Väsynyt mutta onnellinen

Tässä kuussa en ole ehtinyt
muuta kuin katsella sinua

kaikki vähemmän tärkeä
on saanut jäädä

Maria Ahlstedt

Varpajaisia odotellessa

Olen suloisen pienen pojan äiti. Mieheni on hänelle ihana isi. Kotimme tai oikeastaan makuuhuoneemme on pesä, josta välillä kurkistelemme ulos. Onnitteluja on tullut tulvimalla. Kun tulimme sairaalasta kotiin, ovella odotti kukkalähetys.

Sairaalassa mietin monessa kohtaa, että tämäkin pitää laittaa muistiin ja kirjoittaa ylös. Toivottavasti jotain on vielä muistin sopukoissa, kun ehdin asettua kirjoittamaan.

Nyt nautitaan. Kauniita kesäpäiviä kaikille!

Milloin se syntyy?

Vau.fi:ssä kerrotaan, että yleisin synnytyspäivä on 38 viikkoa ja 2 päivää hedelmöityksestä. Eli H40+2. Ei enää kauan siihen päivään. Tosin todennäköisyys taitaa silti olla vain muutaman prosentin luokkaa, että vauva syntyisi tuolloin, vaikka se olisikin yleisin päivä syntyä. (Pitkästä aikaa todennäköisyyslaskuja. Lisääntyminen tuntuu tapahtuvan aina todennäköisyyksiä vastaan...)

Viime yönä näin unta, että vauva syntyi sänkyyn yöllä. Heräsin ensin unessa siihen, että vauva on syntymässä NYT, herätin miehen ja käskin soittaa ambulanssin, ja sitten hetkeä myöhemmin heräsin oikeasti. Oli aika outo tunne herätä ensin unessa ja sitten vasta herätä.

Olen aika sikeäuninen. Joskus näen unta, että etsin loputtomiin vessaa, kun oikeasti on vessahätä. Tällä kertaa kipeät supparit tulivat uneen. Ne jatkuivat vielä aamulla vähän aikaa ja loppuivat sitten. Ei tarvittu ambulanssia.

Täytyy vaan luottaa siihen, että sitten kun on tosi kyseessä, jaksan herätä myös oikeasti... :)

Odotan jännityksellä ja mielenkiinnolla, millaista synnytyskipu tulee olemaan. Onko se yhtä kovaa kuin endon aiheuttamat kivut? Kovempaa vielä? En usko, että endometrioosi millään tavalla karaisee kestämään kipua, epäilen että se pikemminkin herkistää pelkäämään sitä. Onneksi nyt on niin pitkä aika viime kuukautisista, että muisto on jo haalistunut ja näihin harjoituskipuihin pystyy ainakin suhtautumaan rauhallisesti.

Kyllä se siitä eli Synnytys lähestyy

Eilen illalla tuli ensimmäisen kerran kipeitä supistuksia. Selvästi niitä ensimmäisiä, joissa miettii että onkohan tämä nyt jo sitä, ja jos tätä tarvitsee erikseen miettiä niin tietää, että se ei ole vielä sitä. Kumminkin sellaista ikävän tuntuista tylppää kipua alavatsalla ja melonin tuntuista painetta lantiossa ja vähän taisi reisiinkin säteillä.

Mies alkoi vinkumaan, että miksi supistuksia tulee vain, kun hän on paikalla.

Tämä perustuu ilmeisesti olettamukseen, että tiedotan jokaisesta supistuksesta myös miehen ollessa töissä. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, olen välillä kertonutkin päivän aikaisista supisteluista... Mutta nämä olivat siis ensimmäiset, joissa tuntui vähän enemmän kipua.

Kysyin, eikö ole mukavampi, jos hän on paikalla, kun synnytys alkaa.

Sitten katsottiin futista ja hengittelin ja lämmitin vatsaa kauratyynyllä ja lopulta pääsin sänkyyn ja sain nukahdettua.

Aamulla kipeitä supistuksia tuli pari lisää.

Mies: "Kyllä se siitä."
Minä: "Kyllä se siitä?"
Mies: "Niin. Ei tämä loppuelämää kestä."

Jahas.

Enpä tiedä. Ei tuohon voi oikein lisätä mitään. Mieleen tuli vain hakea vasara, kajauttaa sillä miestä kämmenselkään jotain kovaa alustaa vasten, ja sanoa että kyllä se siitä. Se menee hei ohi, mitä siinä irvistelet.

---

Siinä synnytyskertomuksen esinäytös. Mietittäväksi jää, missä vaiheessa mies mahtaa haluta seuraavan tiedotteen tilanteen etenemisestä, kun tämä oli selvästi too much information? A) Lähden tästä synnärille B) Pää näkyy C) Voit tulla katkaisemaan napanuoran.

