Havahduin juuri siihen tosiasiaan, että Positiivisen odotus -projekti päättyy huomenna. Positiivisuuden kanssa on ollut vähän niin ja näin, mutta ainakin projektin alussa ja lopussa mieli on ollut hyvä. Olkoon sitten pientä vuoristorataa siinä välissä.
Kolmessa kuukaudessa mikään ei ole edennyt. Tai tavallaan on, perustutkimukset ja lähete on tehty ja olemme edenneet jonossa. Heh. Onhan sekin jollain mittarilla etenemistä. Nyt pomo haluaa että teen lääkärikäynnistä aiheutuvat poissaolot sisään tai korvaan tunnit myöhemmin, ja olen vähän epätietoinen siitä että saako pomo vaatia niin? Saanko käydä työajalla lääkärissä? Lapsettomuuden takia ymmärrän jos en saa, mutta mahdollisen endometrioosin takia olen myös oikeasti kipeä, eikö sekin ole vähän niin kuin sairaus? En ole tietenkään kertonut, miksi menen lääkäriin...
Tähän väliin pidän myös pienen tauon bloggaamisesta. Olen ihan naatti, iltaisin tekisi mieli vaan löhötä sohvalla - ja usein löhöänkin. Nyt oikein taputan itseäni olalle hyvästä teosta, kun varattiin kesällä lomamatka syksyn synkimpään kohtaan. Palaan sitten toivon mukaan virkistyneenä joulukuun puolella, toivottavasti ette unohda minua. :)
Elämää lapsettomuuden aikana ja sen jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Positiivisen odotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Positiivisen odotus. Näytä kaikki tekstit
torstai 29. marraskuuta 2012
tiistai 13. marraskuuta 2012
Skyfall
Kävimme isänpäivänä katsomassa uusimman Bondin. Elokuvan teemabiisi ei etukäteen iskenyt, mutta leffassa se nosti ihon kananlihalle. Tänään kuuntelin sitä lisää, ja ensin itketti se että taivas putoaa (onko sen pakko?), sitten teksti lohdutti:
Isänpäivä meni niin kuin monet aiemmat. Menetin oman isäni kauan sitten, joten isänpäivään on aina liittynyt menetyksen, jonkin puuttumisen tai ulkopuolisuuden tunne. Se ei kuulu minulle. Siksi kai isänpäivä ei ole mikään erityinen muistutus lapsettomuudesta - pikemminkin ajatus sen viettämisestä miehen kanssa(!) on salainen haave samasta kategoriasta kuin vaikka nyt ajelu harmaalla Aston Martin DB5:llä kartanoon Skotlannin maaseudulla. Olis niiin mageeta, but what are the odds?!
Ja toisaalta, ei se mahdotontakaan ole.
Let the sky fall,
When it crumbles
We will stand tall
Face it all together
When it crumbles
We will stand tall
Face it all together
Where you go I go
What you see I see
I know I'd never be me
Without the security of your loving arms
Keeping me from harm
Put your hand in my hand
And we'll stand
What you see I see
I know I'd never be me
Without the security of your loving arms
Keeping me from harm
Put your hand in my hand
And we'll stand
Isänpäivä meni niin kuin monet aiemmat. Menetin oman isäni kauan sitten, joten isänpäivään on aina liittynyt menetyksen, jonkin puuttumisen tai ulkopuolisuuden tunne. Se ei kuulu minulle. Siksi kai isänpäivä ei ole mikään erityinen muistutus lapsettomuudesta - pikemminkin ajatus sen viettämisestä miehen kanssa(!) on salainen haave samasta kategoriasta kuin vaikka nyt ajelu harmaalla Aston Martin DB5:llä kartanoon Skotlannin maaseudulla. Olis niiin mageeta, but what are the odds?!
Ja toisaalta, ei se mahdotontakaan ole.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Toivo, toivo, ilman sitä ei voi elää
Katkeruus loppui. It's gone.
Tuntuu kevyeltä. Laitan silmät kiinni ja näen pienen taaperon pungertamassa minun ja miehen välissä. Se näyttää hurjan söpöltä ja vähän kummaltakin meistä. Luulen että se on vielä joskus todellista. Sitä odotellessa haluan nauttia elämästä. Tänään mennään syömään kalliisti yhden hyvän ystävän kanssa. Juodaan viiniäkin. Ah.
