Testipäivä lähestyy.
Olen miettinyt monien muiden monia testipäiviä.
Meille lapsettomille muiden testipäivä on herkästi huono uutinen, kävi miten kävi. (Ja omakin on useimmiten huono uutinen, muutenhan emme olisi lapsettomia!)
Jos toinen saa miinuksen, herää suru ja myötätunto: sellaista se on. Ja tuskastuminen: eikö tässä ole jo tarpeeksi kärsitty?
Jos toinen saa plussan, herää kateus, pisto sydämessä ja ajatus: meille-ei-vieläkään-ei-ehkä-koskaan. Ja: taas yksi ihminen jatkaa matkaa, ei ole enää vertainen.
On niitäkin, joiden onnistumisista iloitsee. On niitä paljon. Mutta tiedätte varmaan.
En ole kai kirjoittanut tästä blogissa, mutta olen vihdoin tavannut elävän elämän lapsettoman, joka on juuri nyt samassa tilanteessa. Tai oli. Ja melkein samassa tilanteessa. Tästä on nimittäin jo aikaa. Oli kyllä helpottavaa vaihtaa ajatuksia. Kolme kuukautta myöhemmin kysyin, mitä nyt kuuluu, ja kappas: siellä odoteltiin vauvaa saapuvaksi puolen vuoden sisällä. Joskus se auttaa, että on enemmän yhteistä aikaa ja läheisyyttä miehen kanssa!
!!!
Että sellaista lapsettomuutta.
Mutta olen jotenkin pehmennyt, ja pystyn vähän symppaamaan kuitenkin. On se varmasti kamalaa. Lapseton ja vieläpä ilman läheisyyttä miehen kanssa.
Nyt ymmärrän lääkäriä, joka ensimmäisellä kerralla sanoi, että heille tulee usein pareja, jotka harrastavat seksiä kerran kuussa. (Tämä tuntemani pariskuntakin ehti jo hankkiutua tutkimuksiin.)
Kuten sanottu, toisten plussauutiset ilahduttavat enemmän kuin toisten.
Eikä siinä mitään.
Ihmeellistä, että tässä istun ja mietin, että meillekin voi tulla plussa. Niin pitkään niin mahdottomalta tuntunut ajatus.
Elämää lapsettomuuden aikana ja sen jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoidot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoidot. Näytä kaikki tekstit
perjantai 18. lokakuuta 2013
maanantai 14. lokakuuta 2013
PP7
Implantaatio on valmis, sanoo taulukko.
Tuntemukset tuolla syvällä keskellä ovat edelleen siellä. Eilen ne taukosivat siksi aikaa, että ehdin miettiä onko kaikki nyt ohi, kasvu pysähtynyt ja kaiken työn tulos valumassa viemäriin viikon kuluttua. Sitten tuntemus alkoi taas. Ehkä se on vielä siellä.
Olen miettinyt kiitollisuuden aiheita.
Olen kiitollinen yhdestä toimivasta munasarjasta ja kohdusta, jossa raskaus voi alkaa.
Terveydestä, joka on riittävän hyvä.
Säästöistä, joilla voimme kustantaa hoidot.
Kodista, jonne mahtuu hyvin yksi vauva ja ehkä jonain päivänä toinenkin.
Miehestä, joka on rinnallani kaiken tämän läpi ja pitemmällekin.
Uskalluksesta haaveilla.
Vaikka rehellisyyden nimissä nyt alkaa jo vähän jännittää.
Tuntemukset tuolla syvällä keskellä ovat edelleen siellä. Eilen ne taukosivat siksi aikaa, että ehdin miettiä onko kaikki nyt ohi, kasvu pysähtynyt ja kaiken työn tulos valumassa viemäriin viikon kuluttua. Sitten tuntemus alkoi taas. Ehkä se on vielä siellä.
Olen miettinyt kiitollisuuden aiheita.
Olen kiitollinen yhdestä toimivasta munasarjasta ja kohdusta, jossa raskaus voi alkaa.
Terveydestä, joka on riittävän hyvä.
Säästöistä, joilla voimme kustantaa hoidot.
Kodista, jonne mahtuu hyvin yksi vauva ja ehkä jonain päivänä toinenkin.
Miehestä, joka on rinnallani kaiken tämän läpi ja pitemmällekin.
Uskalluksesta haaveilla.
Vaikka rehellisyyden nimissä nyt alkaa jo vähän jännittää.
perjantai 11. lokakuuta 2013
PP4
Viikko on mennyt nopeasti. Olo on aika rauhallinen. Olen ottanut päivän kerrallaan ja ajatellut muita asioita. Poraava tunne on käväissyt välillä alavatsalla. Eilen illalla sohvalta noustessa alavatsan sivulla tuntui repäisy. Muuten olen pystynyt olemaan ajattelematta koko asiaa, rintojen arkuudenkin olen laittanut Lugesteronin syyksi.
Tänään lounaan jälkeen tapahtui taas jotain uutta ja ennenkokematonta. Tuolla samalla syvyydellä kuin poraus, tuntui aivan järkyttävä kramppi, joka sai ihon kananlihalle ja oli vuorotellen kylmä ja kuuma. Kipu oli taas saman tapainen kuin endo/menkkakipu, mutta siihen verrattuna pienellä alueella. Pystyin vaivoin köpöttämään vessaan. Luulin saaneeni vatsataudin. Vessakäynti ei auttanut. Peilistä näytin ihan sairaan kalpealta. Toisella vessakäynnillä ei tarvinnut edes pönttöä vetää. Kolmas vessakäynti... joo. Ei ollut vatsatauti. Nyt pari tuntia myöhemmin vointi alkaa palautua normaaliksi.
Voisikohan tämä olla sitä kuuluisaa kiinnittymiskipua?
Keskustelupalstoilta löytyy kaikki keksittävissä olevat selitykset: on kiinnittymiskipua ja johtanut vauvan syntymään. On kiinnittymiskipua, mutta johtanut keskenmenoon. Ei ole kiinnittymiskipua vaan kohdun supistelua, joka voi haitata kiinnittymistä. Ei ole kiinnittymiskipua, vaan johtuu Lugeista.
Joka tapauksessa, koska tämä on erilaista kuin missään aikaisemmista yrityskierroista, luulen, että se on hyvä merkki.
Tänään lounaan jälkeen tapahtui taas jotain uutta ja ennenkokematonta. Tuolla samalla syvyydellä kuin poraus, tuntui aivan järkyttävä kramppi, joka sai ihon kananlihalle ja oli vuorotellen kylmä ja kuuma. Kipu oli taas saman tapainen kuin endo/menkkakipu, mutta siihen verrattuna pienellä alueella. Pystyin vaivoin köpöttämään vessaan. Luulin saaneeni vatsataudin. Vessakäynti ei auttanut. Peilistä näytin ihan sairaan kalpealta. Toisella vessakäynnillä ei tarvinnut edes pönttöä vetää. Kolmas vessakäynti... joo. Ei ollut vatsatauti. Nyt pari tuntia myöhemmin vointi alkaa palautua normaaliksi.
