Kauhea loppu on parempi kuin kauhu ilman loppua

Olen tässä pari päivää yrittänyt totutella ajatukseen, että saan lapsen, oman biologisen lapsen ehkä 60% todennäköisyydellä. Tai optimistisesti näin - luotan, että endometrioosi kuitenkin olisi lievä. Jos ei ole, sitten todennäköisyys on 40% luokkaa.

Aika masentava lukema.

Toisalta ilman hoitoja todennäköisyys on tositosi pieni. Vaikea sanoa kuinka pieni, mutta varmaan aika minimaalinen jos en pärjää ilman e-pillereitä... Siltä kannalta katsottuna hoidoista on suuri apu. Vaikka taas toisaalta, niistä joko on apua tai ei ole. "Vähän apua" ei ole vaihtoehto.

Luin lohdutukseksi muutamia adoptioblogeja, ja siellä on ihan erilainen tunnelma. Siellä lapsen saamisen todennäköisyys on 99%. Tarvitsee vain odottaa. (Ja käydä prosessi läpi.)

Hesarissakin oli tänään juttua adoptiosta, siinä nainen oli yrittänyt ja odottanut lapsiaan yhteensä 17 vuotta. Puoli elämää. Nainen sanoi, että toivoo nyt, että olisi tajunnut aiemmin siirtyä adoptiopuolelle.

Olen ajatellut lopettaa ajoissa. Leikkaus, yhdestä neljään IVF:ää tai vastaavaa, ja sitten se on siinä. Meni syteen tai saveen. Toivon, ettei inseminaatioihin tarvitsisi tuhlata aikaa, en ole kuullut kenestäkään jolla se olisi endometrioosissa toiminut. Mutta jos määrätään, niin tehdään nekin.

Jotenkin helpottava ajatus, että tämä loppuu joskus.

N80.9

Tässä endometrioosista ympäri internettiä keräämääni sekalaista tietoa. Onpas muuten wikipediaan eksynyt huonoa ja väärääkin tietoa aiheesta. Vai vulvodynia muka endometrioosin oire (jouduin tarkistamaan, mutta ei se ole). Onneksi ei.

Endometriosis should be suspected in women with any of the following symptoms. Remember, however, about 30% of patients with endometriosis do not have any pain.

• dysmenorrhea (menstrual cramps, particularly those that worsen with time and are unresponsive to medical therapy)
• dyspareunia (pain with intercourse, particularly on deep penetration)
• "aching" or cramping following intercourse
• dyschezia (pain with bowel movements, particularly noticable near the menses)
• hematochezia (blood in the bowel movement unrelated to known problems such as hemorrhoids)
• dysuria (pain with urination, unrelated to bladder infections)
• hematuria (blood in the urine unrelated to any infection)
• mittelschmerz (pain with ovulation, particularly that which worsens with time)
• focal or generalized recurrent pelvic pain

http://www.womenssurgerygroup.com/conditions/Endometriosis/diagnosis.asp

Endometrioosia vähentää e-pillerit, tupakointi ja laihuus (kaikki näistä laskee estrogeenitasoja).

Endometrioosi ei tiettävästi lisää keskenmenoriskiä. Keskenmenot ovat yleisiä ihan terveilläkin naisilla, eikä endometrioosi suojaa niiltä. Ilmeisesti se vaikeuttaa alkion kiinnittymistä. Myös kiertohäiriöitä voi tulla.

Hoitovaihtoehtoina on lääkkeet ja leikkaus. Amerikkalainen Womans surgery group suosii kirurgista hoitoa. Etuna on tehokkuus: leikkauksesta toipuu parissa viikossa ja sitten on mahdollisuus yrittää raskautta jo kuukauden sisällä leikkauksesta, kun lääkehoidolla aikaa kuluu puolisen vuotta. Haittana se, että kirurgin pitää olla taitava, jotta leikkaushoito on tehokasta. Kiinnikkeitä syntyy ja voi olla että se johtaa uuteen leikkaukseen. Ja toisaalta silti voi olla, että kipujen takia on pakko käyttää myös lääkkeitä sen puolisen vuotta.