Tämä biisi oli leffassa käydessä yhden trailerin taustalla. En tiedä onko elokuva (Life of Pi) hyvä, mutta biisi on hyvä. Nauroin videon kommentille tuolla YouTubessa: jos katsot ihan läheltä, huomaat että norsu ei ole oikea.
:)
Tuntuu kevyeltä. Laitan silmät kiinni ja näen pienen taaperon pungertamassa minun ja miehen välissä. Se näyttää hurjan söpöltä ja vähän kummaltakin meistä. Luulen että se on vielä joskus todellista. Sitä odotellessa haluan nauttia elämästä. Tänään mennään syömään kalliisti yhden hyvän ystävän kanssa. Juodaan viiniäkin. Ah.
Tämä biisi oli leffassa käydessä yhden trailerin taustalla. En tiedä onko elokuva (Life of Pi) hyvä, mutta biisi on hyvä. Nauroin videon kommentille tuolla YouTubessa: jos katsot ihan läheltä, huomaat että norsu ei ole oikea.
:)
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Puolukkapäivät
Ne ovat taas täällä. Positiivisen odotus -projekti on käynnissä, ja sen hengen mukaisesti ajattelen tänään oikeaa elämää, sitä mikä oikeasti tapahtuu. Syksykin on ollut teemana kuluvan vuodenajan mukaisesti, ja sopii tämä postaus siihenkin. Puolukkapäiväthän tarkoittaa meille kaikille vain yhtä asiaa... mutta tällä kertaa tarkoitan oikeita puolukoita! Nyt niitä saa sukulaisten metsäretkien saaliina jos ei itse tule käytyä. Ne on niin happamia että ei oikein puurossa maistu, ja poronkäristystä tulee niin harvoin kokkailtua... Joten tässä herkullinen puolukkaresepti. Ja ennen kaikkea helppo. Ja ennen kaikkea herkullinen.
2 dl kuohukermaa
250g maitorahkaa
4 dl pakastepuolukoita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Voit tehdä puolukkarahkaa, niin kuin alkuperäisessä ohjeessa, tai olla laiska ja kipata kaikki aineet tehosekoittimeen/blenderiin/sauvasekoittimen alle ja surauttaa herkullista pirtelöä. Rahkaa varten pitää siis kerma vaahdottaa ja ups, ehdin jo kaataa muut aineet perään. Mutta maku oli silti NAM.
Hymyä kaikkien puolukkapäiviin, ja kaikkiin muihinkin päiviin :)
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Henkimaailman asioita
Olemme tulleet siihen pisteeseen, että olen valmis tekemään mitä vain vaaditaan (ai, enkö muka aiemmin ole ollut?). Ja samaan aikaan olo on rauhallisempi kuin naismuistiin. Come what may. Que sera, sera.
The Baby Making Diaryn Marian esimerkistä menin äsken peilin eteen ja sanoin maagiset sanat: "tästä kierrosta tulen raskaaksi". Se tuntui (no, oudon lisäksi) jotenkin juhlalliselta ja vähän röyhkeältä ja sopivan toiveikkaalta. Mitä jos se toimiikin? Ainakin se on ilmaista eikä maistu pahalle.
Nyt kun tarkemmin ajattelen, ehkä olenkin valmis tekemään mitä vain vaaditaan, jotta pääsen eroon lapsettomuuden kokemuksesta. Odotuksen odottamisesta. Olen saanut tarpeekseni. Haluan hyväksyä tilanteen enkä rimpuilla vastaan koko ajan.
Hauska sattuma kävi töissä pari päivää sitten. Löysin työpaikalta jonkun sinne unohtaman tai tahallaan jättämän kirjan otsikolla Havahtuminen (Anthony de Mello). Sehän on sama kirja, josta e kirjoitti aiemmin! Sujautin sen laukkuuni ja tänään kun vietän koti-iltaa yksin, pääsen aloittamaan lukemisen.