Voisikohan tämä olla sitä kuuluisaa kiinnittymiskipua?
Keskustelupalstoilta löytyy kaikki keksittävissä olevat selitykset: on kiinnittymiskipua ja johtanut vauvan syntymään. On kiinnittymiskipua, mutta johtanut keskenmenoon. Ei ole kiinnittymiskipua vaan kohdun supistelua, joka voi haitata kiinnittymistä. Ei ole kiinnittymiskipua, vaan johtuu Lugeista.
Joka tapauksessa, koska tämä on erilaista kuin missään aikaisemmista yrityskierroista, luulen, että se on hyvä merkki.
tiistai 8. lokakuuta 2013
PP1
Muistiin merkittäköön: tiedän, että vielä "ei voi" tuntua mitään, mutta silti välillä tuntuu pieni poraava tunne tuolla ihan keskellä ja aika takana. Kesti vähän aikaa tajuta, että kohtu on siinä kohdassa, eli tunne voi olla sieltä kotoisin. (Samalla tavalla kuin synnyttäessä kuulemma tuntuu kakkahädältä, tämän tunteen paikantaisin ensituntumalta "vähän taaemmas".) Tai se voi olla endoa, mistä samantapainen tunne menkkoihin liittyen on tutumpi. Toivon tietysti, että pieni remppamies siellä laittaa paikkoja itselleen valmiiksi.
Alan vähitellen palailla liikuntaharrastuksiin ja normaaliin elämään muutenkin. Ehdittiin puhua miehen kanssa viime käynnistä klinikalla, miehen arvio lääkäristä oli "helvetin tympeä". Mies matki vielä sen ilmettä ja sain nauraa koko jutulle. Ehkä en ollut yliherkkä sitten. :)
Odotus ei tunnu vielä yhtään piinalliselta. Ehtiihän tässä piinailemaan myöhemminkin. Mukavia ajatuksia näihin syyspäiviin. Ja kiitos vielä jokaisesta lämpöisestä kommentista.
Alan vähitellen palailla liikuntaharrastuksiin ja normaaliin elämään muutenkin. Ehdittiin puhua miehen kanssa viime käynnistä klinikalla, miehen arvio lääkäristä oli "helvetin tympeä". Mies matki vielä sen ilmettä ja sain nauraa koko jutulle. Ehkä en ollut yliherkkä sitten. :)
Odotus ei tunnu vielä yhtään piinalliselta. Ehtiihän tässä piinailemaan myöhemminkin. Mukavia ajatuksia näihin syyspäiviin. Ja kiitos vielä jokaisesta lämpöisestä kommentista.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Siirto
Tänään tehtiin alkionsiirto.
Lääkäri oli aiemmin tuntematon, teknisesti varmaan taitava kun toimitus ei pahemmin sattunut, vaivautui näyttämään valkoisen pallon ruudulta, ja sitten pyysi varta vasten istumaan pöydän ääreen juttelemaan, ja "juttelu" eteni sillä tavalla, että lääkäri ojensi paperit ja sanoi, että tässä on nämä paperit, joihin oli lisätty pakastettavien alkioiden määrä, numero 3 (lukeminen ja allekirjoitukset oli hoidettu jo aiemmin). Kysyin pari polttavinta kysymystä, joihin lääkäri vastahakoisesti vastasi.
Saimme sitten tietää, että kaksi alkiota oli hyviä 8-soluisia. Niistä toinen siirrettiin ja toinen meni pakkaseen. Kaksi oli huonompia, ne menivät pakkaseen yhdessä oljessa. Ja kaksi viimeistä oli jakautunut 3- ja 5-soluisiksi, ja sellaisia ei nykyään säästetä.
Olo on ihan samanlainen kuin ennenkin. Paitsi onnistuin vähän pahoittamaan mieleni. Mutta ehkä se on luksusongelma, että on varaa pahoittaa mielensä jonkun käytöksestä. Kuitenkin se tärkein meni hyvin - meillä on pulla uunissa ja jokunen pakkasessakin.
Kaksi viikkoa testipäivään.
Lääkäri oli aiemmin tuntematon, teknisesti varmaan taitava kun toimitus ei pahemmin sattunut, vaivautui näyttämään valkoisen pallon ruudulta, ja sitten pyysi varta vasten istumaan pöydän ääreen juttelemaan, ja "juttelu" eteni sillä tavalla, että lääkäri ojensi paperit ja sanoi, että tässä on nämä paperit, joihin oli lisätty pakastettavien alkioiden määrä, numero 3 (lukeminen ja allekirjoitukset oli hoidettu jo aiemmin). Kysyin pari polttavinta kysymystä, joihin lääkäri vastahakoisesti vastasi.
Saimme sitten tietää, että kaksi alkiota oli hyviä 8-soluisia. Niistä toinen siirrettiin ja toinen meni pakkaseen. Kaksi oli huonompia, ne menivät pakkaseen yhdessä oljessa. Ja kaksi viimeistä oli jakautunut 3- ja 5-soluisiksi, ja sellaisia ei nykyään säästetä.
Olo on ihan samanlainen kuin ennenkin. Paitsi onnistuin vähän pahoittamaan mieleni. Mutta ehkä se on luksusongelma, että on varaa pahoittaa mielensä jonkun käytöksestä. Kuitenkin se tärkein meni hyvin - meillä on pulla uunissa ja jokunen pakkasessakin.
Kaksi viikkoa testipäivään.
perjantai 4. lokakuuta 2013
Keräys
Meidän pienokaiset on nyt laboratoriossa. Toivottavasti turvassa, eikä yksikään koeputki hajoa tai kaadu lattialle.
Niitä tuli kahdeksan. Kaikki vasemmalta. Tuumasimme, että oikeistolaiset yksilöt on karsittu pois heti alkuunsa. Heh.
Kipua ei paljonkaan tuntunut, itse asiassa kasvattelu teki enemmän kipeää kuin keräys. Vaikka keräyksessä oli tietenkin vahvemmat lääkkeet. Kipein kohta oli, kun tyhjältä puolelta imettiin jotain rakkulan tapaista, joka ei sitten ollut oikea rakkula.
Mies oli mukana, ja kertoi mukavia juttuja punktion ajan. Piti kädestä. Mun ihana mies.
Lääkäri oli ihana. Kätilö oli ihana. Kaikki meni hyvin.
Ollaan päästy tähän asti. Sekin jo tuntuu ihmeelliseltä.
Niitä tuli kahdeksan. Kaikki vasemmalta. Tuumasimme, että oikeistolaiset yksilöt on karsittu pois heti alkuunsa. Heh.
Kipua ei paljonkaan tuntunut, itse asiassa kasvattelu teki enemmän kipeää kuin keräys. Vaikka keräyksessä oli tietenkin vahvemmat lääkkeet. Kipein kohta oli, kun tyhjältä puolelta imettiin jotain rakkulan tapaista, joka ei sitten ollut oikea rakkula.
