Tässä on minun syyskuvani. Lapin erämaassa tuli vahva tunne, että olen kuin tämä maa. Karu ja kivinen. Täällä ei kasva Lilja, Vuokko eikä Dahlia. Uhkarohkeaa minulta nimetä Dahlia! Sehän tarvitsee multavaa maata.
Jotain tunturissakin kuitenkin kasvaa, koivuja maata pitkin ja kanervaa. Jos saisin edes pienen Kanervan kasvamaan?
En ole pitänyt kanervaa oikein minään tätä ennen. Ei se ole erityisen kaunis kukka. Nyt en toivo mitään enemmän kuin pientä taistelijaa, joka selviytyisi siellä, missä muut eivät kasva.
No niin! Tutkimukset ovat alkaneet. Lääkäri oli mukava, enkä inhonnut käyntiä yhtään. Hyvä alku. Ainoa särö oli, kun lääkäri katseli papereita ja sanoi: ajattelin että olette nuoria, mutta ettehän nyt niin nuoria enää olekaan. Kröh.
Ekalla käynnillä tutkittiin esitietolomakkeet ja kivekset ja kohtu ja munasarjat. Vikaa ei löytynyt. Kohdun limakalvo tosin oli kuin Saharan autiomaa, ei mitään kasvua näkyvissä. Mutta munasarjoissa sentään tapahtuu jotain.
Tähystysleikkaukseen voisi saada lähetteen, jos endo-oireiden takia haluaa, mutta raskaaksi tulemiseen sillä ei ole suurempaa vaikutusta ainakaan mun tapauksessa, kun mitään isompia myökkyjä vatsassa ei ole. Siinä tapauksessa ei kiitos. Seuraavaksi tutkitaan siittiöt ja hormonitasoja, ja pääsen minäkin kokeilemaan ovistestejä, 3e/kpl. Unohdin kysyä, että mitä jos piikki on vaikka 12 tunnin levyinen, eikä osu siihen ajankohtaan kun testaan...
Etukäteenmurehtija kun olen, kyselin jo koeputkihoidoista. Todennäköisyys tulla raskaaksi semmoisella on 30-35%, vau! Mutta nainen kärsii sivuvaikutukset. Eli minä. Kolme kierrosta tehdään yleensä, ja sen jälkeen jos mitään ei ole tapahtunut, mahikset on aika huonot. Sen takia, tai koska verokirstu ei ole pohjaton, Kela korvaa vain kolme hoitokierrosta yksityisellä ja samat kolme hoitoa saa julkisella (ja jos käy ensin yksityisellä, ne kerrat vähennetään julkisella laskuista). Täytyy nyt miettiä, miten paljon olemme valmiita touhusta maksamaan versus odotusaika, joka on julkisella puolisen vuotta (vai onko? Jos joku tietää paremmin, olisin kiitollinen kommentista!). Lääkärin sanoin: emmehän nyt niin nuoria enää olekaan.
Todennäköisyydet on vähän tylsiä siitä, että lopputulos on joko + tai -, mutta kun muuta ei ole ja jotenkin prosentit voi vähän lohduttaa, niin:
1. hoitokerta lykästää: todnäk 33%
2. hoitokertaan mennessä lykästää: joko 1. tai 2. kerta onnistuu eli 0,33+0,66x0,33=0,55 -> 55%
3. hoitokertaan mennessä lykästää: joko 1. tai 2. tai 3. kerta onnistuu eli 0,33+0,66x0,33+0,66x0,66x0,33=0,69 -> 69%
Pöh. 69% ei oo kyllä niin hyvä kuin toivoin. Laskinkohan oikein? Lukiosta on jo niin kauan. Miehen mielestä 69% on yhtä hyvä kuin 110%.
Mies on hyvin varma, että tämä onnistuu. Minä olen melko varma, että ei onnaa. Tuhahdin vahingossa, kun lääkäri sanoi, että ilmoittakaa sitten jos tässä kierrossa tärppääkin. Hups. Ehkä se on joku suojamekanismi sitten. Pessimisti ei pety. Mutta inseminaation suhteen muutin vähän mieltäni. Kai sitä kannattaa kuitenkin kokeilla. Jos sillä tärppää, niin sehän on supermahtavaa.