Lastenvaatekirppikset

Äitiyslomalla on aikaa. Ostari on tyhjä, kunnes avaat oven lastenvaatekirppikselle. Siellä käy kuhina, kun vaatteet ja tarvikkeet vaihtavat omistajaa. Mukana on lapsia, jotka juoksevat käytävillä ja vauvoja, jotka ilmoittavat kovaan ääneen, kun kyllästyvät kiertelyyn.

Kokosin listaa lastenvaatekirppiksistä ja muista second hand -vaatteita myyvistä liikkeistä. Listassa on niitäkin, joissa en ole vielä käynyt. Muistiinpanoihin laitoin ylös vaikutelmia, kertakäynnillä tietysti voi tulla vääräkin kuva paikasta. Parhaat löydöt tekee luonnollisesti silloin, kun juuri on tullut uutta tavaraa myyntiin. Ja tietysti, toisen turhake on toisen aarre. :)

Helsingissä:

Harakanpesä Kampissa, Eerikinkatu 12, 00100 Helsinki
- pieni valikoima (siis yksi vaatetangollinen) siistejä hyväkuntoisia vaatteita
- uudet vaatteet ekologista tyyliä ja painotus vähän isommille lapsille
- hyvä sijainti, helppo poiketa jos on kaupungilla muutenkin

Little Copenhagen Töölössä, Museokatu 36, 00100 Helsinki
- sesongin mukaisia laadukkaita second hand -lastenvaatteita merkkivaatteiden ystäville
- pääasiassa kuitenkin uusia vaatteita myyvä liike

Marskin muksut Töölön kirjaston nurkilla, Topeliuksenkatu 19
- Mannerheimin lastensuojeluliiton käytettyjen lastenvaatteiden liike, myynnissä lahjoitustavaraa
- tuotot menevät hyvään tarkoitukseen
- jäin miettimään, miksi periaatteessa siisti tavara näytti niin... epähoukuttelevalta. Päädyin arvelemaan, että lastenvaatteiden kierto on muissa paikoissa hyvin nopeaa ja tänne ehkä lahjoitetaan jo muutama vuosi sitten kaapin perukoille unohtuneet kamppeet, jotka näyttävät siksi hassulta, että eivät ole enää "muotia".

Vekarakirppis Kumpulassa, Intiankatu 20, 00560 Helsinki
- näistä ensimmäinen oikea (itsepalvelu)kirpputori, suosittu, kuhinaa kuin muurahaispesässä
- osuin kai paikalle huonoon aikaan, kun tarjonta tuntui olevan joko ylihintaista, ylikulunutta tai peräisin äitiyspakkauksesta... Muut ovat kehuneet. 50 sentin bodyja toki löytyy kasapäin, ja erikoisuutena useampi myyntihylly, jossa täysin uusia tuotteita.

Velmu Malmilla Citymarketin vieressä, Soidintie 6, 00700 Helsinki
- hyvä valikoima kestovaippatarvikkeita
- erityisesti pienen vauvan vaatteita runsaasti

Minipoppoo Kannelmäessä, Kaaren ostoskeskuksen vieressä, Laulukuja 4, 00420 Helsinki
- second hand -liike, joka ottaa myyntiin vain laadukkaita ja hyväkuntoisia vaatteita
- ei tarvitse penkoa kulahtaneiden vaatekasojen läpi, hinnat yhtenäiset, merkkejä H&M:stä Burberryyn

Haikarakirppis Malminkartanossa, Luutnantintie 5, 00410 Helsinki
- itsepalvelukirpputori

ROK clothing Viikissä, Koetilantie 1 B 5, Gardenian sisäpiha, 00790 Helsinki
- Yhdysvalloista tuotuja second hand -lastenvaatteita, myös keskoskokoja!
- vaatteet koon mukaan järjestyksessä, mikä helpottaa etsimistä
- hinnat mielestäni kohdallaan, yhtä hyväkuntoisesta vaatteesta joutuu helposti maksamaan kirppiksellä saman hinnan
- ROK Clothing Facebook-sivuilta kannattaa tarkistaa myymälän aukioloajat, ettei tule hukkareissu

Piilo Vuosaaressa/Aurinkolahdessa, Leikosaarentie 21, 00990 Helsinki
- itsepalvelukirpputori, eli jokainen myyjä hinnoittelee itse tuotteensa
- bussi 78 tuo aivan oven eteen
- värikkäitä kuoseja ainakin merkeiltä me&i, villervalla, småfolk, mini rodini, paaljon pieniä mekkoja

Pallokala poks Pikku-Huopalahdessa, Tilkankatu 15
- tyylikäs ja siisti pienehkö second hand -liike, paljon merkkituotteita

Isan Tamine Pikku-Huopalahdessa, Tilkankatu 2 CL 2, Pikku-Huopalahti, 00300 Helsinki
- itsepalvelukirppis, jossa tavaraa on paljon, penkomalla voi tehdä löytöjä


Espoossa:

Nella&Nuttu Olarissa, Pihatörmä 1, Länsikeskus 2. krs, 02240 Espoo
- paljon hyväkuntoista vaatetta, myös äitiysvaatteita, kantovälineitä ja leluja
- itsepalvelukirppis, eli hinnat vaihtelevat, mahdollisuus tehdä hyviä löytöjä

Liinalotta, Suvelan ostoskeskuksessa, Sokinsuontie 4, 02760 Espoo
- yhtenäinen hinnoittelu
- vaatteet lajiteltu koon mukaan, jolloin etsimänsä löytää helpommin

Akseli Mankkaalla


Vantaalla:

Kirpputori Jane Kaivokselassa

Villa Lyhty Rekolassa

37. viikko

Täällä ollaan.

Meille on tulossa vilkas poikanen. Hän saa möyrimisellään meidät äidin ja isän nauramaan ja neuvolatädin melkein hypähtämään taaksepäin. Hänellä on jalat kippurassa. Hänellä on usein hikka.

Olemme käyneet synnytyssairaalassa ihmettelemässä ilokaasua ja aquarakkuloita. Olemme hankkineet vauvantarvikkeita, sekä uusinta ja kalleinta että edullista ja käytettyä.

"Kaikki muuttuu", ihmiset sanovat. "Kohta kaikki muuttuu!"

Oikeasti kaikki on jo muuttunut.

Nyökyttelemme silti, niin kai, niin kai. Kai se muuttuu. Tottakai se muuttuu, kaikki.

Painonnoususta

Ah.

Nyt voin sivuuttaa kaikki kylläpä olet ottanut painoa -kommentit.

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihanteellinen painonnousu raskauden aikana on 11-16 kiloa. Luulen, että osun juuri tuolle välille. Uutisen voi lukea ainakin täältä.

Luottokamat

32 viikkoa ylitetty.

Ensimmäinen viikko, kun en sen vaihtuessa ollut heti kartalla, mikä viikko onkaan menossa ja milloin se vaihtuukaan.

On tullut raskausvaivoja. Kävelen kuin ankka, olen miettinyt pitäisikö hankkia tukiliivi. Pitäisi ehkä tilata netistä, koska en jaksa kierrellä kaupoissa... Jalat kipeytyvät seisoskelusta ja kävelystä, ja olen alkanut kulkea kotona sisällä crocsit jalassa.

Tukisukat hankin jo kauan sitten. Sääret ovat pysyneet sen jälkeen solakkana. Ensimmäisestä sukkaparista on jo toinen kantapää kulunut puhki.

Imetystyyny tuli taloon vähän aikaa sitten. Olemme päivitelleet, että tällainenhan olisi pitänyt hankkia jo kauan sitten! Sillä saa aikaa niin mukavan löhöasennon, sekä sohvassa että sängyssä, että ah. Minulla on luonnollisesti etu-löhöilyoikeus, mutta mieskin tykkää sen kanssa ottaa oikein lokoisan asennon päivän päälle. Kai sitä voi imetyksenkin apuna käyttää... Mutta tämä nainen on alkanut natista liitoksissaan siinä määrin, että tuo tyyny on ihana olemassa jo nyt.

Vauvahankintojakin on tehty ahkerasti. Hoitopöytä koottiin tällä viikolla, ja se on niin hieno! Ensimmäinen konkreettinen monumentti tulevalle asukkaalle. Toivottavasti hän tulee viihtymään siinä.

Loppuraskaus ja ohi vilahtelevat viikot

Nyt!

Niskasta kiinni ja muutama muistiinpano.

Sokerirasitus.
Illalla kunnon hiilari-proteiinitankkaus, aamulla hirveä jano (ens kerralla muista myös juoda riittävästi varastoon). Toisaalta janon ansiosta sokerilitku meni alas parilla gulpautuksella. Tulokset: normaalit. Paastosokeri vähän yli 4 ja 2 tunnin arvo vähän yli 7, muistaakseni.

Harjoitussupistukset.
Ehkä viikon-parin ajan on ollut ja nyt muutaman päivän tosi runsaasti. Luulen, että tämä on vielä harjoitusta, vaikka alas tuntuu välillä aika inhottavaakin painetta. Ei kuitenkaan varsinaisesti kipua. Tuntuu siltä, kuin... Hmm. Tulee sellainen olo. Outo olo, vähän kuin henki salpautuisi. Ja sitten kun kokeilee vatsaa, niin kohtu on ihan kova. Olin vähän huolissani, kun niitä tulee välillä niin useinkin, mutta tuo ultra vakuutti, että minkäänlaista kypsymistä ei ole tapahtunut vielä.

Uusi ultra.
Kaikki hyvin. Pikkuinen kasvaa nyt keskikäyrällä. Kohdunkaulaakin oli hyvin jäljellä, olikohan 4,8 cm? Eli suppareista ei tarvitse ehkä niiin paljon huolehtia.