Mies oli mukana, ja kertoi mukavia juttuja punktion ajan. Piti kädestä. Mun ihana mies.
Lääkäri oli ihana. Kätilö oli ihana. Kaikki meni hyvin.
Ollaan päästy tähän asti. Sekin jo tuntuu ihmeelliseltä.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Hautomosta hyvää iltaa
Nyt on alavatsalla alkanut tuntua samanlaista kipua kuin ennen ovista, mutta molemmilla puolilla, ja se vaan jatkuu ja jatkuu (tietty, koska jarru on päällä). Tuskaiseen oloon on auttanut pienet itkut, kävely, Panadol ja huumori. Sovittiin miehen kanssa, ettei hankita kokolattiamattoa.
Kiitos kaikille tsempeistä viime kirjoitukseen. Sain vähän mielenrauhaani takaisin.
Kiitos kaikille tsempeistä viime kirjoitukseen. Sain vähän mielenrauhaani takaisin.
maanantai 30. syyskuuta 2013
Pieni kuolema
Siellä ne kasvaa, ajattelin aamulla. Menimme iloisina ja jännittyneinä ultraan.
Toisella puolella kasvoi kaksi isoa ja muutama pienempi follikkeli.
Toisella puolella pullisteli yksinäinen endometriooma. Ei yhtäkään follikkelia.
Voi #*%%&.
Toinen munasarjani on sökönä. Puregon ei ole vaikuttanut siihen mitenkään.
Kuulemma munasarja on kauhean herkkä vaurioitumaan leikkauksissa. Näin käy usein, kun munasarjaa leikataan. Mietin, miksi tästä kerrotaan vasta nyt, kun munat ovat jo rikki. Voisiko tällaisesta riskistä mainita esim. etukäteen?
Yritän ajatella, niin kuin Chisu laulaa, että tarvitsennn vain yhden valion. Silti itkettää.
Onkohan meillä vielä ne keskimääräistä paremmat mahdollisuudet onnistua?
Toisella puolella kasvoi kaksi isoa ja muutama pienempi follikkeli.
Toisella puolella pullisteli yksinäinen endometriooma. Ei yhtäkään follikkelia.
Voi #*%%&.
Toinen munasarjani on sökönä. Puregon ei ole vaikuttanut siihen mitenkään.
Kuulemma munasarja on kauhean herkkä vaurioitumaan leikkauksissa. Näin käy usein, kun munasarjaa leikataan. Mietin, miksi tästä kerrotaan vasta nyt, kun munat ovat jo rikki. Voisiko tällaisesta riskistä mainita esim. etukäteen?
Yritän ajatella, niin kuin Chisu laulaa, että tarvitsennn vain yhden valion. Silti itkettää.
Onkohan meillä vielä ne keskimääräistä paremmat mahdollisuudet onnistua?
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Puregonin (sivu)vaikutukset
Pistoksen jälkeen kirvelee vähän, mutta yhtään mustelmaa en ole
saanut tehtyä. Vatsa pullottaa hieman, mutta ei yhtä paljon kuin
kuukautisten aikaan.
Nivusissa kiristää ja tuikkii välillä. Tunne on aika samanlainen kuin ennen ovulaatiota, tai muistuttaa etäisesti myös endokipua.
Iho hehkuu, rypyt on hävinneet, rinnat on leivoksenpehmeät. Hymyilyttää, kun katsoo peiliin. Ymmärrän Orange is the new blackin transua. Mies ei uskaltanut alkuun halata, ettei munat mene rikki, mutta sittemmin tilanne on kääntynyt vähän toisin päin.
Yleinen olo on rauhallinen ja verkkainen mutta ei oikeastaan väsynyt, vähän niin kuin liikaa nukutun yön jälkeen. Kotityöt sujuvat, kun aivot eivät tunnu edes kaipaavan kummempia virikkeitä, edes silittäminen ei tunnu yhtä tylsältä kuin yleensä.
Nythän pistän jo myös jarrua eli Orgalutrania, siinä neula on vähän tylpempi mutta liukuu mukavammin, aine kirvelee vähän enemmän kuin Puregon.
Tämä kana on kohta valmis munimaan.
Nivusissa kiristää ja tuikkii välillä. Tunne on aika samanlainen kuin ennen ovulaatiota, tai muistuttaa etäisesti myös endokipua.
Iho hehkuu, rypyt on hävinneet, rinnat on leivoksenpehmeät. Hymyilyttää, kun katsoo peiliin. Ymmärrän Orange is the new blackin transua. Mies ei uskaltanut alkuun halata, ettei munat mene rikki, mutta sittemmin tilanne on kääntynyt vähän toisin päin.
Yleinen olo on rauhallinen ja verkkainen mutta ei oikeastaan väsynyt, vähän niin kuin liikaa nukutun yön jälkeen. Kotityöt sujuvat, kun aivot eivät tunnu edes kaipaavan kummempia virikkeitä, edes silittäminen ei tunnu yhtä tylsältä kuin yleensä.
Nythän pistän jo myös jarrua eli Orgalutrania, siinä neula on vähän tylpempi mutta liukuu mukavammin, aine kirvelee vähän enemmän kuin Puregon.
Tämä kana on kohta valmis munimaan.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Let the wild rumpus start!
Ensimmäinen Puregon 150 yksikköä pistetty vatsanahkaan.
Kerrankin olen iloinen tuosta vatsan turvotuksesta ja alapömpöstä, neula oli pitkän näköinen mutta vatsanahka huomattavasti paksumpi. Silti teki vähän ilkeää. Pistoskohta kirveli juuri tarpeeksi kauan, ehkä minuutin, niin että ehdin ajatella kohta kaikkialle leviävää allergista reaktiota. Sen jälkeen ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Pistoskohtaakaan ei enää näy. Onneksi mies oli paikalla, niin voin olla varma, että pistos tuli tosiaankin suoritettua.
Kiitos kaikille tuesta työnantajalle kertomisen suhteen. Katsotaan sitä vähän myöhemmin uudelleen, jääköön toistaiseksi kertomatta.
“And an ocean tumbled by with a private boat for Max
-Maurice Sendak
Kerrankin olen iloinen tuosta vatsan turvotuksesta ja alapömpöstä, neula oli pitkän näköinen mutta vatsanahka huomattavasti paksumpi. Silti teki vähän ilkeää. Pistoskohta kirveli juuri tarpeeksi kauan, ehkä minuutin, niin että ehdin ajatella kohta kaikkialle leviävää allergista reaktiota. Sen jälkeen ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Pistoskohtaakaan ei enää näy. Onneksi mies oli paikalla, niin voin olla varma, että pistos tuli tosiaankin suoritettua.
Kiitos kaikille tuesta työnantajalle kertomisen suhteen. Katsotaan sitä vähän myöhemmin uudelleen, jääköön toistaiseksi kertomatta.
“And an ocean tumbled by with a private boat for Max
and he sailed off through night and day
and in and out of weeks
and almost over a year
to where the wild things are.”
