Haikara lentää ohi

Voimme lakata jännittämästä. En mittaile lämpöjä, mutta heräsin tänään lehden kolahdukseen postiluukusta ja ilman herätyskelloa klo 06:30. Nukun huonosti aina kuukautisten aikaan, kai se johtuu hormoneista, tai oikeammin hormonitason romahtamisesta.

Joskus sekään ei riitä, että tekee kaiken oikein. C'est la vie. Mukavaa sentään, että tämä sateinen sää heijastelee tämän hetken tuntemuksia.

Piinapäivät

Nyt ymmärrän, mitä piinapäivillä tarkoitetaan. Meillä on ne. Myös miehellä. Riideltiin hammasharjasta. En pelleile.

Mitään tuntemuksia ei ole ollut. Olen yhtä väsynyt kuin aina, yhtä hehkeä kuin aina, rinnat samanlaiset kuin aina. Että ehkä ei. Toivo on kuitenkin istuutunut paikalleen. Annan sen olla siinä.

Wishful thinking

Kuusi vuorokautta ovulaatiosta.

Kramppimaisia kipuja kohdun seudussa.

Join lasin viiniä.

IUI or not to IUI?

Viime lääkärikäynti oli taas niin tunteita nostattava, että piti jäähdytellä ennen kuin sain ajatukset järkevästi kokoon. Olin ajatellut, että IVF-hoitoihin päästäisiin vielä tämän vuoden puolella, mutta nyt näyttää siltä, että pääsemme vasta 6kk mittaiseen jonoon loppuvuodesta. Tutustuimme lähemmin käsitteeseen nimeltä "indikaatio", ja tämä ei meillä täyty, kun emme ole vielä leikkauksen jälkeen yrittäneet puolta vuotta. Vasta sen jälkeen pääsee jonoon, joka on 6kk. Voimme heittää leikkausta edeltävät 20 yrityskiertoa roskikseen, näillä ei ollut minkään valtakunnan merkitystä.

Lääkärin mielestä tästä 6kk+6kk ajanjaksosta ei tule yhteensä vuoden odotusta hoitoon, vaan ensin on indikaation täyttyminen 6kk ja jonotusaika on 6kk. En ole kysynyt endometrioosiltani, huomaako hän eroa sillä, olemmeko täyttämässä indikaatiota vai IVF-jonossa. Lääkärin mielestä voisin alkaa käyttää e-pillereitä, kun puoli vuotta on mennyt. Eli luomuyrityksenkin kanssa on 6kk jälkeen se ja sama, mutta jonoon ei nyt vaan voi vielä päästä.

Hyvät uutiset gyneltä: KP10 nähtiin 17mm follikkeli. Munasarjat toimii.

Huonot uutiset: uusi lääkäri, uusi mielipide. Inseminaatio palasi keskusteluun. Nyt olen vähän sekaisella mielellä, että pitäisikö se sittenkin tehdä?

Perustelut puolesta:
1) IUI tukee ovulaatiota.
2) Hormonihoito on kevyempi kuin IVF:ssä.
3) Onnistumistodennäköisyys on parempi kuin luomuyrityksellä.
4) Oikea ajoitus voidaan varmistaa.

Perustelut vastaan:
1) Ovulaatio tapahtuu minulla ihan omilla hormoneilla tuotettuna joka kuukausi.
2) Endometrioosi voi pahentua ylimääräisistä hormoneista.
3) Onnistumistodennäköisyys on endometrioosin kanssa 50% huonompi kuin muilla lapsettomilla.
4) Meillä ei ole ajoituksessa mielestäni vikaa. Lisäksi, jos ovulaatio sattuu viikonlopulle, hoitoa ei tehdä, eli on isompi todennäköisyys että inseminaation ajoitus menee pieleen (2/7), kuin että se onnistuu ja tuottaa tuloksen (varmasti alle 10%).

IVF:n onnistumistodennäköisyys on jossain isoissa aineistoissa yhtä hyvä kuin ilman endometrioosia, tai korkeintaan kolmanneksen huonompi kuin muilla. Kuulostaa paljon paremmalta, vaikka ymmärränkin, että se on myös rankempi tie. Silti jotenkin tuntuu, että joko onnistumme luomusti tai sitten tarvitaan koeputkia mukaan, tuo inseminaatio vain juuri meidän kohdalla tuntuu ajan tuhlaukselta.

Ovulaatiopäivitys ja IVF-jonosta

Leikkauksen jälkeen ovulaatio on aikaistunut noin 3-5 vrk takaisin teiniaikojen kierron pituuteen ja nyt tuntui ekaa kertaa taas. Ovisplussa oli KP13 ja samana päivänä - eli selvästi nopeammin kuin ennen leikkausta - alkoi vanha tuttu poraava tunne nivusessa.