Kirjassa sanotaan: Vasta sitten, kun on saanut sairaudesta tarpeekseen, siitä pääsee eroon. Ja: Kun taistelette jotakin vastaan, sidotte itsenne siihen ikiajoiksi.
Olen nyt sivulla 28, ja hymistellyt jo muutaman kerran. "Emme me pelkää tuntematonta. Ette voi pelätä jotain, mitä ette tunne. Kukaan ei pelkää tuntematonta. Todellisuudessa pelkäätte tunnetun menettämistä. Sitä te pelkäätte." Hah! Se voi olla näin. Koska myönnettävä on, pelkään vähän tämän tutun, turvallisen ja ihanankin elämän menettämistä. Vaikka toivonkin uutta.
Nyt vetäydyn sohvan nurkkaan jatkamaan lukemista. Loppuun vähän toiveikkuutta: kumpa pikkuiseni kuulisi tämän laulun ja antaisi jonkun merkin itsestään, pian!
The Baby Making Diaryn Marian esimerkistä menin äsken peilin eteen ja sanoin maagiset sanat: "tästä kierrosta tulen raskaaksi". Se tuntui (no, oudon lisäksi) jotenkin juhlalliselta ja vähän röyhkeältä ja sopivan toiveikkaalta. Mitä jos se toimiikin? Ainakin se on ilmaista eikä maistu pahalle.
Nyt kun tarkemmin ajattelen, ehkä olenkin valmis tekemään mitä vain vaaditaan, jotta pääsen eroon lapsettomuuden kokemuksesta. Odotuksen odottamisesta. Olen saanut tarpeekseni. Haluan hyväksyä tilanteen enkä rimpuilla vastaan koko ajan.
Hauska sattuma kävi töissä pari päivää sitten. Löysin työpaikalta jonkun sinne unohtaman tai tahallaan jättämän kirjan otsikolla Havahtuminen (Anthony de Mello). Sehän on sama kirja, josta e kirjoitti aiemmin! Sujautin sen laukkuuni ja tänään kun vietän koti-iltaa yksin, pääsen aloittamaan lukemisen.
Kirjassa sanotaan: Vasta sitten, kun on saanut sairaudesta tarpeekseen, siitä pääsee eroon. Ja: Kun taistelette jotakin vastaan, sidotte itsenne siihen ikiajoiksi.
Olen nyt sivulla 28, ja hymistellyt jo muutaman kerran. "Emme me pelkää tuntematonta. Ette voi pelätä jotain, mitä ette tunne. Kukaan ei pelkää tuntematonta. Todellisuudessa pelkäätte tunnetun menettämistä. Sitä te pelkäätte." Hah! Se voi olla näin. Koska myönnettävä on, pelkään vähän tämän tutun, turvallisen ja ihanankin elämän menettämistä. Vaikka toivonkin uutta.
Nyt vetäydyn sohvan nurkkaan jatkamaan lukemista. Loppuun vähän toiveikkuutta: kumpa pikkuiseni kuulisi tämän laulun ja antaisi jonkun merkin itsestään, pian!
Doris Day - Whatever Will Be, Will Be (Que Sera, Sera)
lauantai 1. syyskuuta 2012
Syksy, osa II
Tulipa syksy kalenterintarkasti tänä vuonna. Sade ja tuuli on aika tunnelmallistakin täältä sisältä katsottuna, kun kesän lämpö ei ole vielä kokonaan haihtunut sielusta. Minulla on taipumusta vaipua melankoliaan mitä pitemmälle syksy etenee, joten tälle vuodelle varasimme matkan etelän lämpöön jotta selviämme (tai minä selviän) pimeyden yli toivottavasti vähän mukavammin.
Eilen vietimme hauskan illan ystävien kanssa. Eräs tuttu tuore isä kysyi, millaista avioelämä on. Hän yllättyi, kun hymyilimme ja sanoimme että kivaa on. Kysyimme sitten, millaista lapsiperheen elämä on. "It's a full time job", oli vastaus. Vaikutti siltä, että tämä isä ei ollut etukäteen ihan selvillä, mihin oli ryhtynyt (tai ehkä kukaan ei ole?). Valvoimme myöhään ja nukuimme myöhään. Herätessä pohdiskelin, onko "samaan aikaan päivästä", jos teen ovistestin tänään klo 12 ja maanantaina kuuden maissa...
e kirjoitti blogissaan hienosti siitä, miten oma suhtautuminen muuttaa kaiken, vaikka asiat pysyvät samoina. Halusin laittaa kirjoituksen tänne omaankin blogiin muistiin, että voin sitten palata heikolla hetkellä siihen.
