Milloin se syntyy?

Vau.fi:ssä kerrotaan, että yleisin synnytyspäivä on 38 viikkoa ja 2 päivää hedelmöityksestä. Eli H40+2. Ei enää kauan siihen päivään. Tosin todennäköisyys taitaa silti olla vain muutaman prosentin luokkaa, että vauva syntyisi tuolloin, vaikka se olisikin yleisin päivä syntyä. (Pitkästä aikaa todennäköisyyslaskuja. Lisääntyminen tuntuu tapahtuvan aina todennäköisyyksiä vastaan...)

Viime yönä näin unta, että vauva syntyi sänkyyn yöllä. Heräsin ensin unessa siihen, että vauva on syntymässä NYT, herätin miehen ja käskin soittaa ambulanssin, ja sitten hetkeä myöhemmin heräsin oikeasti. Oli aika outo tunne herätä ensin unessa ja sitten vasta herätä.

Olen aika sikeäuninen. Joskus näen unta, että etsin loputtomiin vessaa, kun oikeasti on vessahätä. Tällä kertaa kipeät supparit tulivat uneen. Ne jatkuivat vielä aamulla vähän aikaa ja loppuivat sitten. Ei tarvittu ambulanssia.

Täytyy vaan luottaa siihen, että sitten kun on tosi kyseessä, jaksan herätä myös oikeasti... :)

Odotan jännityksellä ja mielenkiinnolla, millaista synnytyskipu tulee olemaan. Onko se yhtä kovaa kuin endon aiheuttamat kivut? Kovempaa vielä? En usko, että endometrioosi millään tavalla karaisee kestämään kipua, epäilen että se pikemminkin herkistää pelkäämään sitä. Onneksi nyt on niin pitkä aika viime kuukautisista, että muisto on jo haalistunut ja näihin harjoituskipuihin pystyy ainakin suhtautumaan rauhallisesti.

Kyllä se siitä eli Synnytys lähestyy

Eilen illalla tuli ensimmäisen kerran kipeitä supistuksia. Selvästi niitä ensimmäisiä, joissa miettii että onkohan tämä nyt jo sitä, ja jos tätä tarvitsee erikseen miettiä niin tietää, että se ei ole vielä sitä. Kumminkin sellaista ikävän tuntuista tylppää kipua alavatsalla ja melonin tuntuista painetta lantiossa ja vähän taisi reisiinkin säteillä.

Mies alkoi vinkumaan, että miksi supistuksia tulee vain, kun hän on paikalla.

Tämä perustuu ilmeisesti olettamukseen, että tiedotan jokaisesta supistuksesta myös miehen ollessa töissä. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, olen välillä kertonutkin päivän aikaisista supisteluista... Mutta nämä olivat siis ensimmäiset, joissa tuntui vähän enemmän kipua.

Kysyin, eikö ole mukavampi, jos hän on paikalla, kun synnytys alkaa.

Sitten katsottiin futista ja hengittelin ja lämmitin vatsaa kauratyynyllä ja lopulta pääsin sänkyyn ja sain nukahdettua.

Aamulla kipeitä supistuksia tuli pari lisää.

Mies: "Kyllä se siitä."
Minä: "Kyllä se siitä?"
Mies: "Niin. Ei tämä loppuelämää kestä."

Jahas.

Enpä tiedä. Ei tuohon voi oikein lisätä mitään. Mieleen tuli vain hakea vasara, kajauttaa sillä miestä kämmenselkään jotain kovaa alustaa vasten, ja sanoa että kyllä se siitä. Se menee hei ohi, mitä siinä irvistelet.

---

Siinä synnytyskertomuksen esinäytös. Mietittäväksi jää, missä vaiheessa mies mahtaa haluta seuraavan tiedotteen tilanteen etenemisestä, kun tämä oli selvästi too much information? A) Lähden tästä synnärille B) Pää näkyy C) Voit tulla katkaisemaan napanuoran.

Kotisynnytys

Kotona synnyttäminen on nyt kuuma puheenaihe Hesarin mielipidesivulla. Ihmiset esittävät tuulesta temmattuja mielipiteitä, kuten että sairaalasynnyttämisen turvallisuutta ei pysty tutkimaan (siis mitenniin ei?), kun siellä tehdään kaikkia toimenpiteitä joiden seurauksia ei voi tietää, ja sen perusteella synnyttävät kotona.

Tutkin asiaa lukemalla tilastoja ja Arno Forsiuksen kokoaman Synnytysten historiaa -artikkelin. Pelkät tilastot tietenkin valehtelevat, koska yleinen hygienia ja osaaminen on parantunut myös, ja varmasti kotisynnytys 2010-luvulla on paljon turvallisempi kuin 1930-luvulla.