-Maurice Sendak
maanantai 23. syyskuuta 2013
Kuinka kertoa pomolle?
Maanantai! Tällä viikolla se alkaa!
Olen valmistautunut pistosten alkamiseen harjoittelemalla niitä unissani. Kaikki mahdollinen on mennyt niissä pieleen, ja olen ehtinyt pohtia esim. sitä, voiko pistää samaan kohtaan uudelleen, jos on unohtanut painaa lääkeannoksen ruiskusta edellisellä kerralla... Toivottavasti homma on käytännössä helpompaa kuin unissa!
Nyt mietin seuraavaa isoa kysymystä: mitä ja miten kertoa pomolle.
Kaveri ja mies, jotka kumpikaan ei ehkä ymmärrä, kuinka monta käyntiä tässä vielä voi seurata, sanoo, että ei tarvitse kertoa muuta kuin että on menossa lääkäriin. Tämähän on yksityisasia. Ja voisihan mulla olla vaikka peräpukamat hoidettavana, eikä niistäkään välttämättä haluaisi tarkemmin kertoa. (aikamoiset peräpukamat pitäisi olla, että joutuisi näin usein juoksemaan lääkärissä, heh)
Kohtelias pomoni kysyi viime kerrankin jälkeen, että niin, kävit lääkärissä... (odottaen selontekoa) Ja vastasin vain, että joo niin kävin....
Mutta pitäisikö nyt siis kertoa? Onko kokemuksia, ihan miten päin vain? Onko siitä ollut jollekulle haittaa, jos ei heti kerro? Vai pitäiskö vaan come clean, kertoa heti kaikki niin sitten se on tehty? Pysyykö asia salassa muilta?
Mulle tämä on kamalan vaikeaa. Yleensäkin melkein mieluummin annan ihmisten luulla, että viikonloppu meni pitkäksi, kuin kerron että meinasin joutua sairaalaan... (Ehkä tälle tunnevammalle pitäisi tehdä jotain...)
Olen valmistautunut pistosten alkamiseen harjoittelemalla niitä unissani. Kaikki mahdollinen on mennyt niissä pieleen, ja olen ehtinyt pohtia esim. sitä, voiko pistää samaan kohtaan uudelleen, jos on unohtanut painaa lääkeannoksen ruiskusta edellisellä kerralla... Toivottavasti homma on käytännössä helpompaa kuin unissa!
Nyt mietin seuraavaa isoa kysymystä: mitä ja miten kertoa pomolle.
Kaveri ja mies, jotka kumpikaan ei ehkä ymmärrä, kuinka monta käyntiä tässä vielä voi seurata, sanoo, että ei tarvitse kertoa muuta kuin että on menossa lääkäriin. Tämähän on yksityisasia. Ja voisihan mulla olla vaikka peräpukamat hoidettavana, eikä niistäkään välttämättä haluaisi tarkemmin kertoa. (aikamoiset peräpukamat pitäisi olla, että joutuisi näin usein juoksemaan lääkärissä, heh)
Kohtelias pomoni kysyi viime kerrankin jälkeen, että niin, kävit lääkärissä... (odottaen selontekoa) Ja vastasin vain, että joo niin kävin....
Mutta pitäisikö nyt siis kertoa? Onko kokemuksia, ihan miten päin vain? Onko siitä ollut jollekulle haittaa, jos ei heti kerro? Vai pitäiskö vaan come clean, kertoa heti kaikki niin sitten se on tehty? Pysyykö asia salassa muilta?
Mulle tämä on kamalan vaikeaa. Yleensäkin melkein mieluummin annan ihmisten luulla, että viikonloppu meni pitkäksi, kuin kerron että meinasin joutua sairaalaan... (Ehkä tälle tunnevammalle pitäisi tehdä jotain...)
torstai 19. syyskuuta 2013
Next up: IVF
Olen vähän pöllämystynyt.
Käytiin klinikalla. Sain sympatiaa ja ihmettelyjä, miten olenkaan kohdannut niin tylsiä toisia lääkäreitä, miehen spermaa (tirsk) kehuttiin, mun munasarjoja ja kohdun limakalvoa kehuttiin, endometrioosia syytettiin (siitäs sai).
Toisin sanoen, vihdoin vuoden taistelun jälkeen tuntui siltä, että nyt meitä hoidetaan.
Sehän johtuu vain siitä, että nyt meillä on ongelma, jota hoitaa. Vuosi sitten oli vain ehkä pelko ongelmasta, ja sekä pelko että ongelma olivat vain minun päässäni.
Uutinen: vaikka munatorvet on auki, kuulemma ne voi silti toimia huonosti! Kuulemma niissä oli laparoskopiassa nähty paksuntumaa ja kiinnikkeitä, ja nämä voivat haitata menoa.
Pöllämystymisen aihe tulee kuitenkin vasta tässä:
IVF alkaa ensi viikolla!
Tsädäm. Siis häh wou. Kun me sanottiin, että ollaan valmiit hoitoon, sovittiin että se alkaa saman tien KP2 ensi viikolla. Shwou.
Ei enää jonoja.
Ei enää "mutta teillähän voi tärpätä ihan hetkenä minä hyvänsä".
Vaan: "Raskaus voi toki alkaa spontaanistikin." Ja: "teillä mahdollisuudet onnistua IVF:ssä on keskimääräistä paremmat"!!!!
Käytiin klinikalla. Sain sympatiaa ja ihmettelyjä, miten olenkaan kohdannut niin tylsiä toisia lääkäreitä, miehen spermaa (tirsk) kehuttiin, mun munasarjoja ja kohdun limakalvoa kehuttiin, endometrioosia syytettiin (siitäs sai).
Toisin sanoen, vihdoin vuoden taistelun jälkeen tuntui siltä, että nyt meitä hoidetaan.
Sehän johtuu vain siitä, että nyt meillä on ongelma, jota hoitaa. Vuosi sitten oli vain ehkä pelko ongelmasta, ja sekä pelko että ongelma olivat vain minun päässäni.
Uutinen: vaikka munatorvet on auki, kuulemma ne voi silti toimia huonosti! Kuulemma niissä oli laparoskopiassa nähty paksuntumaa ja kiinnikkeitä, ja nämä voivat haitata menoa.
Pöllämystymisen aihe tulee kuitenkin vasta tässä:
IVF alkaa ensi viikolla!
Tsädäm. Siis häh wou. Kun me sanottiin, että ollaan valmiit hoitoon, sovittiin että se alkaa saman tien KP2 ensi viikolla. Shwou.
Ei enää jonoja.
Ei enää "mutta teillähän voi tärpätä ihan hetkenä minä hyvänsä".
Vaan: "Raskaus voi toki alkaa spontaanistikin." Ja: "teillä mahdollisuudet onnistua IVF:ssä on keskimääräistä paremmat"!!!!
Odotushuoneessa
Sin Cos Tan: Limbo
perjantai 30. elokuuta 2013
Vihdoinkin jotain tapahtuu
Tuli se päivä, kun päätimme lakata jonottamasta jonottamaan.
