lisäksi KÄRSIN joka jumalan kuukausi. Ja kyllä, olen guuglettanut. Satun tietämään, että koska minulla näkyy niin vähän ultraäänessäkin, niin jonkun tavisgynen tekemä laparoskopia on suunnilleen yhtä arvokas kuin että itse kurkkaisin konepellin alle. No thanks.
Jotenka minä tyttö avasin suuni ja kysyin, että odotanko todella puoli vuotta tutkimusta, jossa tämä minun asiani ei selviä. Melkein kaivoin vahaliidut esiin havainnollistamista varten. Gyne sanoi epäuskoisen näköisenä, ettei ole koskaan kuullut semmoisesta diagnoosista mitä minä ehdotin. Kysyin, onko hän sitten törmännyt tällaiseen löydökseen kuin minulla oli. Ei ollut. Tiesin kysyä, kun se puolet vanhempi yksityisen gynekään ei ollut tällaista tavannut ennen.
Lopulta sovimme, että gyne konsultoi sairaalan endometrioosi-spesialistia ja soittaa minulle myöhemmin tällä viikolla.
Gyne soittikin jo puoli tuntia myöhemmin, vähän nolon kuuloisena. Suunnitelma oli muuttunut, laparoskopia tehdään nimenomaan Naistenklinikalla endo-gynen toimesta ja siinä samalla tutkitaan tuo aukiolotutkimuksen "sivulöydös".
Että silleen. Joudun kuitenkin siihen leikkaukseen, mutta ainakin nyt on mahdollisuus, että se tehdään kerralla kunnolla. Toivon minä.
(Ihan sivuhuomautuksena, mulla on käynyt huono tuuri ja kun kaikki ei mene niin kuin strömsössä, pitää soveltaa ja sitä soveltamista kaikki lekurit eivät oikein hallitse. Olisin niin mieluusti ihan tavallinen yksityisellä inseminoitava lapseton, mutta kun en ole, täytyy kehittää kunnon ballsit että tuolla viidakossa selviää. Inhottavaa olla vaativa, mutta joskus se on vaan pakko. Tsemppiä kaikki samoissa vesissä kamppailevat!)
Istuimme käytävässä odottamassa, kun edellinen pari tuli ulos. Suloinen hipsteripariskunta (I feel for you!), josta nainen jäi itkemään ja kokoamaan itsensä käytävään ennen kuin poistuivat poliklinikalta. Voi paska, ajattelin. Mietin vain, montako minuuttia itse kestän itkemättä. (Meni ehkä 4,5 minuuttia. Aloin itkeä heti kun tajusin että tuo nainen ei ymmärrä tästä nyt ihan kaikkea.)
Sitten näin superlihavan naisen tulevan toisesta huoneesta. Superlihava tarkoittaa semmoista sirkuksen parrakas nainen -tasoa (ilman partaa). Mielessä kävi ajatus, että et kai luule että tuo kroppa kestää vielä raskaudenkin? Mutta yritin ajatella nätisti. Samassa veneessähän tässä ollaan. (Anteeksi kaikki ylipainoiset, mutta minua vähän pelottaa miten selviän vaikka olen ihan normaalipainoinen.)
Noin 20 min myöhässä meidät kutsuttiin sisään. Lääkäri ei esitellyt itseään, ei noteerannut myöhässä oloa. Mies vaklasi nimen kyltistä. Miehen tehtäväksi jäi istua hiljaa vähän kauempana lääkäristä. No questions asked. Mieheltä ei edes kysytty, onko kysymyksiä.
Lääkäri luetteli historiaamme: "Olette siis yrittäneet raskautta reilun vuoden ja elo-syyskuussa siis hakeuduitte tutkimuksiin ja nyt ollaan täällä." Kuulosti siltä kuin olisimme vähän turhaan oikeastaan tässä liikkeellä. Ja siltä kuin yksityiselle vain käveltäisiin sisään, ilman jonoja.