Raskaaksi tulon ja lapsen synnyttämisen todennäköisyydet endometrioosissa vaikeusasteen mukaan:
"After 1–4 IVF/ICSI treatments, including frozen embryo transfer, 56.7% of the women with stage III/IV endometriosis were pregnant and 40.3% gave birth. The corresponding values were 67.7/55.8% when endometriosis was stage I/II."
- Kuivalainen, Hippeläinen, Anttila, Heinonen 2005: Effect of endometriosis on ivf/icsi outcome: stage III/IV endometriosis worsens cumulative pregnancy and live-born rates.

Valoa tunnelin päässä?

Pohjalla olossa on se (vaikkakin ainoa) hyvä puoli, että sieltä pääsee vain ylöspäin. Nyt tuleekin hyviä uutisia. Olin yhteydessä hormonipoliklinikalle ja sain leikkausajan!!!!!!! Ou mai gaad. Siihen on vielä pari kuukautta, mutta toisaalta: vain pari kuukautta. Odotusajaksi tulee sitten alle 4kk. Ihan siedettävä kai. Varsinkin jos saan aloittaa ne pillerit pretty please?

Töissä olen ollut lievästi sanottuna hajamielinen, puolet päivästä hoitamassa omia asioitani. Sori työnantaja. Itsekin tykkäisin kyllä enemmän tehdä työtäni kuin roikkua puhelimessa anelemassa ja vaatimassa hoitoa. Kuulemma en tarvitse erikoislääkäriaikaa vaan voin mennä suoraan leikkaukseen. Kerroin hoitajalle että kahdella minut tutkineella gynellä ei ollut vastauksia kysymyksiin 1) mikä minua tarkalleen vaivaa (paitsi endometrioosi) ja 2) miten se hoidetaan, saati että 3) onko sillä vaikutusta hedelmällisyyteen tai raskauteen, ja 4) miksen voisi aloittaa pillereitä nyt, ja hän totesi erikoislääkäriajan sittenkin tarpeelliseksi. Ihmeellistä, että voidaan sanoa että en tiedä, mene nyt vain sinne leikkaukseen. Leikkaus on iso juttu kuitenkin, vai mitä? Kai siihen voisi valmistautua sillä tavalla että saadaan samalla kertaa myös hoidettua kaikki kuntoon? Vai toivonko nyt kuuta taivaalta?

Mietin myös todennäköisyyksien kannalta tätä pilleriasiaa. Endotar joka ei raskaudu 1,5 vuodessa... Ei taida olla kauheen hyvät speksit. Sain myös selville että endokivut saattaa jatkua raskausaikanakin, mikä tarkoittaa että tarvitsen nyt jokaisen voiman murusen mitä pystyn keräämään kasaan ennen kaikkia hoitoja. Pari kuukautta e-pillereitä vähentää raskauden todennäköisyyttä vain vähän siitä mitä se jo on, hassua ja surullista. Jos lopputulos on sama niin miksi kärsiä kivuista?

Toisaalta: luin endo-keskustelupalstalta viestin naiselta, joka oli saanut lapsen, jonka saamisen todennäköisyys oli yksi promille. Tilastot siis narraa elämää myös hyvään suuntaan.

Nyt vaan pidetään kiinni ajatuksista päivä kerrallaan, peruna kerrallaan, what will be will be...

Rock bottom

Olen rikki. Sisälläni on teräviä lasinsiruja. Päässäni hakkaa kolme moukaria. Sydän on murtunut.

Sain raivarin miehelle. Hän meni lausumaan sanat: "voimmehan me odottaa kuusi kuukautta leikkausta, jos sen jälkeen pääsemme heti hoitoihin."