Itse olen usein miettinyt tätä tuttua rukousta, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan:
anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa ne jotka voin,
ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.
Tyyneydellä kohti seuraavaa päivää ja kuukautta, rohkeudella kohti tutkimuksia ja hoitoja.
Eilen vietimme hauskan illan ystävien kanssa. Eräs tuttu tuore isä kysyi, millaista avioelämä on. Hän yllättyi, kun hymyilimme ja sanoimme että kivaa on. Kysyimme sitten, millaista lapsiperheen elämä on. "It's a full time job", oli vastaus. Vaikutti siltä, että tämä isä ei ollut etukäteen ihan selvillä, mihin oli ryhtynyt (tai ehkä kukaan ei ole?). Valvoimme myöhään ja nukuimme myöhään. Herätessä pohdiskelin, onko "samaan aikaan päivästä", jos teen ovistestin tänään klo 12 ja maanantaina kuuden maissa...
e kirjoitti blogissaan hienosti siitä, miten oma suhtautuminen muuttaa kaiken, vaikka asiat pysyvät samoina. Halusin laittaa kirjoituksen tänne omaankin blogiin muistiin, että voin sitten palata heikolla hetkellä siihen.
Itse olen usein miettinyt tätä tuttua rukousta, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan:
anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa ne jotka voin,
ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.
Tyyneydellä kohti seuraavaa päivää ja kuukautta, rohkeudella kohti tutkimuksia ja hoitoja.
perjantai 31. elokuuta 2012
Syksy
Tässä on minun syyskuvani. Lapin erämaassa tuli vahva tunne, että olen kuin tämä maa. Karu ja kivinen. Täällä ei kasva Lilja, Vuokko eikä Dahlia. Uhkarohkeaa minulta nimetä Dahlia! Sehän tarvitsee multavaa maata.
Jotain tunturissakin kuitenkin kasvaa, koivuja maata pitkin ja kanervaa. Jos saisin edes pienen Kanervan kasvamaan?
En ole pitänyt kanervaa oikein minään tätä ennen. Ei se ole erityisen kaunis kukka. Nyt en toivo mitään enemmän kuin pientä taistelijaa, joka selviytyisi siellä, missä muut eivät kasva.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Tänään en angstaa
Ah. Mukava viikonloppu takana. Muistatteko aiemmin kun kirjoitin, että haluaisin hallita edes jotain osaa tästä? Nyt keksin, mikä se osa on. Elämäni tärkein henkilö a.k.a. MINÄ ITSE. En voi määrätä, milloin tulen raskaaksi tai tulenko koskaan, mutta niin kauan kuin on kohtu ja toimivat munasarjat, on toivoa. :) En voi myöskään määrätä, miten muut ihmiset suhtautuvat tähän. Mutta sen voin päättää, miten itse suhtaudun.
Ja ihmeellinen asia tapahtui. Käytiin miehen mummon luona kylässä, ja hän kyseli, milloin lapsenlapsenlasta saisi odottaa. Sitä ensimmäistä. "Kun täällä (vanhainkodissa) kaikilla muillakin on jo." Mies oli salaa huolissaan, miten otan tämän tilanteen. Minäpä sanoin muina naisina, että meidän piti opiskella ensin valmiiksi (miehen toiveesta, ja tämä on ihan totta) ja tehdä töitäkin vähän, että ei nyt vielä, mutta tuomme sitten tulokkaan näytille, jos ja kun hän saapuu. Mummo oli mielissään.
Sitten kävimme myös juhlistamassa äitini synttäreitä. Hänkin kysyi, milloin hänestä tulee mummo. Totesin, että ei taida tulla ennen kuuttakymppiä, ja äiti siihen että ehkä se olisikin liian nuori ikä. Ei ole kuulemma vielä mummoisa olo.