Hankinnat.
Elämä on ollut aika hektistä pari kuukautta. Blogimaailma on jäänyt tosi pienelle huomiolle. Kaikki (se vähä) koneella viettämäni aika menee käytännössä vauvatarvikkeiden pohtimiseen, vertailuun ja hyvien tarjousten etsimiseen. Hankittuna on rintapumppu, jonka sitten kuitenkin ostimme uutena, ja turvakaukalo, jonka sitten kuitenkin hankimme käytettynä. Pieniä vaatteita on alkanut kertyä pinoksi asti. Pohdinnassa on vielä monen tarvikkeen suhteen, onko se tarpeellinen vai turhake. Hoitopöytä? Kantoreppu? Sitteri?

Äitiyspakkaus.
Se tuntuu joululta, ja hakumatka kannattaa tehdä autolla. Nämä kommentit sain äitiyspakkauksesta etukäteen, ja oikeassa olivat. Jossain äitiydestä kertovassa tv-ohjelmassa työ- ja opiskeluelämästä syrjäytynyt äiti joskus kommentoi, että äitiyden myötä ihminen tulee taas näkyväksi yhteiskunnalle, hyväksytyksi ja tärkeäksi jäseneksi. Pakkausta avatessa ymmärsin tämän tunteen. Juuri meidän vauva on saanut näin paljon kaikkea! Vain siksi että syntyy. Meistä välitetään, joku, vaikka kasvoton byrokraattinen koneisto, on pitänyt tärkeänä, että meillä olisi hyvä alku pienelle elämälle.

Kävi mitä kävi, meillä on jo pieni vauva tuolla vatsanahan alla potkuttelemassa. Uskon, että se tuntee jo isänsä äänen, tykkää musiikista ja ruoasta. Ihmettelemme usein sen vilkasta olemusta, mistähän se kaikki energia tulee? Olemme molemmat olleet aika leppoisia vauvoja, ja tämä tättähäärä on ainakin mahassa eri maata...

Keskiraskauden loppupuolella

Onpas tässä vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Elämä on kovasti vilkastunut, enkä oikein ehdi istua koneella. Keskiraskautta on vielä pari-kolme viikkoa jäljellä... Pikkuinen voisi jo selvitä hengissä, vaikka syntyisi nyt, ja sen myötä hän on vieläkin konkreettisemmin jo perheenjäsen. Asustaa vaan tuossa nahan alla ja sieltä potkimalla ja kutittelemalla viestii. Hassusti osaa potkaista usein juuri sopivassa kohdassa, kun kysytään hänen mielipidettään johonkin (tai vaikka ei kysytä :).

Neuvolan ryhmätapaamisessa hiljaisesti ihmettelin, kun niin monen liikuntaharrastuksena oli enää kävely, muut oli jääneet pois. Nyt alan huomata, että kävelyhän on aika rasittavaa liikuntaa! Hehe. Jumpassa on jo vähän semmoinen köntysmäinen olo. Liikkuminen on muuttunut selvästi, ja tuntuu todella kummalliselta, että vaikka nyt eteentaivutuksessa napa osuu reiteen! Tulee sellainen olo, että on samaan aikaan hyvin taipuisa ja hyvin kankea. Kevääksi pitääkin hankkia jalkaan helposti sujautettavat kengät, koska nyt jo tuntuu ikävästi siltä, että bambino lytistyy, jos kumarrun suoraan eteenpäin sitomaan kengännauhoja.

Aamu- ja iltalauluista on tullut päivittäinen rutiini. Mielenkiinnolla odotan, tunnistaako pikkuinen laulut syntymän jälkeen! Yhtenä aamuna tuli mieleen, että herätyskellon ääni saattaa olla yhtä lailla tällainen tuttu ääniympäristön osa :D

Laula pieni laulu

Olemme alkaneet laulaa bambinolle. Tuttu vauvaperhe kertoi, että vauva tunnisti syntymän jälkeen isän laulaman tuutulaulun ja on alusta asti rauhoittunut sen kuullessaan. Aika hienoa, että myös miehelle on mahdollista luoda kontaktia poikaseen jo ennen syntymää. Onko jollain teistä lukijoista kokemuksia aiheesta?

Perhevalmennuksen antia

Perhevalmennus!

Siellä oltiin. Mentiin avoimin mielin. Tuntui ihan uskomattomalta istua siellä mahan kanssa muiden keskellä. Siis perhevalmennus! Nyyh! Nyt täti kertoo meille asioita! Nyt ihmiset, jotka on tässä samassa tilanteessa samaan aikaan, kertoo ajatuksiaan!