En sanonut lääkärille mitään, mutta varasimme ajan kesäkuussa, kun lähes vuosi oli kulunut, ja saimme sen elokuun lopulle, ja lähete tehtiin tosiaan syyskuussa, josta meni vielä kolme kuukautta päästä naistenpolille. En tiedä miksi odotusaikaa piti tällä tavalla vähätellä. Ketähän se palvelee? Mutta saimme näin pidettyä yllä illuusiota, että rahalla saa ja hevosella pääsee.
Vaikka siksihän tässä oltiin, että rahalla ei tällä kertaa saanutkaan.
Kävi ilmi, että lähettävä gyne oli kirjannut viallisen puolen väärin lähetteeseen. No, sattuuhan sitä. Tämä gyne totesi papereista, että kaikki tutkimukset olivat normaaleja, paitsi tämä pikku sivuseikka tässä aukiolotutkimuksessa. Jahas, no tavallaan joo.
Tehtiin gyn tutkimus ja ultraääni, jossa epäiltiin endometrioomaa oikeassa munasarjassa. Kaikki muu kunnossa.
Sitten päästiinkin jo loppuun: voisin valita vatsan tähystyksen eli laparoskopian joko Naistenklinikalla puolen vuoden kuluttua tai jossain lähikunnassa huomattavasti nopeammin. Tämä lääkäri ehdotti tietenkin jälkimmäistä vaihtoehtoa. Aika tulee sitten postissa ja näkemiin.
Voi perkele, ajattelin. Olen sellainen peruskiltti ihminen, että luontaisesti istuisin hiljaa ja nielisin kaiken. Mutta nyt olen saanut kuulla tätä niin monta vuotta, ja lisäksi KÄRSIN joka jumalan kuukausi. Ja kyllä, olen guuglettanut. Satun tietämään, että koska minulla näkyy niin vähän ultraäänessäkin, niin jonkun tavisgynen tekemä laparoskopia on suunnilleen yhtä arvokas kuin että itse kurkkaisin konepellin alle. No thanks.
Jotenka minä tyttö avasin suuni ja kysyin, että odotanko todella puoli vuotta tutkimusta, jossa tämä minun asiani ei selviä. Melkein kaivoin vahaliidut esiin havainnollistamista varten. Gyne sanoi epäuskoisen näköisenä, ettei ole koskaan kuullut semmoisesta diagnoosista mitä minä ehdotin. Kysyin, onko hän sitten törmännyt tällaiseen löydökseen kuin minulla oli. Ei ollut. Tiesin kysyä, kun se puolet vanhempi yksityisen gynekään ei ollut tällaista tavannut ennen.
Lopulta sovimme, että gyne konsultoi sairaalan endometrioosi-spesialistia ja soittaa minulle myöhemmin tällä viikolla.
Gyne soittikin jo puoli tuntia myöhemmin, vähän nolon kuuloisena. Suunnitelma oli muuttunut, laparoskopia tehdään nimenomaan Naistenklinikalla endo-gynen toimesta ja siinä samalla tutkitaan tuo aukiolotutkimuksen "sivulöydös".
Että silleen. Joudun kuitenkin siihen leikkaukseen, mutta ainakin nyt on mahdollisuus, että se tehdään kerralla kunnolla. Toivon minä.
(Ihan sivuhuomautuksena, mulla on käynyt huono tuuri ja kun kaikki ei mene niin kuin strömsössä, pitää soveltaa ja sitä soveltamista kaikki lekurit eivät oikein hallitse. Olisin niin mieluusti ihan tavallinen yksityisellä inseminoitava lapseton, mutta kun en ole, täytyy kehittää kunnon ballsit että tuolla viidakossa selviää. Inhottavaa olla vaativa, mutta joskus se on vaan pakko. Tsemppiä kaikki samoissa vesissä kamppailevat!)
torstai 30. elokuuta 2012
Onpas teillä paljon sitä eli Ensimmäinen lääkärikäynti
No niin! Tutkimukset ovat alkaneet. Lääkäri oli mukava, enkä inhonnut käyntiä yhtään. Hyvä alku. Ainoa särö oli, kun lääkäri katseli papereita ja sanoi: ajattelin että olette nuoria, mutta ettehän nyt niin nuoria enää olekaan. Kröh.