Saimme puhelun kunnianarvoisasta yliopistosairaalasta. Langan päässä oli sama kylmäkiskoinen nainen, josta tuli vastaanotollakin ehkä pikkaisen konemainen olo näin potilaan näkökulmasta. Jos olette nähnyt elokuvan Elysium, tiedätte tyypin. Kun nainen päästi suustaan sanat "saatte ajan tästä lähtiessä mukaan", tiesin, että nyt mennään liukuhihnalla ja vauhdikkaasti. En kehdannut mainita, että en muuten ole nyt siellä vastaanotolla.... Ilmeisesti aika hoidon suunnittelukäynnille tulee sitten postissa. Ei sillä olekaan niin kiire, kun puhutaan ensi vuonna tapahtuvista asioista.
Tästä kuitenkin seurasi, että laitoimme miehen kanssa tiliotteet yhteen ja totesimme, että yksityinen kutsuu. Iso pyörä nytkähtää eteenpäin! Vuoden viivästyksessä on se hyvä puoli, että rahatilanteemme on kohentunut, ja pari tonnia tuntuu jo ihan mahdolliselta laittaa hoitoihin.
Luin keskustelupalstoilta, että ensimmäisen IVF:n onnistumisprosentti on 30% luokkaa, ja jos tuo on aikaisemmin tuntunut pieneltä, nyt se tuntuu mahtavan isolta todennäköisyydeltä. Se on yhtä hyvä kuin kenellä tahansa, joka aloittaa yrittämisen.
Päätimme siis laittaa rahat ensimmäiseen IVF-hoitoon omasta pussista. Soitin yksityiselle klinikalle, josta ei varattu soittoaikaa, jotta voidaan kysyä, haluanko vielä hoitojonoon, vaan ihan oikea starttiaika. Hoito alkaa tänä syksynä! Jos kaikki menee hyvin, jo seuraavasta kierrosta!!! En meinaa uskoa sitä todeksi.
Saimme puhelun kunnianarvoisasta yliopistosairaalasta. Langan päässä oli sama kylmäkiskoinen nainen, josta tuli vastaanotollakin ehkä pikkaisen konemainen olo näin potilaan näkökulmasta. Jos olette nähnyt elokuvan Elysium, tiedätte tyypin. Kun nainen päästi suustaan sanat "saatte ajan tästä lähtiessä mukaan", tiesin, että nyt mennään liukuhihnalla ja vauhdikkaasti. En kehdannut mainita, että en muuten ole nyt siellä vastaanotolla.... Ilmeisesti aika hoidon suunnittelukäynnille tulee sitten postissa. Ei sillä olekaan niin kiire, kun puhutaan ensi vuonna tapahtuvista asioista.
Tästä kuitenkin seurasi, että laitoimme miehen kanssa tiliotteet yhteen ja totesimme, että yksityinen kutsuu. Iso pyörä nytkähtää eteenpäin! Vuoden viivästyksessä on se hyvä puoli, että rahatilanteemme on kohentunut, ja pari tonnia tuntuu jo ihan mahdolliselta laittaa hoitoihin.
Luin keskustelupalstoilta, että ensimmäisen IVF:n onnistumisprosentti on 30% luokkaa, ja jos tuo on aikaisemmin tuntunut pieneltä, nyt se tuntuu mahtavan isolta todennäköisyydeltä. Se on yhtä hyvä kuin kenellä tahansa, joka aloittaa yrittämisen.
Päätimme siis laittaa rahat ensimmäiseen IVF-hoitoon omasta pussista. Soitin yksityiselle klinikalle, josta ei varattu soittoaikaa, jotta voidaan kysyä, haluanko vielä hoitojonoon, vaan ihan oikea starttiaika. Hoito alkaa tänä syksynä! Jos kaikki menee hyvin, jo seuraavasta kierrosta!!! En meinaa uskoa sitä todeksi.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
IUI or not to IUI?
Viime lääkärikäynti oli taas niin tunteita nostattava, että piti jäähdytellä ennen kuin sain ajatukset järkevästi kokoon. Olin ajatellut, että IVF-hoitoihin päästäisiin vielä tämän vuoden puolella, mutta nyt näyttää siltä, että pääsemme vasta 6kk mittaiseen jonoon loppuvuodesta. Tutustuimme lähemmin käsitteeseen nimeltä "indikaatio", ja tämä ei meillä täyty, kun emme ole vielä leikkauksen jälkeen yrittäneet puolta vuotta. Vasta sen jälkeen pääsee jonoon, joka on 6kk. Voimme heittää leikkausta edeltävät 20 yrityskiertoa roskikseen, näillä ei ollut minkään valtakunnan merkitystä.
Lääkärin mielestä tästä 6kk+6kk ajanjaksosta ei tule yhteensä vuoden odotusta hoitoon, vaan ensin on indikaation täyttyminen 6kk ja jonotusaika on 6kk. En ole kysynyt endometrioosiltani, huomaako hän eroa sillä, olemmeko täyttämässä indikaatiota vai IVF-jonossa. Lääkärin mielestä voisin alkaa käyttää e-pillereitä, kun puoli vuotta on mennyt. Eli luomuyrityksenkin kanssa on 6kk jälkeen se ja sama, mutta jonoon ei nyt vaan voi vielä päästä.
Hyvät uutiset gyneltä: KP10 nähtiin 17mm follikkeli. Munasarjat toimii.
Huonot uutiset: uusi lääkäri, uusi mielipide. Inseminaatio palasi keskusteluun. Nyt olen vähän sekaisella mielellä, että pitäisikö se sittenkin tehdä?
Perustelut puolesta:
1) IUI tukee ovulaatiota.
2) Hormonihoito on kevyempi kuin IVF:ssä.
3) Onnistumistodennäköisyys on parempi kuin luomuyrityksellä.
4) Oikea ajoitus voidaan varmistaa.
Perustelut vastaan:
1) Ovulaatio tapahtuu minulla ihan omilla hormoneilla tuotettuna joka kuukausi.
2) Endometrioosi voi pahentua ylimääräisistä hormoneista.
3) Onnistumistodennäköisyys on endometrioosin kanssa 50% huonompi kuin muilla lapsettomilla.
4) Meillä ei ole ajoituksessa mielestäni vikaa. Lisäksi, jos ovulaatio sattuu viikonlopulle, hoitoa ei tehdä, eli on isompi todennäköisyys että inseminaation ajoitus menee pieleen (2/7), kuin että se onnistuu ja tuottaa tuloksen (varmasti alle 10%).
IVF:n onnistumistodennäköisyys on jossain isoissa aineistoissa yhtä hyvä kuin ilman endometrioosia, tai korkeintaan kolmanneksen huonompi kuin muilla. Kuulostaa paljon paremmalta, vaikka ymmärränkin, että se on myös rankempi tie. Silti jotenkin tuntuu, että joko onnistumme luomusti tai sitten tarvitaan koeputkia mukaan, tuo inseminaatio vain juuri meidän kohdalla tuntuu ajan tuhlaukselta.