Saatiin paljon mielestäni hyvää tietoa. Teemana oli.. ainakin imetys. No, se ei mennyt ehkä niin hyvin. Palopuhe muistutti enemmän jotain, mitä pitäisi pitää imetysohjauksen suunnittelupalaverissa, jotta sitten tositoimiin päästäessä olisi jäljellä enää se oikeanlainen tieto (ei enempää eikä vähempää.....) ja kiihkottomuus, ja ihmisillä hyvä tahto. Jäi vähän semmoinen olo, että voih voimaton neuvola ei mahda mitään, kun synnytyssairaala tuppaa vauvat täyteen korviketta ja kukaan ei opasta näitä äitejä... Käytiin seikkaperäisesti läpi syitä, miksi imetys epäonnistuu, kun ehkä tavallaan olisin kaivannut vinkkejä, neuvoja ja ohjeita siitä, miten se saadaan onnistumaan, vaikka olisi jotain kompastuskiviä matkan varrella.

Muilta osin olin tosi tyytyväinen antiin. Puhuttiin vastasyntyneestä ja unesta ja tarpeiden tunnistamisesta ja itkusta ja unista ja missä nukuttaa ja miten ja mille asioille antaa aikaa ja ja ja... Oli mukava kuulla ihmisten näkökulmia ja tapoja valmistautua.

Perhevalmennus. Vapaata töistä, jotta voit olla miehen kanssa ja puhua ja kuunnella vauvajuttuja. Need I say more.

Alkoholittomat juomat, osa II: oluet

Klovni-sarjan olutkerhon mottoa mukaillen: Alkoholittoman oluen maailmassa olemme tasavertaisia. Mieskin on nyt tykästynyt alkoholittomaan olueen. Se sopii saunajuomaksi ihan yhtä hyvin kuin perinteinen versio, ja muuta olutta ei olla taidettu juuri ostaakaan viime aikoina. En siis ole mikään suuri oluen ystävä muuten, mutta kaipaan välillä jotain "aikuisten juomaa". Jos ihan rehellisiä ollaan, vahvempien juomien kanssa jotain jää aina puuttumaan. Viinit kääntyy mehuun ja kuohuviinit limppariin. Ne sopivat parhaiten tilanteisiin, joissa jalallinen lasi ja maljojen kohotus on se juttu. Mutta oluessa on sitä pientä kitkeryyttä ilman alkoholiakin. Muistiinpanoja tähän mennessä testatuista:

Nikolai 0% vaalea lager
mies tykkäsi, minä en niin paljon. Jos muuta ei ole, niin kelpaa kyllä.

Nikolai 0% tumma lager
Nam.
Omasta mielestäni parempaa kuin tumma olut, jossa on alkoholia!

Bavaria wit 0%
"kaikkien kehuma" vehnäolut
ja kyllä onkin hyvää.
Tulee ehkä pysymään saunaolutvalikoimassa pidempäänkin.

Rakenneultra

Kauan odotettu rakenneultra on nyt ohi. Siellä se meidän pieni polski ihan tyytyväisen oloisena.

Ultrassa oli jotain vähän poikkeavaa, minkä takia meidän pitää käydä vielä uudestaan myöhemmin. Jostain syystä en itse pahemmin huolestunut asiasta, vaikka kätilö vähän hermostuneen oloisesti vakuutteli, että tämä yleensä korjaantuu itsestään. Kaikkien endon kanssa taisteltujen vuosien ja "ei tämä mitään ole" -kommenttien jälkeen on mukavampi käydä vaikka turhaan uudestaan, kuin se, että jotain jäisi huomaamatta. Huomasin itse, että ajatus "kunhan kaikki olisi hyvin" vaihtuu hyvin nopeasti ajatukseen "kyllä me tästä selvitään".

Ja sitten siihen jännittävimpään osioon:

Vanha kansa, äitini ja alitajuntani tiesivätkin tämän jo. Kun asettelin meidän hankkimat pienet vaatteet taas kerran esille, totesin, että tämä ei välttämättä olekaan sattumaa. Joo, nämä sopii kaikki kyllä kummallekin, on keltaista ja punaista, vihreää ja sinistä, valkoista ja harmaata, vähän beigeä... Mutta poikien vaatteita ne on. Osassa jopa lukee niskalapussa baby boy.

Revettiin molemmat nauruun, kun kaivettiin ultrakuvat esiin vastaanoton jälkeen. Saatiin yksi peukaloa imevä pikkunen ja kaksi komeaa lerssikuvaa.

Puolimatkassa

Humps vaan, puolimatkan krouvi tuli vastaan. Tässä sitä istuskellaan. Bambinosta on tullut meille rakas. Nyt kun hän liikkuu, antaa elonmerkkejä ja vaikka potkaisee miestä korvaan, hän on hyvin konkreettinen henkilö jo. Jännityksellä odotamme tietoa sukupuolesta. Äitini on varma, että sieltä on tulossa poika. Poikasikiöt kuulemma liikkuvat enemmän, ja kai tämä liikkuu suht paljon.