"OLITKO SINÄ VITUN IDIOOTTI PAIKALLA KUN LÄÄKÄRI KIRJOITTI KOLME PÄIVÄÄ SAIKKUA SIKSI ETTÄ OLEN NIIN KIPEÄ? MISSÄ OLIT KUN SOVITTIIN ETTÄ ENÄÄ YHDET KUUKAUTISET? MINÄ EN JAKSA ENÄÄ KUUTTA KUUKAUTTA, JAKSAN EHKÄ YHDEN. YHDEN! KUUDESTA KUUKAUDESTA OLEN KUUSI VIIKKOA HELVETIN KIPEÄ, HELPPOHAN SE ON SANOA ETTÄ PUOLI VUOTTA MENEE TUOSTA VAIN KUN VOI VAIN ISTUA SIINÄ JA KEITTÄÄ TEETÄ. EPÄILEN ONKO SUA IKINÄ SATTUNUT NIIN PALJON. YMMÄRRÄTKÖ OLLENKAAN ETTEI KUUKAUTISTEN ALKAMISESSA OLE KYSE MISTÄÄN PETTYMYKSISTÄ, VAAN NIISTÄ SAATANALLISISTA KIVUISTA, JOIDEN KANSSA EI TODELLAKAAN EHDI MIETTIÄ JOTAIN LAPSEN SAAMISTA. Eikä kukaan kysy, jaksanko vielä. Et edes sinä."

"No jaksatko?"

"EN!"

Yrityskierto 20, kierron päivä 7 ja voimat alkavat tosiaan olla lopussa.

Daft Punk: Harder Better Faster Stronger

What it all boils down to eli villakoiran ydin

Seuraan muutamaa ei-lapsettomuusblogia. Jotain ihan muuta. Tarkalleen sanottuna kolmea. Nyt kun kaikissa niissä on tuskailtu mystisiä yksityiselämän ongelmia, joista ei kerrota tarkemmin koska tää on hyvänmielen lifestyleblogi, niin yhtäkkiä mietin. Entä jos noikin? Jos ne kans yrittää? Jos niillä on lainakoira ja remontti ja designjääkaappi vaan peittämään sitä että nekin on about kolmekymmentä, ja nekin on vielä kahden. Jos uusien kivojen vaatteiden alla alkoi taas uudet ei-toivotut menkat.

(Lainaus anonyymisti, koska en halua että hyvänmielen lifestyleblogin maine tahriintuu hormonihuuruisen lapsettomuusblogin spekulaatioilla)

"Tilanteeseen liittyy paljon surua, huolta, pelkoa, ahdistusta ja epävarmuutta. On otettava päivä kerrallaan, koska en tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Olen joskus sanonut, etten inhoa mitään tunnetta niin paljon kuin epävarmuutta ja epätietoisuutta. Koen, että kielteisiä ja kurjiakin tuntemuksia on helpompi käsitellä kuin sitä, ettei tiedä mitä on tulossa, varsinkaan jos tilanne on jollain tapaa pahaenteinen. Epätietoisuudessa jää helposti vain spekuloimaan loputtomiin, murehtimaan huonoimpia mahdollisia vaihtoehtoja tai pahimmillaan toivomaan parasta joutuakseen vain lopulta pettymään. On vaikeaa tasapainoilla kaikkien noiden ajatusten välillä, olla vaipumatta epätoivoon, yrittää pitää pää kylmänä ja edetä päivä kerrallaan, etenkin jos tilanne ei lähtökohtaisesti vaikuta kovin lupaavalta."

Ajatteletko samaa kuin minä?

Kröhöm. Ehkä ihmisillä voi olla muitakin ongelmia, joiden takia joutuu elämään epävarmuudessa. En vain enää muista mitä?

Keittiöpsykologi huomaa heti, että minulla ei enää ole muita ongelmia.

Sydämiä

Kiitos tunnustuksesta tyttöankka! Ilahduin kovasti, vaikka menikin hetki että sain aikaiseksi tämän omaan blogiini laittaa. Kipeänä olo toi yllättävästi lisää tunteja päivään ;)

Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Valitsin blogit lukulistaltani, tuosta joukosta jossa ollaan lähimpänä omaa tilannettani: ei vielä, eikä vieläkään. Sydämiä teille kaikille! Elämä on roskiksesta toisinaan, koitetaan saada paras mahdollinen irti siitä mitä on.