Lääkärin mielestä tästä 6kk+6kk ajanjaksosta ei tule yhteensä vuoden odotusta hoitoon, vaan ensin on indikaation täyttyminen 6kk ja jonotusaika on 6kk. En ole kysynyt endometrioosiltani, huomaako hän eroa sillä, olemmeko täyttämässä indikaatiota vai IVF-jonossa. Lääkärin mielestä voisin alkaa käyttää e-pillereitä, kun puoli vuotta on mennyt. Eli luomuyrityksenkin kanssa on 6kk jälkeen se ja sama, mutta jonoon ei nyt vaan voi vielä päästä.
Hyvät uutiset gyneltä: KP10 nähtiin 17mm follikkeli. Munasarjat toimii.
Huonot uutiset: uusi lääkäri, uusi mielipide. Inseminaatio palasi keskusteluun. Nyt olen vähän sekaisella mielellä, että pitäisikö se sittenkin tehdä?
Perustelut puolesta:
1) IUI tukee ovulaatiota.
2) Hormonihoito on kevyempi kuin IVF:ssä.
3) Onnistumistodennäköisyys on parempi kuin luomuyrityksellä.
4) Oikea ajoitus voidaan varmistaa.
Perustelut vastaan:
1) Ovulaatio tapahtuu minulla ihan omilla hormoneilla tuotettuna joka kuukausi.
2) Endometrioosi voi pahentua ylimääräisistä hormoneista.
3) Onnistumistodennäköisyys on endometrioosin kanssa 50% huonompi kuin muilla lapsettomilla.
4) Meillä ei ole ajoituksessa mielestäni vikaa. Lisäksi, jos ovulaatio sattuu viikonlopulle, hoitoa ei tehdä, eli on isompi todennäköisyys että inseminaation ajoitus menee pieleen (2/7), kuin että se onnistuu ja tuottaa tuloksen (varmasti alle 10%).
IVF:n onnistumistodennäköisyys on jossain isoissa aineistoissa yhtä hyvä kuin ilman endometrioosia, tai korkeintaan kolmanneksen huonompi kuin muilla. Kuulostaa paljon paremmalta, vaikka ymmärränkin, että se on myös rankempi tie. Silti jotenkin tuntuu, että joko onnistumme luomusti tai sitten tarvitaan koeputkia mukaan, tuo inseminaatio vain juuri meidän kohdalla tuntuu ajan tuhlaukselta.
maanantai 6. toukokuuta 2013
Seepran raidoista
Ihan miniskidi turhautuminen aiheutti painetta päähän, kun luin netistä, että endometrioosin kirurgisen hoidon jälkeen seuraavana IVF, jos raskaus ei ole alkanut 6kk sisällä. Siis: Puoli vuotta vielä? OMMMMMM. Klinikaltahan ei vahingossakaan anneta mitään tietoja, jos erikseen kysyn hoitojen aikatauluista.
Toisaalta ei tietty tekis mieli niihin hoitoihin ollenkaan. Jos se kuitenkin onnaisi ihan näin vanhaan tyyliin, pertsalla?
Tämän vuoden Kevätpörriäisessä yksi lapsi kysyy, onko seepralla mustat raidat valkoisella, vai valkoiset raidat mustalla pohjalla.
Olen nyt päättänyt ajatella, että lapsettomuus on musta raita valkoisella pohjalla. Sen sijaan, että se on musta pohja, johon joku valonpilkahdus joskus osuu. Olkoon välillä synkkää, mutta synkkyys ei saa voittaa.
Koska: sitten kun se plussa tulee, niin kaikki muuttuu niin nopeasti, ettei tajuakaan.
Kai se voi meidänkin kohdalle osua.
Toisaalta ei tietty tekis mieli niihin hoitoihin ollenkaan. Jos se kuitenkin onnaisi ihan näin vanhaan tyyliin, pertsalla?
Tämän vuoden Kevätpörriäisessä yksi lapsi kysyy, onko seepralla mustat raidat valkoisella, vai valkoiset raidat mustalla pohjalla.
Olen nyt päättänyt ajatella, että lapsettomuus on musta raita valkoisella pohjalla. Sen sijaan, että se on musta pohja, johon joku valonpilkahdus joskus osuu. Olkoon välillä synkkää, mutta synkkyys ei saa voittaa.
Koska: sitten kun se plussa tulee, niin kaikki muuttuu niin nopeasti, ettei tajuakaan.
Kai se voi meidänkin kohdalle osua.
torstai 25. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Ovulaation odotusta
KP10.
Leikkauksesta on kohta kaksi viikkoa, ja alan olla toipunut melko hyvin. Aluksi olin työpäivän jälkeen ihan naatti, eli ehkä viikko oli vähän liian lyhyt aika sairaslomalle. Vaikka kotona olo oli jo melko normaali, töissä sitten huomaakin että tahti on kovempi eikä voi samalla tavalla säädellä tekemistä. Toisaalta, lomalta paluu on aina rankkaa.... Tänään oli joka tapauksessa jo helpompaa ja ajattelin lähteä tanssitunnille sohvalle rojahtamisen sijaan. Kipulääkettä olen ottanut enää 1-2 Panadolia päivässä.
Kohta alkaa ovulaatiotestaus. Jännittävää! Pre-seed tuli postissa ja kaikki tarvittavat ravintolisät on koossa: D-vitamiini, foolihappo, kalaöljykapselit, miehelle sinkki ja D-vitamiini. Ovulaatiotestejä on useampaa kiertoa varten, toivon tietysti että niitä jää kasa pois annettavaksi...
Leikkauksesta on kohta kaksi viikkoa, ja alan olla toipunut melko hyvin. Aluksi olin työpäivän jälkeen ihan naatti, eli ehkä viikko oli vähän liian lyhyt aika sairaslomalle. Vaikka kotona olo oli jo melko normaali, töissä sitten huomaakin että tahti on kovempi eikä voi samalla tavalla säädellä tekemistä. Toisaalta, lomalta paluu on aina rankkaa.... Tänään oli joka tapauksessa jo helpompaa ja ajattelin lähteä tanssitunnille sohvalle rojahtamisen sijaan. Kipulääkettä olen ottanut enää 1-2 Panadolia päivässä.
Kohta alkaa ovulaatiotestaus. Jännittävää! Pre-seed tuli postissa ja kaikki tarvittavat ravintolisät on koossa: D-vitamiini, foolihappo, kalaöljykapselit, miehelle sinkki ja D-vitamiini. Ovulaatiotestejä on useampaa kiertoa varten, toivon tietysti että niitä jää kasa pois annettavaksi...
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Laparoskopian jälkeen
Maanantaiaamu, kello 8:33.
Normaalisti vapaapäivinä kotityöt vaativat ekstraponnistuksia. Tänään olen kahdeksaan mennessä tehnyt aamupalaa, lukenut hesarin, käynyt suihkussa ja laittanut pyykit koneeseen pyörimään. Hammaslääkäriaika pitäisi varata, ja mietin juuri minne menisin tarkastukseen.