Hyvä uutinen oli myös, että KP10 ultraäänessä näkyi 17mm follikkeli. Se on kai ihan hyvä koko?

Huonoihin uutisiin palataan myöhemmin.

Onko täällä jollakulla kokemusta, että saako julkiselle IVF-jonossa ollessa käydä yksityisellä hoidossa? Jos jono on 6kk, olisi hyvin aikaa ainakin, etenkin kun jonoon pääsee vasta kun "indikaatio täyttyy". Ja jos hoito onnistuu, niin sehän lyhentää jonkun toisen jonottamisaikaa julkisella puolella. Win-win?

Luksusongelmia ja sensellaista

Heippanen. Onkin vierähtänyt pieni tovi viime postauksesta. Oliko yhtään ikävä? Nyt jotakuta saattaa jännittää lukea, mitä tällä välillä on tapahtunut. Voin kertoa, että paljonkin, mutta ei mitään uutta raskaustestien saralla.

Note to self: älä jätä käytettyä testiä hotellihuoneen roskikseen. (Se oli jotenkin joutunut pois sieltä ja nostettu kauniisti esille uudelleen. Uusi kohtaaminen testin kanssa oli jotenkin tosi vaikea niellä.)

Kohta mennään IVF-suunnittelukäynnille. Tai siis hoidon suunnittelukäynnille. Jännittää.

Töissä masut kasvavat, työkavereilla. Yksi valitteli pikkujouluissa, kun toista ei vaan kuulu, vaikka esikoinen on jo 1,5 vee. Mitä arvelisitte, olisiko puoli vuotta yritystä takana ollut tuolloin? Ikävästi pääsi ikäero venähtämään yli kahden vuoden. Kun ei niitä tule tilaamalla, tiedättehän. Onneksi pikkukakkonen sai pian tuon jälkeen alkunsa ja syntyy kesän lopulla. Nyt ollaankin siirrytty valittelemaan, miten sairauslomaa ei voi millään pitää enempää kuin on pakko, kun sitten lähtee äitiysrahasta summia pois.

On se rankkaa, kun ei voi vain keskittyä muhimaan. Miksei joku muu, esim. lapsettomat, voisi maksaa jo raskaana olevien asuntolainoja, vaan maksattaminen alkaa vasta sitten kun vauva on jo melkein perillä?

No mitäs muuta. Menkat meni aika mukavasti jo kolmatta kertaa. Kai se on uskottava, leikkaus toimi. Vähän kipulääkitystä ja taas mennään.

Olen kokeillut asennoitua lapsettomuuteen eri tavoilla, ja yksi hyvä ja rauhoittava on tällainen uskonnollissävytteinen "Jumalalla oli minulle muita suunnitelmia". Oikeastaan minulla on nyt muita suunnitelmia. Olen ottamassa uuden askeleen uramielessä. Pääsen kiinnostavampiin tehtäviin, joissa on mahdollisuus kehittyä ihan eri tavalla kuin nykyisessä työssä. Se on äitiysloman jälkeen toisiksi parasta, mitä voi tapahtua. On vähän ärsyttävää, kun ei voi/uskalla heittäytyä täysillä uraputkeen, mutta sitten toisaalta en kestä jäädä tuonne hautomoonkaan kanojen keskelle, maho kun olen.

Uskon myös, että parisuhteen kannalta odottaminen on ollut hyvästä. Ollaan nähty sivusta tuoreiden vanhempien kiristyviä välejä, kun lapsi tulee. Uskon, että minä ja mies ollaan tämän myötä vahvempia kestämään ne ajat, kun yhtälössä on yhtäkkiä kolmas henkilö, kaikkia väsyttää ja kaikki on uutta. Mies on aina vain ihanampi koko ajan.

Ai niin. Vähän aikaa sitten oli läheisen ihmisen häät, joissa harrastettiin täysin avointa "nyt tehdään vauvoja" -hehkutusta vihkimisen jälkeen. Kyllä, monikossa. Onnea matkaan. Me oltiin kyllä ekana jonossa. Mutta niin kuin ruokakaupassakin, jollekin toiselle osuu se nopsempi kassahenkilö, eikä kukaan kysele kuka on pisimpään jonottanut. Tästäkin vauvasta otan sitten krediitit meille, kun häitä aikaistettiin vuodella, jotta vauva varmasti saadaan pian alulle.

Ja sitten pientä takapakkia: olin luullut, että vatsani olisi nykyään suurin piirtein normaalin näköinen. Olin väärässä. Sain hellän paijauksen vatsalleni siellä häissä. "Onko täällä joku?" Ei, ikävä kyllä ei. (Etkö huomannut, kun join viiniä ruuan kanssa? Nostin maljaa näkyvästi?)

Huokaus.