Ekalla käynnillä tutkittiin esitietolomakkeet ja kivekset ja kohtu ja munasarjat. Vikaa ei löytynyt. Kohdun limakalvo tosin oli kuin Saharan autiomaa, ei mitään kasvua näkyvissä. Mutta munasarjoissa sentään tapahtuu jotain.
Tähystysleikkaukseen voisi saada lähetteen, jos endo-oireiden takia haluaa, mutta raskaaksi tulemiseen sillä ei ole suurempaa vaikutusta ainakaan mun tapauksessa, kun mitään isompia myökkyjä vatsassa ei ole. Siinä tapauksessa ei kiitos. Seuraavaksi tutkitaan siittiöt ja hormonitasoja, ja pääsen minäkin kokeilemaan ovistestejä, 3e/kpl. Unohdin kysyä, että mitä jos piikki on vaikka 12 tunnin levyinen, eikä osu siihen ajankohtaan kun testaan...
Etukäteenmurehtija kun olen, kyselin jo koeputkihoidoista. Todennäköisyys tulla raskaaksi semmoisella on 30-35%, vau! Mutta nainen kärsii sivuvaikutukset. Eli minä. Kolme kierrosta tehdään yleensä, ja sen jälkeen jos mitään ei ole tapahtunut, mahikset on aika huonot. Sen takia, tai koska verokirstu ei ole pohjaton, Kela korvaa vain kolme hoitokierrosta yksityisellä ja samat kolme hoitoa saa julkisella (ja jos käy ensin yksityisellä, ne kerrat vähennetään julkisella laskuista). Täytyy nyt miettiä, miten paljon olemme valmiita touhusta maksamaan versus odotusaika, joka on julkisella puolisen vuotta (vai onko? Jos joku tietää paremmin, olisin kiitollinen kommentista!). Lääkärin sanoin: emmehän nyt niin nuoria enää olekaan.
Todennäköisyydet on vähän tylsiä siitä, että lopputulos on joko + tai -, mutta kun muuta ei ole ja jotenkin prosentit voi vähän lohduttaa, niin:
1. hoitokerta lykästää: todnäk 33%
2. hoitokertaan mennessä lykästää: joko 1. tai 2. kerta onnistuu eli 0,33+0,66x0,33=0,55 -> 55%
3. hoitokertaan mennessä lykästää: joko 1. tai 2. tai 3. kerta onnistuu eli 0,33+0,66x0,33+0,66x0,66x0,33=0,69 -> 69%
Pöh. 69% ei oo kyllä niin hyvä kuin toivoin. Laskinkohan oikein? Lukiosta on jo niin kauan. Miehen mielestä 69% on yhtä hyvä kuin 110%.
Mies on hyvin varma, että tämä onnistuu. Minä olen melko varma, että ei onnaa. Tuhahdin vahingossa, kun lääkäri sanoi, että ilmoittakaa sitten jos tässä kierrossa tärppääkin. Hups. Ehkä se on joku suojamekanismi sitten. Pessimisti ei pety. Mutta inseminaation suhteen muutin vähän mieltäni. Kai sitä kannattaa kuitenkin kokeilla. Jos sillä tärppää, niin sehän on supermahtavaa.
Ai niin! Se seksi. Lääkärin mukaan useat sinne saapuvat parit harrastaa seksiä 1-2 kertaa kuussa. Siis kuukaudessa. Mitä te ihmiset teette lauantaiaamuisin, sehän on jo neljä kertaa? :D No kumminkin, olin tyytyväinen että seksielämääni ei puututtu. So far so good.