Ai niin! Se seksi. Lääkärin mukaan useat sinne saapuvat parit harrastaa seksiä 1-2 kertaa kuussa. Siis kuukaudessa. Mitä te ihmiset teette lauantaiaamuisin, sehän on jo neljä kertaa? :D No kumminkin, olin tyytyväinen että seksielämääni ei puututtu. So far so good.
EDIT: koska ihmisiä eksyy tänne blogiin hakusanalla s****ä lääkärin kanssa, muutin otsikkoa, toivottavasti se auttaa... Jotenkin en usko että löytävät täältä mitä etsivät.
Foolihappolisää suositellaan raskautta suunnittelevalle - vai suositellaanko? THL:n ylläpitämillä Finelin sivuilla sanotaan, että ei suositella, mutta esimerkiksi HUSin sivuilla sanotaan, että mene apteekkiin. No, tärkeintä kai on että sitä saa riittävästi, oli peräisin sitten punajuuresta tai purkista.
USAssa päivän annoksen folaattia saa aamiaismuroista. Kätevää. Minulle oli jäänyt epäselväksi, että voiko tavallisesta ruoasta ylipäätänsä saada riittävästi foolihappoa, niin tein vähän tutkivaa journalismia osoitteessa www.fineli.fi.
"Foolihapon hyviä lähteitä ovat tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat, pavut, täysjyvävilja sekä maksa. Hedelmällisessä iässä oleville naisille
saantisuositus on 400 µg/vrk. Pohjoismaisissa suosituksissa
raskaana olevien ja imettävien äitien saantisuositus on 500
µg/vrk."
(Amerikassa suositellaan 600 µg/vrk. Siellä kaikki on näköjään isompaa.)
Tämä olikin ihan mielenkiintoista, sillä nuo tuoreet ja vihreät kasvikset mitä joka paikassa käsketään syömään, eivät nyt niiiiin folaattipitoisia olekaan. Minulle se puoli kiloa päivässä tuottaa jo vaikeuksia, ja se ei edes riitä. Voittaja on - yllätys yllätys - maksa! Mutta sen voi unohtaa, koska maksan syöminen on kielletty raskaana olevilta.
Ja asiaan: mitä syödä, ja kuinka paljon? Laskin tuon pienimmän suosituksen mukaan, 400 µg/vrk. Esimerkiksi näistä saa suosituksen mukaisen päiväannoksen foolihappoa/folaattia:
33 g maksaa
33 g hiivaa (yksi kaverini söi lapsena hiivaa suoraan paketista, siksi se pääsi listalle :D)
250 g persiljaa
270 g valkoisia papuja, muutkin pavut on hyviä
330 g lehtikaalia
400 g maapähkinöitä tai seesaminsiemeniä, vähän enemmän muita pähkinöitä
400 g keitettyä punajuurta
500 g keitettyä parsakaalia (raakana 350g)
600 g ruisleipää (100% ruista)
700 g kananmunia (noin 17 kpl)
800 g näkkäriä
800 g vihersalaattia
900 g pullaa
1,1 kg mansikoita
1,6 l appelsiinimehua
2,5 kg porkkanaa (keitettynä 3,4 kg)
17 banaania tai appelsiinia
4 kg valkosuklaata
4 kg tomaattia
Huvittavaa, että tomaattia kehutaan hyväksi folaatin lähteeksi, vaikka punajuuressa on 10 kertaa enemmän folaattia.
Yhtenä päivänä syön ehkä 2dl appelsiinimehua, 1 banaanin, 1 appelsiinin, 1 porkkanan, 100g ruisleipää, 50g persiljaa jos teen vihersmoothien ja tästä tulee... 66,5% päivän folaatin tarpeesta. Loput otan purkista.