Illusia - Toiveissa
Lapsetonko? - Lapseton(ko)?
Ainu - Miksette hanki koiraa
MJ - Lapsenvihaajan (odotus)päiväkirja
Marvine - G1P0

Toivon, että annatte tunnustuksen eteenpäin.

Saikulla

Joskus hädän hetkellä saa sen ihanan lääkärin ja sitten kaikki on hyvin, vaikka onkin kipeä. Olin pieni itkevä mytty, mutta se ei haitannut. Sain sympatiaa ja saikkua ja vahvoja kipulääkkeitä. Jos kipu ei niillä helpota, saan mennä gynen päivystykseen näytille.

EDIT: Kipulääke alkoi vaikuttaa, ja ensin tuntui mukavalta pumpulilta, jossa kipu tuntuu mutta ei häiritse, vaan sitten meni överiksi ja tuli paha öklöttävä olo. Puolikkaasta tabletista. Ähhhhh. Lääkärikin soitti vielä, oli selvittänyt leikkausasiaa ja näyttää siltä että joudun hyvinkin jonottamaan sen 6kk, mutta yrittävät nopeuttaa sitä. Jes.

Sovin miehen kanssa että ensi kierrosta aloitan pillerit. En jaksa tämmöistä paskailua ja parkailua enää, enkä noita lääkkeitä joista pää on ihan töhnässä. Sanokoot mitä sanoo, olen mieluummin terve ja suht onnellinen lapseton kuin itkevä mytty/lääkehöyryinen pahoinvoiva lapseton. Nyt ollaan jo pahimman ohi tältä erää, niin annetaan vielä yksi mahdollisuus, olkoonkin olematon. Tervetuloa ovulaatio, odotan 28 ovistestin kanssa saapumistasi.

It gets worse before it gets better

KP3 ja sattuu enemmän kuin pitkään aikaan. Sattuu vessassa, sattuu istuessa, sattuu ylös noustessa, sattuu kun yrittää kumartua solmimaan kengännauhoja. Sattuu kun ilma liikkuu mahassa. Stn. Töissä en voi enää tämmöisessä kunnossa olla. Tänään juuri ja juuri sain pidettyä pokerin jotenkin, läheltä piti kyllä. Kävin vessassa itkemässä ja irvistelemässä kivusta ja lähdin kotiin heti kun kehtasin.

Että varmaan pitää tiedottaa pomoa asiasta. Ja leikkauksesta. Juuri nyt en pysty, kun keskityn vaan selviämään tästä hetkestä. Mutta pian. Piakkoin.

Saako kuukautisten takia olla saikulla?

Ajattele ilmapalloja

Miten selvitä ahdistuksesta? Se iskee aina välillä, ja tarttuu paitaan kuin tahra. Bongasin Vuoden mutsilta (joka bongasi sen Talouselämästä, joka bongasi sen Kotkamillsin toimitusjohtajalta, joka bongasi sen ties mistä) ilmapallovinkin viime kerralla, kun oli taas niin vaikeeta. Taisin lukea tekstin väärin, koska siinä puhutaan ärsytyksestä, ja minä kokeilin kikkaa ahdistukseen. Saattaisi toimia muillakin epämiellyttävillä tunteilla.

Homma toimii näin:

"Kun mielen valtaa ahdistus, pysähdy, kuvittele että se on ilmapallo, ja päästä siitä irti."

Kuvittelin aamupäivän aikana niin monta täyttyvää ilmapalloa, että oikeilla heliumpalloilla toteutettuna olisi ainakin muutama huonekalu kämpästä noussut ilmaan.

Ja helpotti.

Kuvat: Luis Monteiro

Pixar: Up

Maija Myöhäinen

Tilasin ovistestejä! Olen ehkä vähän hidas, mutta tajusin vasta tällä viikolla miten paljon halvempia ovistestit on netistä tilattuna. Hintahan on joku parhaimmillaan kymmenesosa apteekin riistohinnoista! Uskomatonta.