Maija 2 - Ahdistus 0.
Voitin ahdistuksen! Kahdesti! Tuntui niin hyvältä, noihin kysymyksiin vastaaminen oikeastaan yhtä huolettomalta kuin vanhoina aikoina, kun lapsi ei ollut tulossa tai edes toiveissa. Yllätys oli, että kun itse suhtauduin rennosti, kysyjätkin suhtautuivat rennosti. Miksi muuttaa asennetta, kun tilanne on vielä käytännössä sama kuin ennenkin? Tähän liittyy toinen oivallukseni, eli: lapsettomuudessa suurin osa asioista tapahtuu oman pään sisällä. Monessa muussa elämänkriisissä oikeasti tapahtuu jotain. Läheisen kuolema, ero, vakava sairastuminen, työttömyys... Kaikki muuttavat elämää konkreettisesti. Tässä elämänmuutosta toivoo, mutta sitä ei tapahdu. Jonkinlainen antikriisi, voisiko sanoa?
Tiedän hyvin, että tämä voittajafiilis voi mennä ohi, joten päätin ottaa mallia alkoholisteista. Niillähän, ainakin onnistuneilla sellaisilla, on usein periaate, että huomisesta en tiedä, mutta tänään en ota. *muoks* Huomisesta en tiedä, mutta tänään en angstaa.
Kaiken tämän jälkeen, kuin pisteenä i:n päälle, ohitin eilen illalla Prinsessa Mononoke -elokuvan ulkoilmanäytöksen kohdassa, jossa vanha nainen sanoo viisaita sanoja:
Kohtaloa ei voi muuttaa - mutta sitä ei tarvitse jäädä odottamaan.
Ja ihmeellinen asia tapahtui. Käytiin miehen mummon luona kylässä, ja hän kyseli, milloin lapsenlapsenlasta saisi odottaa. Sitä ensimmäistä. "Kun täällä (vanhainkodissa) kaikilla muillakin on jo." Mies oli salaa huolissaan, miten otan tämän tilanteen. Minäpä sanoin muina naisina, että meidän piti opiskella ensin valmiiksi (miehen toiveesta, ja tämä on ihan totta) ja tehdä töitäkin vähän, että ei nyt vielä, mutta tuomme sitten tulokkaan näytille, jos ja kun hän saapuu. Mummo oli mielissään.
Sitten kävimme myös juhlistamassa äitini synttäreitä. Hänkin kysyi, milloin hänestä tulee mummo. Totesin, että ei taida tulla ennen kuuttakymppiä, ja äiti siihen että ehkä se olisikin liian nuori ikä. Ei ole kuulemma vielä mummoisa olo.
Maija 2 - Ahdistus 0.
Voitin ahdistuksen! Kahdesti! Tuntui niin hyvältä, noihin kysymyksiin vastaaminen oikeastaan yhtä huolettomalta kuin vanhoina aikoina, kun lapsi ei ollut tulossa tai edes toiveissa. Yllätys oli, että kun itse suhtauduin rennosti, kysyjätkin suhtautuivat rennosti. Miksi muuttaa asennetta, kun tilanne on vielä käytännössä sama kuin ennenkin? Tähän liittyy toinen oivallukseni, eli: lapsettomuudessa suurin osa asioista tapahtuu oman pään sisällä. Monessa muussa elämänkriisissä oikeasti tapahtuu jotain. Läheisen kuolema, ero, vakava sairastuminen, työttömyys... Kaikki muuttavat elämää konkreettisesti. Tässä elämänmuutosta toivoo, mutta sitä ei tapahdu. Jonkinlainen antikriisi, voisiko sanoa?
Tiedän hyvin, että tämä voittajafiilis voi mennä ohi, joten päätin ottaa mallia alkoholisteista. Niillähän, ainakin onnistuneilla sellaisilla, on usein periaate, että huomisesta en tiedä, mutta tänään en ota. *muoks* Huomisesta en tiedä, mutta tänään en angstaa.