Kaikkien vauvaoppaiden lukemisen jälkeen tuli ilmi, että miehen maailmassa ei ole silti ihan itsestäänselvää, että vauvan saapumisen jälkeen entiset kotityöt säilyvät entisellään, ja lisäksi pitää hoitaa yhden uuden kokonaisen ihmisen kaikki asiat.

Tiedätte sen lauseen, "kun sinä jäät kotiin". Se on aika harhaanjohtavasti sanottu. Se kuulostaa siltä, kuin kotiin jäävä saisi 8 tuntia lisää vapaa-aikaa päivään, ja tämän ajan voi sitten käyttää kotitöiden tekemiseen. Tai itse asiassa, aika leppoisaa se tulee olemaan, kun kyllähän nyt kuka tahansa tekee muutamassa tunnissa pyykit ja tiskit, jos on kotona joka päivä, ja lopun aikaa voi puuhailla jotain kivaa. Miehen kuvitelmissa rankkaa voi olla se, jos hän joutuu työpäivän päälle tekemään ihan niitä samoja kotihommia, mitä tekee nytkin.

Voi tietysti olla, että bébé tekee yönsä parin kuukauden iässä, ja elämme onnellista auvoa pyykin ja pullan tuoksussa. Voi olla, että on tosiaankin valitettava poikkeustilanne, jos ruoka ei ole pöydässä miehen tullessa kotiin töistä.

Onneksi, onneksi asia tuli puheeksi. Olen nääs paljon parempi näiden worst case scenarioiden kanssa.

Tyttö vai poika?

Tällä viikolla käytiin neuvolassa. Neuvolantäti sai pisteitä siitä, kun varoitti, että perhevalmennuksessa voi olla vähän tyhmältäkin tuntuvia sisältöjä. Muistin heti tyttöankan kirjoituksen aiheesta :) Mennään sinne kuitenkin ihan avoimin mielin.

Kaikki oli hyvin, paino on nousussa ja pikkuisen potkut kuulostivat hauskalta dopplerlaitteella. Wwumm, wwumm. Vaikea kuvailla sitä ääntä. Sykekin saatiin mitattua kaikesta pyörimisestä huolimatta, 145-155. Tämän perusteella voi joidenkin mukaan ennustaa sukupuolen. Nettikeskustelun perusteella taas ei voi, tai sitten jos voi, niin vasta viimeisillä viikoilla...

Muiden ennustekijöiden mukaan se on:
vähän pahoinvointia -> poika
potkupallomaha korkealla -> poika
raskaus ei näy takaa -> poika
ei finnejä -> poika
ei makeanhimoa -> poika

Oho. Silti olen alkanut ajatella, että se on varmaan tyttö. Arvauksia saa esittää!

Olen ehtinyt makustella tuota sukupuoliasiaa, nyt kun alkaa tuntua realistiselta, että jompikumpi olisi tulossa. Se on vähän niin kuin jäätelön valinta joskus: on vaikea päättää, minkä eniten haluaisi. Vaihtoehdot voi olla yhtä hyviä, vaikka erilaisiakin. Tämä on minusta siis pelkästään hyvä asia. Äitini on kertonut, että kun veljeni käveli pienenä poikana isänsä kanssa käsikädessä, niistä näki päivänselvästi, että tuossa menee isä ja poika. Tykkään mielikuvasta, että perheeseen tulisi toinen versio elämäni ihanimmasta ihmisestä. Mies ja minimies. Voin kyllä helposti nähdä myös pienen tyttösen kävelemässä siinä rinnalla, eikä se olisi sen vähemmän suloista. Kumpi tahansa voi kerätä taskuun kiviä ja käpyjä tai kiipeillä puissa tai lukea kirjaa puun alla. Se on enemmän luonne- kuin sukupuolikysymys. Vaatehankintojen kannalta olisi kyllä kiva jo kohta tietää se sukupuoli. Kun ostaa muutaman sukupuolineutraalin bodyn, yhdessä ne näyttävätkin pojan vaatteilta, koska niissä ei ole yhtään pinkkiä tai kukkakuviota...

Come on, shake your body baby, do the conga

Onpa ihanaa lukea uuden plussa-aallon satoa muista blogeista. Kunpa olisin silloin back then osannut luottaa siihen, että kaikki järjestyy... Niin monille, useimmille se on niin.

Odotellen mainitsi kommentissaan, että suhtautuminen muuttui sen jälkeen, kun potkut alkoivat tuntua. Ajattelin, että juu totta, muuttuuhan se ja konkretisoi asiaa ja onhan se valtavan ihanaa... Vasta nyt viikkoa myöhemmin oikeasti tajuan, miten ratkaisevan erilaista se onkin, että tuntee liikkeitä! Ensin ne tuntuivat jopa vähän häiritseviltä, oudoilta muljahduksilta. En ole tottunut siihen, että joku tönii minua kesken työnteon. Nyt sitten alan jopa vähän ymmärtää ihmisiä, jotka käyvät tökkäämässä nukkuvaa vauvaa. Liikkuu = hengissä. Sehän tässä on tärkeintä.

