Rakenneultra

Kauan odotettu rakenneultra on nyt ohi. Siellä se meidän pieni polski ihan tyytyväisen oloisena.

Ultrassa oli jotain vähän poikkeavaa, minkä takia meidän pitää käydä vielä uudestaan myöhemmin. Jostain syystä en itse pahemmin huolestunut asiasta, vaikka kätilö vähän hermostuneen oloisesti vakuutteli, että tämä yleensä korjaantuu itsestään. Kaikkien endon kanssa taisteltujen vuosien ja "ei tämä mitään ole" -kommenttien jälkeen on mukavampi käydä vaikka turhaan uudestaan, kuin se, että jotain jäisi huomaamatta. Huomasin itse, että ajatus "kunhan kaikki olisi hyvin" vaihtuu hyvin nopeasti ajatukseen "kyllä me tästä selvitään".

Ja sitten siihen jännittävimpään osioon:

Vanha kansa, äitini ja alitajuntani tiesivätkin tämän jo. Kun asettelin meidän hankkimat pienet vaatteet taas kerran esille, totesin, että tämä ei välttämättä olekaan sattumaa. Joo, nämä sopii kaikki kyllä kummallekin, on keltaista ja punaista, vihreää ja sinistä, valkoista ja harmaata, vähän beigeä... Mutta poikien vaatteita ne on. Osassa jopa lukee niskalapussa baby boy.

Revettiin molemmat nauruun, kun kaivettiin ultrakuvat esiin vastaanoton jälkeen. Saatiin yksi peukaloa imevä pikkunen ja kaksi komeaa lerssikuvaa.

NT-ultra

Pääsimme vihdoin tapaamaan pikku nöpönenää. Hän poseerasi hienosti, vilkutti kaikilla viidellä sormella, maiskutteli suuta ja "hikkasi".

Kätilön tulkinnan mukaan "liikkeet ovat vielä refleksinomaisia".

Melkein jäätiin siihen käsitykseen, että meille vilkutettiin! Huh.

(Sillä hetkellä tuo kommentti oli kyllä onnellisen yhdentekevä, koska keskityin tuijottamaan kuvaruutua ja kyynelehtimään.)

Edelleen en meinaa uskoa, että tuo rakeinen kuva tarkoittaa, että meille tulee ihan oikea vauva. Pakahduttavan ihanaa. Se näyttää jo nyt ihan vauvalta. Seitsemän senttiä plus jalat! Niin iso jo, niin pieni vielä.

Nyt nauttimaan jouluvalmisteluista! (Tai siis päiväunista...)

Hyvää joulua kaikille vanhoille ja uusille lukijoille, ajatelkaa kaikkea ihanaa, mikä tulevaisuudessa odottaa!