Kaiken tämän jälkeen, kuin pisteenä i:n päälle, ohitin eilen illalla Prinsessa Mononoke -elokuvan ulkoilmanäytöksen kohdassa, jossa vanha nainen sanoo viisaita sanoja:
Kohtaloa ei voi muuttaa - mutta sitä ei tarvitse jäädä odottamaan.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Citius, altius, fortius
Annoin siis itselleni luvan haaveilla vähän. It's the hormones talking.
torstai 2. elokuuta 2012
Positiivisen odotus
Eilen starttasi ensimmäinen blogiprojekti, johon osallistun! Jännittävää. Tarkoituksena on tehdä hyvän mielen postauksia, jotta mieli pysyisi positiivisena siihen asti, että myös raskaustesti on positiivinen. Tämä sopii minulle kuin nenä päähän, onhan tämän blogin kirjoittamisen päätarkoitus jotain tuon suuntaista. Pelko hiipii sydämeen väistämättä, kun kuukaudet kuluvat ilman plussaa. Yritän muistaa, että muutkin ovat onnistuneet vaikka miten pitkän odotuksen jälkeen. Siispä, tässä taistelumielialaa kohottava tsemppibiisi:
Tää on kaikille teille, uskonne menettäneille.
Jukka Poika tietää; kannattaa pitää kiinni
Viimeiseen asti.
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Seisot äärellä jyrkänteen, älä eteenpäin astu, ota järki käteen.
Mikä eteen kun juttus ei toiminutkaan?
No ainakaan et saa käydä luovuttamaan.
Luova tauko on paikallaan, kautta meditaation saavutetaan
Näkemys uusi uuteen toimintasuunnitelmaan
Se vain odottaa toteutumistaan.
Hei, elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Hei, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
On aika taistella ja aika juosta,
jos pakenemaan joudut niin mitäpä tuosta.
Sido kengännauhasi ja vyötäsi nosta,
murheesi suista, nouse häpeän suosta.
Uuteen toivoon, uuteen aamun jo herää.
Uuteen uskoon koko settisi kerää
Hio veitsesi terää kunnes se kiiltää
Ja viiltää poikki kahleet jotka sua riistää.
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Väkevä kuin karhu, silti lempeä kuin lounatuuli.
Itsepäinen kuin muuli, lennä eteenpäin kuin nuoli.
Älä huoliasi huoli, pidä puoliasi, kukaan ei sitä tee sun puolestasi
Pidä pintasi ja tee selväksi ettet ole mikään nyrkkisäkki,
tökittäväksi tehty sätkynukke, etkä kauppatavaraa
Vapauttaan ei voi myydä, ostaa, ei omistaa, ei vaihtaa, varastaa.
Kylvä siemenet - jotain voi kasvaa!
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Soul Captain Band: Taistelun arvoinen
Tää on kaikille teille, uskonne menettäneille.
Jukka Poika tietää; kannattaa pitää kiinni
Viimeiseen asti.
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Seisot äärellä jyrkänteen, älä eteenpäin astu, ota järki käteen.
Mikä eteen kun juttus ei toiminutkaan?
No ainakaan et saa käydä luovuttamaan.
Luova tauko on paikallaan, kautta meditaation saavutetaan
Näkemys uusi uuteen toimintasuunnitelmaan
Se vain odottaa toteutumistaan.
Hei, elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Hei, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
On aika taistella ja aika juosta,
jos pakenemaan joudut niin mitäpä tuosta.
Sido kengännauhasi ja vyötäsi nosta,
murheesi suista, nouse häpeän suosta.
Uuteen toivoon, uuteen aamun jo herää.
Uuteen uskoon koko settisi kerää
Hio veitsesi terää kunnes se kiiltää
Ja viiltää poikki kahleet jotka sua riistää.
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Väkevä kuin karhu, silti lempeä kuin lounatuuli.
Itsepäinen kuin muuli, lennä eteenpäin kuin nuoli.
Älä huoliasi huoli, pidä puoliasi, kukaan ei sitä tee sun puolestasi
Pidä pintasi ja tee selväksi ettet ole mikään nyrkkisäkki,
tökittäväksi tehty sätkynukke, etkä kauppatavaraa
Vapauttaan ei voi myydä, ostaa, ei omistaa, ei vaihtaa, varastaa.
Kylvä siemenet - jotain voi kasvaa!
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)