Bambinolla on jo yksi asia, joka saa hänet tanssimaan. Se on lounastauko. Aina lounastauon jälkeen, kun palaan työhuoneeseen, bileet alkavat. Jee, ruokaa!

(Congarumpujen soitto ei enää koskaan kuulosta samalta kuin ennen.)

Toinen hyvä hetki bongata liikkeitä on sängyssä köllöttely illalla. Mieskin on päässyt tunnustelemaan möyrintää ja pieniä potkaisuja.

Tähän asti olen ollut raskaana, tästä eteenpäin tunnen, että sisälläni kasvaa pieni ihminen. Se on iso muutos. Pikkuisesta on tulossa perheenjäsen meille. Kun lähdemme ulos, mies kysyy, muistinko ottaa bambinon mukaan?

Se on suloista. Se tuo hymyn huulille. Meidän pikkunen.

Alkoholittomat juomat

Raskauden aikana en tietystikään juo alkoholia. Haluan silti juoda välillä muutakin kuin vettä tai vissyä ruoan kanssa ja kilistää muiden kanssa a) lasilla jossa on jalka, b) juomalla jossa on väriä ja mielellään vieläpä c) nauttia mausta.

Kuohuviinistä opin kantapään kautta, että jos etiketissä ei lue sokeripitoisuutta, todennäköisesti sokeria on yhtä paljon kuin viinissä olisi alkoholia, eli äklömakean paljon. Uudenvuoden juhliin ostin vaaleassa pullossa myytävää skumppaa, joka meni ihan täydestä juhlissa, joissa kaikilla muillakin oli omia juomia mukana. Pullo jäi sinne juhliin, enkä harmi kyllä ottanut merkkiä ylös. Sokeria juomassa oli 4,7 %, siedettävä määrä. Mieskin joi tätä ihan tyytyväisenä.

Näitä olen tähän mennessä kokeillut:

Lehtikuohu
mustaherukanlehdistä tehty kupliva juoma
tuoksu muistuttaa sauvignon blancia
aika makeaa, mutta hyvää!

Torres Natureo 0% luomu punaviini
näyttää kauempaa viiniltä, tarkkasilmäinen tietysti huomaa, että "kyyneleet" lasin reunalta puuttuu
tuoksu yllättävän hyvä, kevyen viinin tuoksu
maku pienen pettymyksen mehumainen, vaikka tanniineja on vähän mukana

Torres Natureo 0% luomu valkoviini
näyttää valkoviiniltä
tuoksuu valkoviiniltä
maistuu aika hyvältä!

Ginger Ale
menee tuoppiin kaadettuna täydestä oluena
tuoksu paljastaa limppariksi
maku on ihan ok, mutta jos yhtään tykkää oluesta, niin alkoholiton olut on parempi vaihtoehto
sisältää inkivääriä...
Alkoholittomia oluita pitää myös testata, muutamia suosituksia olen jo saanutkin.

Vinkkejä saa jakaa!

Se potkii!

Meille on tullut tavaksi lukea aina viikon vaihtuessa vau.fi:n kuvaus seuraavasta raskausviikosta. 18. viikon kohdalla isän raskausviikoissa lukee, että äiti tuntee jo melko varmasti potkuja tässä vaiheessa.

...tai sitten ei.

Se johtuu varmaankin siitä, että olen aika harvoin vain paikallani tekemättä tai ajattelematta mitään. Illalla jaksan kuulostella vatsan tuntemuksia ehkä minuutin, ennen kuin käyn unille. Pikkuinen ei ole tähän mennessä ymmärtänyt juuri sillä hetkellä potkaista... Mutta jos kerran vau.fi sanoo, että liikkeitä tuntuu jo, niin pitäähän minunkin ne tuntea. :D Bambinohan on jo 17 senttiä pitkä, pienen oravan kokoinen!

Tuumasta toimeen: mies laittoi käden vatsalleni ja minä tunnustelin sivummalta ja tietenkin sisältä päin. Ehkä minuutin kuluttua ei ollut tuntunut vielä mitään. Ja sitten: *potk*

Se on siellä!

Mies ei tuntenut mitään, meni pesemään hampaita.

Tunsin möyrintää. Ja toisen potkun.

Hei pikkunen.

Ajatuksia lapsettomuudesta ja blogin tulevaisuus

Tilasin ensimmäiset äitiysvaatteet netistä. Kävin vähän kiertelemässä kaupoissakin, mutta ainakin äitiyshousut olivat rumia ja suhteettoman kalliita. Netissä taas kauniita ja vähintään yhtä kalliita... Onneksi vanhat farkut ja legginsit mahtuu vielä, pömppis on aika ylhäällä niin housut ei pahemmin kiristä.