Mies arvelikin, että olen tehnyt viikolle suunnittelemani hommat maanantai-iltaan mennessä ja sen jälkeen teen loppuviikon jotain kreisiä.
En muista, että olisin ikinä odottanut KP1:ä näin innokkaasti. Paikat on ymmärrettävästi hieman hermostuneet tästä rytyytyksestä, eikä tiputtelua enempää ole kuulunut. Olo on kyllä jotenkin erilainen, "vapaampi" tuolla alhaalla :D voikohan sitä tuntea... Joka tapauksessa mieli on luottavainen pitkästä aikaa. Tuntuu, että jotain voi tapahtua. Raskaus on mahdollinen. On myös helpottavaa saada varmistus sille, että raskautumiselle on oikea este, eikä pepun nostamiset ja tyrnikapselit sitä asiaa olisi muuttaneet.
Vointi on jo aika hyvä. Eilen käytiin ensimmäinen pidempi ulkoilu, mäkkäriin ja takaisin, heh. Tänään käyn lounaalla kaupungilla ja yksi kaveri tulee käymään töiden jälkeen.
Tässä vielä muutama juttu oireista laparoskopian jälkeen, jos joku kaipaa tietoa: Hartiapistosta kesti pari kolme päivää. Ummetuksesta varoitettiin, ja siihen kannattaa varautua. Leikkauksen jälkeisenä päivänä pinaattikeittokin takertui kurkkuun (se oli arka hengitysputken jäljiltä), ja lähinnä jugurtti meni kiltisti alas. Tässä kohtaa keksin uuden herkun: luonnonjugurtti ja smoothie! Vitsi miten hyvää. (Valmiiksi maustetut jugurtit on niin sokerisia, ja pelkkä luonnonjugurtti vähän liian hapanta.) Tästä tuli uusi lempparini.
Kipulääkkeitä olen ottanut näin:
klo 06 Burana 900mg
klo 09 Panadol forte 1g
klo 12 Burana 600mg
klo 15 Panadol forte 1g
klo 18 Burana 600mg
klo 21 Panadol forte 1g
ekana päivänä lisäksi puolikas Tradolan retard 150mg, mutta sitä en ole enää tarvinnut.
Normaalisti vapaapäivinä kotityöt vaativat ekstraponnistuksia. Tänään olen kahdeksaan mennessä tehnyt aamupalaa, lukenut hesarin, käynyt suihkussa ja laittanut pyykit koneeseen pyörimään. Hammaslääkäriaika pitäisi varata, ja mietin juuri minne menisin tarkastukseen.
Mies arvelikin, että olen tehnyt viikolle suunnittelemani hommat maanantai-iltaan mennessä ja sen jälkeen teen loppuviikon jotain kreisiä.
En muista, että olisin ikinä odottanut KP1:ä näin innokkaasti. Paikat on ymmärrettävästi hieman hermostuneet tästä rytyytyksestä, eikä tiputtelua enempää ole kuulunut. Olo on kyllä jotenkin erilainen, "vapaampi" tuolla alhaalla :D voikohan sitä tuntea... Joka tapauksessa mieli on luottavainen pitkästä aikaa. Tuntuu, että jotain voi tapahtua. Raskaus on mahdollinen. On myös helpottavaa saada varmistus sille, että raskautumiselle on oikea este, eikä pepun nostamiset ja tyrnikapselit sitä asiaa olisi muuttaneet.
Vointi on jo aika hyvä. Eilen käytiin ensimmäinen pidempi ulkoilu, mäkkäriin ja takaisin, heh. Tänään käyn lounaalla kaupungilla ja yksi kaveri tulee käymään töiden jälkeen.
Tässä vielä muutama juttu oireista laparoskopian jälkeen, jos joku kaipaa tietoa: Hartiapistosta kesti pari kolme päivää. Ummetuksesta varoitettiin, ja siihen kannattaa varautua. Leikkauksen jälkeisenä päivänä pinaattikeittokin takertui kurkkuun (se oli arka hengitysputken jäljiltä), ja lähinnä jugurtti meni kiltisti alas. Tässä kohtaa keksin uuden herkun: luonnonjugurtti ja smoothie! Vitsi miten hyvää. (Valmiiksi maustetut jugurtit on niin sokerisia, ja pelkkä luonnonjugurtti vähän liian hapanta.) Tästä tuli uusi lempparini.
Kipulääkkeitä olen ottanut näin:
klo 06 Burana 900mg
klo 09 Panadol forte 1g
klo 12 Burana 600mg
klo 15 Panadol forte 1g
klo 18 Burana 600mg
klo 21 Panadol forte 1g
ekana päivänä lisäksi puolikas Tradolan retard 150mg, mutta sitä en ole enää tarvinnut.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Leikkauskertomus eli todellinen prinsessa?
Ensin kiitokset kaikille tsemppauksista, olette niin parhaita. Ihan kuin olisin oppimassa, että aina ei tarvitse pärjätä yksin, ja se taputus olalle tuntuu aika kivalta eikä yhtään sääli(ttä)vältä. Joka tapauksessa jokainen kannustuksen sana lämmitti mieltä ja lämmittää vieläkin. Nyt leikkauksesta on selvitty, ja hyvin meni.
Menin siis osastolle aamulla seitsemäksi, pari muutakin potilasta oli tulossa päiväkirurgiseen leikkaukseen. Vaatteet vaihdettiin niskasta solmittavaan paitaan, jättipikkupöksyihin ja sairaalasukkiin, ja aamutakki oli samanlainen vaaleansininen kuin tuoreilla äideillä synnytyspuolella. Sitten odoteltiin, mukava hoitaja kävi läpi esitietolomakkeen, kirurgi kävi tapaamassa ja kertoi suunnitelmat, sitten sain rauhoittavaa lääkettä ja se vei pahimman terän jännityksestä. Jännitti kyllä aika tavalla.
Leikkaussalissa kaikki hoitajat esittäytyivät ja käytiin vielä läpi kuka olen ja mitä tänään tehdään. Tuli turvallinen olo. Anestesialääkäri oli ihana, oikein hoivaavainen ja minut aseteltiin mukavaan asentoon leikkauspöydälle. Yllättävän mukavasti sitä voi ketarat ojossakin olla! Nukutusaine kirveli mennessään, ja seuraavaksi heräsin heräämössä. Pian heräämisen jälkeen anestesialääkäri tuli kertomaan, että oli se tarpeellinen leikkaus. Tajusin vasta myöhemmin, että oma hoitajani osastolta oli etukäteen päättänyt, että minulla on vain se pieni ultraäänessä näkynyt kysta ja muu on turhanvalittamista. Tälle hoitajalle piti muiden hoitajien pari kertaa erikseen sanoa, että kyllä siellä oli endometrioosia, kun hän tuli hakemaan minua osastolle ja tohotti että no niin, pikku kysta on poistettu. Ehkä hän ajatteli, että kysta oli herne prinsessan patjan alla? Mutta se nyt oli vain pieni kauneusvirhe, hoitaja oli kuitenkin muuten pätevän oloinen ja ohjeisti moneen kertaan, miten haavojen kanssa toimitaan ja antoi vinkkejä asennoista, joissa vatsaonteloon laitettu kaasu parhaiten pääsee poistumaan. Parhaat vinkit olivat:
1) Laita sohvalle valmiiksi paikka, johon pääset hetkeksi makaamaan peppu päätä korkeammalla, kun hartiaa alkaa pistää.