Olen siis 28 ovulaatiotestin ja 2 raskaustestin onnellinen omistaja, hinta oli 18e - siis tällä summalla oon aiemmin saanut ehkä 5 testiä. Nyt vaan sitten kohti uutta kiertoa ja testailuja. KP1 on ihan kulman takana, tänään KP28.

Lastenhuone

Jahas. Löysin itseni vertailemasta keinutuoleja. Lastenhuoneeseen pitää saada sellainen. Valistunut lukija miettii, että "lastenhuone" on aika optimistinen kuvaus tilasta, jossa on tällä hetkellä tietokone, Kaikki Tärkeät Paperit ja pyykkiä kuivumassa. Se onkin yhtä kaukana lastenhuoneesta kuin minä omasta lapsesta. Tarvitaan hyvää mielikuvitusta, että sen pystyy edes kuvittelemaan.

No niin, piti kertoa keinutuoleista. Voittajaksi selviytyi RAR, enää koeistuminen puuttuu. Tämän perusteella olen luottavaisin mielin. Näin kallista tuolia ei huushollista sitten löytyisikään toista, mutta mitäpä sitä ei pienen palleroisen keinuttamisen helpottamiseksi ihminen tekisi. Siihen vedin rajan, että Rausku-tuolia meille ei tule. Vaikka se esiteltiin Solsidanissa ja näyttää unelmamukavalta. (Ah, Rausku-tuoli. Jos luopuisimme sohvasta, se voisi mahtua meille?)

Keskustelimme Miehen kanssa lastenhuoneen muusta sisustuksesta ja mallailimme mitä mihinkin nurkkaan laitetaan. Mies ajatteli, että hoitopöytää voi myöhemmin käyttää lasten askartelupöytänä. Idea oli minusta hyvä, paitsi että meidän ja lapsen välisen korkeuseron vuoksi saamme joko vaihtaa vaipat kyykyssä tai laittaa lapselle tikapuut, jotta hän pääsee askartelupöydän ääreen.

Sitten tutustuin jostakin mystisestä syystä synnytykseenvalmistautumisen apuvälineeseen, tai mikä se nyt olikaan. Huh. Varoituksen sana myös tuosta Lähiömutsi-blogista: vaikka mahtava onkin, se avaa ikkunan maailmaan josta ainakin minä mietin että mitä he-le-veet-ti-ä. Jos et usko, tsekkaa linkatun postauksen ensimmäinen kommentti. I rest my case.

P.S. Toiveikas linkkasi tämän päivän ilahduttavimman jutun (jos olisi enemmän pokkaa): T-paitoja niille, joille lapsen saaminen ei ole helppoa. Listalta puuttuu vaan se "poks"-t-paita, jonka voisi antaa lahjaksi sille ärsyttävälle hetitärppääjälle. :)

Don't panic

Olemme alkaneet kertoa lähipiirille laajemmin lapsettomuusongelmasta.

Se näyttää nostattavan pienimuotoista paniikkia. En tiedä, johtuuko siitä että meillä on miehen kanssa muuten asiat niin hyvin tällä hetkellä. On koti johon mahtuisi kolmaskin perheenjäsen, tarpeeksi työtä ja terveelliset elämäntavat - ei mitään syytä, miksi lapsia ei tulisi silloin kun halutaan ja niin monta kuin halutaan. Nyt onkin uhkana, ettei lapsia tule, ja tämä yllättäen herättää joissain ihmisissä pelon samasta kohtalosta. Sinkkuystäväni alkoi hermoilla epäillyn PCO:n aiheuttavan hänellä melko varmasti ongelmia raskautumisessa. Hänellä ei ole parisuhdettakaan, mitä joku voisi pitää suurempana ongelmana näistä kahdesta. Miehen sisko ilmoitti aikaistavansa suunniteltuja häitä vuodella, ensi vuoden kesältä tälle kesälle. (Tiedämme kaikki mitä häiden jälkeen tapahtuu.) Miehen kaveri alkoi miettiä, pitäisikö heidänkin aloittaa yritys siltä varalta että ongelmia tulee. Helposti kahden lapsen äidiksi tullut kaverini ei pystynyt oikein ajattelemaankaan tätä kauheutta, vaikutti siltä että hän oli juuri kuullut syöpäuutisen.