EDIT: koska ihmisiä eksyy tänne blogiin hakusanalla s****ä lääkärin kanssa, muutin otsikkoa, toivottavasti se auttaa... Jotenkin en usko että löytävät täältä mitä etsivät.
Ekalla käynnillä tutkittiin esitietolomakkeet ja kivekset ja kohtu ja munasarjat. Vikaa ei löytynyt. Kohdun limakalvo tosin oli kuin Saharan autiomaa, ei mitään kasvua näkyvissä. Mutta munasarjoissa sentään tapahtuu jotain.
Tähystysleikkaukseen voisi saada lähetteen, jos endo-oireiden takia haluaa, mutta raskaaksi tulemiseen sillä ei ole suurempaa vaikutusta ainakaan mun tapauksessa, kun mitään isompia myökkyjä vatsassa ei ole. Siinä tapauksessa ei kiitos. Seuraavaksi tutkitaan siittiöt ja hormonitasoja, ja pääsen minäkin kokeilemaan ovistestejä, 3e/kpl. Unohdin kysyä, että mitä jos piikki on vaikka 12 tunnin levyinen, eikä osu siihen ajankohtaan kun testaan...
Etukäteenmurehtija kun olen, kyselin jo koeputkihoidoista. Todennäköisyys tulla raskaaksi semmoisella on 30-35%, vau! Mutta nainen kärsii sivuvaikutukset. Eli minä. Kolme kierrosta tehdään yleensä, ja sen jälkeen jos mitään ei ole tapahtunut, mahikset on aika huonot. Sen takia, tai koska verokirstu ei ole pohjaton, Kela korvaa vain kolme hoitokierrosta yksityisellä ja samat kolme hoitoa saa julkisella (ja jos käy ensin yksityisellä, ne kerrat vähennetään julkisella laskuista). Täytyy nyt miettiä, miten paljon olemme valmiita touhusta maksamaan versus odotusaika, joka on julkisella puolisen vuotta (vai onko? Jos joku tietää paremmin, olisin kiitollinen kommentista!). Lääkärin sanoin: emmehän nyt niin nuoria enää olekaan.
Todennäköisyydet on vähän tylsiä siitä, että lopputulos on joko + tai -, mutta kun muuta ei ole ja jotenkin prosentit voi vähän lohduttaa, niin:
1. hoitokerta lykästää: todnäk 33%
2. hoitokertaan mennessä lykästää: joko 1. tai 2. kerta onnistuu eli 0,33+0,66x0,33=0,55 -> 55%
3. hoitokertaan mennessä lykästää: joko 1. tai 2. tai 3. kerta onnistuu eli 0,33+0,66x0,33+0,66x0,66x0,33=0,69 -> 69%
Pöh. 69% ei oo kyllä niin hyvä kuin toivoin. Laskinkohan oikein? Lukiosta on jo niin kauan. Miehen mielestä 69% on yhtä hyvä kuin 110%.
Mies on hyvin varma, että tämä onnistuu. Minä olen melko varma, että ei onnaa. Tuhahdin vahingossa, kun lääkäri sanoi, että ilmoittakaa sitten jos tässä kierrossa tärppääkin. Hups. Ehkä se on joku suojamekanismi sitten. Pessimisti ei pety. Mutta inseminaation suhteen muutin vähän mieltäni. Kai sitä kannattaa kuitenkin kokeilla. Jos sillä tärppää, niin sehän on supermahtavaa.
Ai niin! Se seksi. Lääkärin mukaan useat sinne saapuvat parit harrastaa seksiä 1-2 kertaa kuussa. Siis kuukaudessa. Mitä te ihmiset teette lauantaiaamuisin, sehän on jo neljä kertaa? :D No kumminkin, olin tyytyväinen että seksielämääni ei puututtu. So far so good.
EDIT: koska ihmisiä eksyy tänne blogiin hakusanalla s****ä lääkärin kanssa, muutin otsikkoa, toivottavasti se auttaa... Jotenkin en usko että löytävät täältä mitä etsivät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)