Iloisena olen pannut merkille, että tökeröt kysymykset ovat muuttuneet vain tökeröiksi kysymyksiksi. Kriisin keskellä loukkaannuin pienimmästäkin väärästä vihjaisusta, mutta nyt otin huumorilla muun muassa kysymyksen: Jos "se" on vasta seitsemänsenttinen, miksi vatsani on niin iso?

Kysyjä ei edes ollut Punahilkka, vaan ikäiseni naisihminen. :D Sentään synnyttäneet naiset ymmärtävät sanoa, ettei raskaus näy vielä yhtään. Pääsen vakuuttelemaan, että kyllä se näkyy ihan selvästi. On ollut ihana keskustella toisten naisten, äitien, kanssa äitiydestä. Ihmisen koko olemus muuttuu, kun hän puhuu lapsistaan. Se on ihan oma maailmansa, josta en ole aiemmin tiennyt, tai jota en ole huomannut ainakaan.

Kuten moni muu samassa vaiheessa, minäkin olen miettinyt blogin tulevaisuutta. Alkuun ajattelin, että nyt täytyy aloittaa uusi blogi, huomaavaisuudesta kohtalotovereita kohtaan tai ehkä jättääkseen menneet menneisyyteen. Mutta ensin en osannut päättää sopivaa ajankohtaa, koska raskaushan voisi loppua hetkenä minä hyvänsä. Nyt tuntuu, että blogille tulee koko ajan lisää lukijoita, joten ei tunnu siltä, että olisi tökeröä jatkaa. Lukemisenhan voi halutessaan lopettaakin... Ja alun perin ajattelin, että tämä blogi on muistiinpanoja koko matkan ajalta, yrityksestä onnistumiseen ja varpajaisiin asti, kuten nimikin sanoo. Minusta ei tuntuisi oikealta jakaa kahteen eri blogiin matkan kaksi osaa: määrättömän pitkä nousu jyrkkää synkkää vuorenrinnettä ja yhtäkkinen pääsy huipulle, josta nyt laskeudutaan kohti vehreää laaksoa. Ymmärrän kyllä, että yhtä lailla monelle on tässä vaiheessa tärkeää kääntää esiin puhdas sivu ihan konkreettisestikin.

Itse en oikeastaan haluakaan unohtaa, mitä on jäänyt taakse.

Vaikeudet ovat syy siihen, miksi liikutun vieläkin kyyneliin, kun ajattelen, että meille tulee vauva.

Ne selittävät, miksi hämmennyn, kun muut puhuvat innoissaan kesästä vauvan kanssa, matkustamisesta ennen vauvaa ja sen kanssa, ensi joulusta ja pienten jalkojen tepsutuksesta. En juurikaan ajattele niitä. Yritysaikana opettelin elämään nykyhetkeä, koska tulevaisuus oli niin pelottava, ja nyt se taito auttaa minua nauttimaan hetkestä. Ajattelen pyöristyvää mahaani ja sitä, kuinka onnellinen olen nyt.

Lähipiirissäni on eräs toinen ensimmäistä kertaa raskaana oleva. Sellainen "Nyt hankitaan vauva"-POKS. Hän odottaa poikaa, mutta katselee kirppiksellä pieniä mekkoja. On puhunut kolmesta lapsesta. Pienten jalkojen tepsutuksesta. Selvästi ajattelee jo seuraavaa ja seuraavaa askelta. Hänkin on onnellinen, en halua vähätellä sitä, mutta tuntuu, että sivuseikat harmittavat häntä: lapsi on poika, se syntyy talvella... Saisi varmasti mieluummin olla tyttö ja syntyä kesällä. Minun on hyvin vaikea ymmärtää häntä. Ja uskomatonta kyllä, vähän säälin sitä asiaa, että tuo ensimmäinen lapsi tulee maailmaan äidille, joka ei ymmärrä hyvää onneaan; äidille joka olisi toivonut tyttöä. Jolla on asiat niin hyvin, että on varaa olla tyytymätön lapsen sukupuoleen. Kuulostaa minun korvissani yhtä hullulta kuin surra väärän väristä tukkaa.

Minulla taas on asiat jo niin hyvin, että voin vähän sääliä sellaista, joka on suunnitellut raskauden ja saanut sen tilauksesta ja saman tien.

Meistä tuntuu miehen kanssa, että juuri näin asioiden piti mennä. Kumpikin ehti muuttaa urasuunnitelmiaan turvallisesta mutta tylsästä itselle mielekkääseen suuntaan. Meillä oli aikaa säästää niin paljon, että selvisimme hoidoista ilman lainaa ja vauva saa silti juuri ne vaunut, jotka haluamme ostaa. Voitimme taistelun. Olemme vahvoja. Olemme valmiita. Bring. It. On.

Massive Attack: Teardrop