Pitääkö kotimme julistaa kriisialueeksi? Tarvitsemmeko hätäapua? Onko se tarttuvaa?

Toivon, että tämä olisi jo ohi, eikä vasta alussa. Mieluusti alkaisin tutustua adoptioon vaihtoehtona, jos lapsettomuus on kohtaloni. Mutta kun. On se mahdollisuus. Ehkä 50-50. Että kuitenkin saamme lapsen. Ja sitten on ollut ihan turhaa hermoilla.

Mies kirjoittaa

Kuten tässä blogissa on mainittu, olemme yrittäneet saada pientä nyyttiä jo puolitoista vuotta. Yrittäminenhän on mitä mukavinta, mutta toistaiseksi on tullut vastaan liian monta pettymystä, kun toivottua tulosta ei ole kuulunut.  Prosessin aikana olen miettinyt useasti sitä, millainen isä aion olla ja millä tavalla tehdä tietyt asiat. Lisäksi olen ehtinyt nähdä paljon elävän elämän esimerkkejä siitä kuinka omasta mielestäni tulee toimia lasten kanssa ja myöskin paljon ”ei näin” –tapauksia.

Olen loppuun asti mahdollisimman positiivinen ihminen, mutta kuitenkin mielestäni realisti. Uskon, että paremman puoliskon tuleva operaatio mahdollistaa meille kolmannen jäsenen tiimiin. Tai viimeistään sitten ne hedelmöityshoidot. Omassa päässäni ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että ”Kyllä tämäkin onnistuu” ja ”Olemmehan me menneet aina vaikeuksien kautta voittoon”. Aina on tietenkin adoptio, mutta tässä vaiheessa se tuntuu vielä kaukaiselta kun on nämä ensimmäiset erikoiskortit käyttämättä. 

Paremmalla puoliskolla on kovat kuukautiskivut. Tämän lisäksi henkisellä puolella on pettymys ollut aika kova erityisesti sen muutaman päivän ajan kuukaudessa, jolloin kivut ovat kovimmillaan. Kuukautisten aikana henkinen ja fyysinen kestävyys on kuopassa enkä usein osaa sanoa oikeita sanoja, jotka lohduttaisivat häntä tai veisi ajatukset pois hetkellisestä epätoivosta.  Yritän kuitenkin ja keitän meille teetä. Välillä koen, että minunkin pitäisi kärsiä samaan aikaan, jotta ymmärtäisin saman kivun ja pettymyksen. Voin vain samaistua pettymykseen. Kipujen lievennyttyä palaa taas usko meidän yhteiseen projektiin.

Olemme useasti jo sisustaneet mielessämme pienen vipeltäjän huoneen ja kerranneet, kuinka kasvatetaan hyvä ja mukava ihminen, joka olisi onnellinen (lue: bebé).  Kuitenkaan tuleva lastenhuone eli nykyinen työhuone ei ahdista sen takia, että sen käyttötarkoituksen pitäisi olla jotain muuta kuin mitä se nykyään on. Elämä on kaikilta muilta osin tällä hetkellä kuin sadusta.

Itse en ole ollut pienten vauvojen kanssa paljoakaan tekemisissä elämäni aikana. Muutaman kerran olen pidellyt vauvaa sylissä. Omat jännityksen aiheeni liittyvätkin vauvan tekniseen hoitamiseen (vaipanvaihto yms.). Parempi puolisko sanoo aina, että kyllä sen oppii nopeasti. Niin kai se on. Muistan yhden tuttavapariskunnan, jotka tulivat kylään 3 kk vanhan vauvan kanssa. Sain pidellä vauvaa hetken sylissä ja jännitti etukäteen niin vietävästi.  Siinä pikku pallero oli ihan mukavasti sylissäni, kunnes kakkasi housuunsa oikein äänekkäästi (ei hätää: oli vaipat). Se on naurattanut vieläkin kun muistelen tilannetta. Olikohan se jokin tykkään sinusta –viesti, kun siinä vaiheessa ei pienen nyssykän viestintä ole vielä kovin monipuolista?