Kiinnostavin tieto Forsiuksen tekstistä oli tämä: "Kotisynnytykset ovat osoittautuneet monista syistä käytännön syistä hankaliksi. Ne ovat onnistuneet suhteellisen hyvin vain Alankomaissa, jossa kotisynnytyksillä on pitkät perinteet. Kotioloissa kivun lievittäminen on hankalaa, ja samoin ovat sikiön voinnin seuranta ja vastasyntyneen äkillisesti vaatimat hoitotoimenpiteet vaikeasti järjestettävissä. Alankomaissa synnytysten hoito onkin juuri kotisynnytysperinteen johdosta jäänyt siinä mielessä jälkeen kehityksestä, että perinataalikuolleisuus ei ole vähentynyt siellä samassa suhteessa kuin useissa laitossynnytyksiä suosivissa maissa."

Synnyttäminen on turvallisempaa sairaalassa. Se on vähän niin kuin auton turvatyynyt: useimmiten mitään ei satu ja kaikki selviävät matkasta hengissä, mutta JOS jotain sattuu niin on jotensakin kiva että turvallisuus on huomioitu myös siinä tilanteessa.

Miksi sitten jotkut ihmiset haluavat synnyttää kotona?

Ymmärrän sen aika hyvin, nyt kun olen tutustunut potilaana olemiseen. Jos kaikki on "hyvin", eli hoitohenkilökunta on sitä mieltä että hätää ei ole, hoito on ylimalkaista, liukuhihnamaista ja välinpitämätöntä. Sillä sekunnilla, kun todetaankin, että jotain on oikeasti vialla, potilas muuttuu kiinnostavaksi. Ainakin omalla kohdallani kiinnostus loppuu siihen kohtaan, kun asia on selvinnyt ja hoidossa. Mitäs murehdittavaa on selvässä asiassa. Itse kaipasin vakavasti ottamista ja kiinnostuksen osoitusta siinä vaiheessa, kun kaikki oli epäselvää. Turvallinen olo hoidon suhteen tuli vasta leikkaussalissa! Tässä vaiheessa olin pyörinyt tutkimuksissa kahdeksan kuukautta, epävarmana ja peloissani.

Niissä maissa, joissa asiakas maksaa hoidon, ruoka tilataan ravintolan listalta ja tyynyt asetellaan hyvään asentoon niskan taakse. Siellä on varmaan erilaista olla potilas. Mutta riski kuolla on kuitenkin maailman pienimpiä täällä Suomessa.

Siinä on vähän miettimistä. Kumpi on tärkeämpää, hyvä kokemus hoidosta vai hyvä hoito? Miksi emme voi saada molempia?

Minusta jotain on vialla, jos naiset eivät halua synnyttää turvallisimmassa mahdollisessa paikassa, koska se ei tunnu turvalliselta.

Lastenhuone

Jahas. Löysin itseni vertailemasta keinutuoleja. Lastenhuoneeseen pitää saada sellainen. Valistunut lukija miettii, että "lastenhuone" on aika optimistinen kuvaus tilasta, jossa on tällä hetkellä tietokone, Kaikki Tärkeät Paperit ja pyykkiä kuivumassa. Se onkin yhtä kaukana lastenhuoneesta kuin minä omasta lapsesta. Tarvitaan hyvää mielikuvitusta, että sen pystyy edes kuvittelemaan.

No niin, piti kertoa keinutuoleista. Voittajaksi selviytyi RAR, enää koeistuminen puuttuu. Tämän perusteella olen luottavaisin mielin. Näin kallista tuolia ei huushollista sitten löytyisikään toista, mutta mitäpä sitä ei pienen palleroisen keinuttamisen helpottamiseksi ihminen tekisi. Siihen vedin rajan, että Rausku-tuolia meille ei tule. Vaikka se esiteltiin Solsidanissa ja näyttää unelmamukavalta. (Ah, Rausku-tuoli. Jos luopuisimme sohvasta, se voisi mahtua meille?)

Keskustelimme Miehen kanssa lastenhuoneen muusta sisustuksesta ja mallailimme mitä mihinkin nurkkaan laitetaan. Mies ajatteli, että hoitopöytää voi myöhemmin käyttää lasten askartelupöytänä. Idea oli minusta hyvä, paitsi että meidän ja lapsen välisen korkeuseron vuoksi saamme joko vaihtaa vaipat kyykyssä tai laittaa lapselle tikapuut, jotta hän pääsee askartelupöydän ääreen.

Sitten tutustuin jostakin mystisestä syystä synnytykseenvalmistautumisen apuvälineeseen, tai mikä se nyt olikaan. Huh. Varoituksen sana myös tuosta Lähiömutsi-blogista: vaikka mahtava onkin, se avaa ikkunan maailmaan josta ainakin minä mietin että mitä he-le-veet-ti-ä. Jos et usko, tsekkaa linkatun postauksen ensimmäinen kommentti. I rest my case.

P.S. Toiveikas linkkasi tämän päivän ilahduttavimman jutun (jos olisi enemmän pokkaa): T-paitoja niille, joille lapsen saaminen ei ole helppoa. Listalta puuttuu vaan se "poks"-t-paita, jonka voisi antaa lahjaksi sille ärsyttävälle hetitärppääjälle. :)