2) Kylkimakuulla kannattaa olla mieluummin oikealla kyljellä kuin vasemmalla. Kaasu pääsee paremmin röyhtäysten mukana ulos ja tämä myös vähentää hartiapistosta.
Ilmakuplat tuntuvat vinkeältä mennessään aina vatsan korkeimpaan kohtaan! Kipua on ollut vähemmän kuin kuukautisten aikaan, mikä on ollut tosi iloinen yllätys. Kertoo tosin ehkä vain siitä, miten kivuliaat menkat on olleet... Kipu on myös vähemmän pelottavaa, kun se tulee lähinnä liikkuessa, eikä yllätä tappavina kouristuksina ja pistoina milloin vain.
Kirurgi tuli leikkauksen jälkeen tapaamaan osastolle, ja kertoi kuvien kera leikkauksen kulusta. Munatorvet olivat molemmat auki. Virtsarakon seutu oli puhdas. Kohdun takapuoli oli täynnä purskahtelevaa tuoretta endometrioosia, ja endo oli liimannut kaikki värkit paikoilleen. Ilmeisesti se haittaa raskaaksi tulemista, kun munanjohtimien pitää päästä hakemaan munasolu sieltä munasarjasta, ja ne poloiset olivat siis kiinni alustassaan. Nyt toiveissa onkin että raskaus voisi päästä alkamaan ihan kotikonsteilla! Pitkästä aikaa itsekin ajattelin, että vau, olisiko se mahdollista? Tietysti, olen kuullut nämä sanat ennenkin...
Leikkaus tehtiin nyt aika suppeasti ilmeisesti, eli jatkossa voi olla että joudun sinne uudestaan. Ensi kerralla ei ehkä jännitä niin paljon. Ajatus oli kuitenkin, että tällä saataisiin pahimmat kivut pois, ja sillä välin minut raskaaksi. Sopii hyvin. Mies on ihanan innoissaan, ja minäkin uskallan vähän olla. Päästään taas tositoimiin!
Tässä vielä kuva anestesialääkärin jättämästä jäljestä, hän oli niin suloinen että pistojälkikin on sydämen muotoinen! :) <3
Menin siis osastolle aamulla seitsemäksi, pari muutakin potilasta oli tulossa päiväkirurgiseen leikkaukseen. Vaatteet vaihdettiin niskasta solmittavaan paitaan, jättipikkupöksyihin ja sairaalasukkiin, ja aamutakki oli samanlainen vaaleansininen kuin tuoreilla äideillä synnytyspuolella. Sitten odoteltiin, mukava hoitaja kävi läpi esitietolomakkeen, kirurgi kävi tapaamassa ja kertoi suunnitelmat, sitten sain rauhoittavaa lääkettä ja se vei pahimman terän jännityksestä. Jännitti kyllä aika tavalla.
Leikkaussalissa kaikki hoitajat esittäytyivät ja käytiin vielä läpi kuka olen ja mitä tänään tehdään. Tuli turvallinen olo. Anestesialääkäri oli ihana, oikein hoivaavainen ja minut aseteltiin mukavaan asentoon leikkauspöydälle. Yllättävän mukavasti sitä voi ketarat ojossakin olla! Nukutusaine kirveli mennessään, ja seuraavaksi heräsin heräämössä. Pian heräämisen jälkeen anestesialääkäri tuli kertomaan, että oli se tarpeellinen leikkaus. Tajusin vasta myöhemmin, että oma hoitajani osastolta oli etukäteen päättänyt, että minulla on vain se pieni ultraäänessä näkynyt kysta ja muu on turhanvalittamista. Tälle hoitajalle piti muiden hoitajien pari kertaa erikseen sanoa, että kyllä siellä oli endometrioosia, kun hän tuli hakemaan minua osastolle ja tohotti että no niin, pikku kysta on poistettu. Ehkä hän ajatteli, että kysta oli herne prinsessan patjan alla? Mutta se nyt oli vain pieni kauneusvirhe, hoitaja oli kuitenkin muuten pätevän oloinen ja ohjeisti moneen kertaan, miten haavojen kanssa toimitaan ja antoi vinkkejä asennoista, joissa vatsaonteloon laitettu kaasu parhaiten pääsee poistumaan. Parhaat vinkit olivat:
1) Laita sohvalle valmiiksi paikka, johon pääset hetkeksi makaamaan peppu päätä korkeammalla, kun hartiaa alkaa pistää.
2) Kylkimakuulla kannattaa olla mieluummin oikealla kyljellä kuin vasemmalla. Kaasu pääsee paremmin röyhtäysten mukana ulos ja tämä myös vähentää hartiapistosta.
Ilmakuplat tuntuvat vinkeältä mennessään aina vatsan korkeimpaan kohtaan! Kipua on ollut vähemmän kuin kuukautisten aikaan, mikä on ollut tosi iloinen yllätys. Kertoo tosin ehkä vain siitä, miten kivuliaat menkat on olleet... Kipu on myös vähemmän pelottavaa, kun se tulee lähinnä liikkuessa, eikä yllätä tappavina kouristuksina ja pistoina milloin vain.
Kirurgi tuli leikkauksen jälkeen tapaamaan osastolle, ja kertoi kuvien kera leikkauksen kulusta. Munatorvet olivat molemmat auki. Virtsarakon seutu oli puhdas. Kohdun takapuoli oli täynnä purskahtelevaa tuoretta endometrioosia, ja endo oli liimannut kaikki värkit paikoilleen. Ilmeisesti se haittaa raskaaksi tulemista, kun munanjohtimien pitää päästä hakemaan munasolu sieltä munasarjasta, ja ne poloiset olivat siis kiinni alustassaan. Nyt toiveissa onkin että raskaus voisi päästä alkamaan ihan kotikonsteilla! Pitkästä aikaa itsekin ajattelin, että vau, olisiko se mahdollista? Tietysti, olen kuullut nämä sanat ennenkin...
Leikkaus tehtiin nyt aika suppeasti ilmeisesti, eli jatkossa voi olla että joudun sinne uudestaan. Ensi kerralla ei ehkä jännitä niin paljon. Ajatus oli kuitenkin, että tällä saataisiin pahimmat kivut pois, ja sillä välin minut raskaaksi. Sopii hyvin. Mies on ihanan innoissaan, ja minäkin uskallan vähän olla. Päästään taas tositoimiin!
Tässä vielä kuva anestesialääkärin jättämästä jäljestä, hän oli niin suloinen että pistojälkikin on sydämen muotoinen! :) <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)