Haluan tulevaisuudessa osallistua tiimin uuden jäsenen hoitamiseen mahdollisimman paljon. Silti vähän jännittää. Voiko se mennä rikki? Ei kai sentään. Olen entinen maalivahti, joten uskon, että minulla on hyvä koordinaatio ja vauva pysyy hyvin näpeissä. Entä tykkääkö se olla minun kanssa kaksistaan kotona kun äiti on poissa? Olenkohan sen mielestä ihan tylsä? Ai niin. En muuten osaa sellaista vauva-lässytystä. Se pitää opetella! Onkohan niihin jokin opaskirja vai ovatko ne sellaisia kirja+kasetti –tyyppisiä?

Tavoite: ensi jouluna rouvalla on graavilohikielto! Ja uskon vakaasti, että tämä toteutuu.

Terveisin

Se toinen, joka odottelee varpajaisia

P.S. Palatakseni positiiviseen elämänasenteeseen: auttaa aivan älyttömästi kun on ihana ja rakastava kumppani yhdessä taistelemassa kaikkia näitä pieniä töyssyjä vastaan.

Miesnäkökulma

Sain vähän aikaa sitten ajatuksen, että kun tämä projekti nyt väistämättä pitkittyy niin että mieskin alkaa sen huomata, voisin antaa miehelle puheenvuoron täällä blogissakin. Haluaisin itse lukea hänen ajatuksiaan, ja kysyinkin jo haluaisiko hän jakaa ne täällä. Mitäs sanotte, kiinnostaako sellainen? Jos mieleen tulee kysymyksiä, voitte laittaa niitä tuonne kommenttiboksiin. Mies sitten ehkä vastaa. :)

Uhkapelaajan uusi vuosi

Tunnen uuden vuoden aikaan aina pientä jännitystä. Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan? Jos vuodelle 2013 pitäisi laittaa otsikko näin etukäteen, se olisi Suuri Kolikonheitto. Panokset on suuret, ja mahdollinen voitto elämän kokoinen. Pitää sietää kipua, ahdistusta ja rahanmenoa, eikä lopputulosta voi luvata kukaan. Ja silti pelaan.

Jostain takertui päähän, että 50% endometrioosin takia lapsettomista saa lapsen hoidoilla. En löydä sitä lähdettä enää, ja toivon että se on vanhentunutta tietoa. Mutta silti. Todennäköisyys vastaa kolikonheittoa, ja minulla on aivan käsittämättömän huono tuuri, mitä tulee peleihin. Saan melkein aina tyhjän arvan.

Pelasimme uutenavuotena Kimbleä, ja onnistuin pelaamaan lähes koko pelin, varmasti kolmattakymmentä kierrosta, saamatta yhtäkään kutosta. Oli todella outo fiilis pelata, varsinkin kun vauvaa odottavalla kaverilla "tärppäsi" melkein heti. Tuntui että kaikki muutkin pidättelivät hengitystä. Helpotus täytti koko huoneen, kun kutonen lopulta ilmestyi. Sitten se ainoa pelinappula syötiin melko pian alkumatkan jälkeen. (Taikauskoisille tiedoksi, että peli päättyi, kun ainoa pelinappula oli uudella kierroksella, eikä lopputulos sen suhteen selvinnyt.)

Onneksi en ole kovinkaan taikauskoinen - tai jos olen, tulkitsen tämän niin, että tarvitsen elämässä kaiken onnen mitä voin saada, eikä sitä riitä turhanpäiväisiin peleihin. :) Bring it on, 2013!