Eilen oli ihan pieni minimeltdown. Puhuttiin miehen kanssa tulevasta lääkärikäynnistä, ja minä inhoan, inhoan, inhoan lääkärikäyntejä. Oli syy mikä tahansa, ja tämä ei edes ole mikään rutiinitarkastus. Uudelle lääkärille meno on vähän niin kuin...vaikka uuden kampaajan etsiminen, periaatteessa saat sitä mitä pyydät, mutta oikeasti lopputuloksessa kyse on siitä, ymmärtääkö hän ja osaako hän. Ja osaatko esittää asian niin, että tulet ymmärretyksi. Onneksi mies tulee mukaan, ja on niin ihana semmoinen.
Muuten on mennyt mukavasti, vaikka menkat alkoivatkin. Jo toista kertaa peräkkäin kivut on hallinnassa ihan normaaleilla kipulääkkeillä (normaali tarkoittaa maksimiannoksia Ketorinia ja Panadolia). Onkohan mun oletettu endo ihmeparantumassa? Ja nyt näin myös uusin silmin, että vatsani oikeasti turpoaa aika hemmetisti kuukautisten aikaan. Ihailin pallomahaa peilistä. Melkein uskoin itsekin, että voisin olla raskaana.
Harkitsin myös hetken, että tekisin raskaustestin, koska jos se olisi positiivinen, ei tarvitsisi mennä lääkäriin! Hupsu minä. Olen tehnyt elämäni aikana yhteensä kolme raskaustestiä, kaikki viimeisen vuoden aikana, kun kuukautiset ovat olleet vähän myöhässä. Joka kerta olen stressannut aivan liikaa. Jotenkin se testaaminen saa aikaan tunteen että testi voisi olla positiivinen (miksi muuten testata?), ja se ajatus saa hirvittävän paineen päähän siksi ajaksi, kunnes tulos on valmis. Phuhh. Sitten hermoromahdus, kun se on negatiivinen. Ei sovi mulle. Sen takia en testaa.
Ovulaatiotestit taas... Onko täällä joku, jolle niistä on ollut jotain konkreettista hyötyä? Miksi testata ja pitäisikö minunkin kokeilla?
Ah. Mukava viikonloppu takana. Muistatteko aiemmin kun kirjoitin, että haluaisin hallita edes jotain osaa tästä? Nyt keksin, mikä se osa on. Elämäni tärkein henkilö a.k.a. MINÄ ITSE. En voi määrätä, milloin tulen raskaaksi tai tulenko koskaan, mutta niin kauan kuin on kohtu ja toimivat munasarjat, on toivoa. :) En voi myöskään määrätä, miten muut ihmiset suhtautuvat tähän. Mutta sen voin päättää, miten itse suhtaudun.
Ja ihmeellinen asia tapahtui. Käytiin miehen mummon luona kylässä, ja hän kyseli, milloin lapsenlapsenlasta saisi odottaa. Sitä ensimmäistä. "Kun täällä (vanhainkodissa) kaikilla muillakin on jo." Mies oli salaa huolissaan, miten otan tämän tilanteen. Minäpä sanoin muina naisina, että meidän piti opiskella ensin valmiiksi (miehen toiveesta, ja tämä on ihan totta) ja tehdä töitäkin vähän, että ei nyt vielä, mutta tuomme sitten tulokkaan näytille, jos ja kun hän saapuu. Mummo oli mielissään.
Sitten kävimme myös juhlistamassa äitini synttäreitä. Hänkin kysyi, milloin hänestä tulee mummo. Totesin, että ei taida tulla ennen kuuttakymppiä, ja äiti siihen että ehkä se olisikin liian nuori ikä. Ei ole kuulemma vielä mummoisa olo.
Maija 2 - Ahdistus 0.
Voitin ahdistuksen! Kahdesti! Tuntui niin hyvältä, noihin kysymyksiin vastaaminen oikeastaan yhtä huolettomalta kuin vanhoina aikoina, kun lapsi ei ollut tulossa tai edes toiveissa. Yllätys oli, että kun itse suhtauduin rennosti, kysyjätkin suhtautuivat rennosti. Miksi muuttaa asennetta, kun tilanne on vielä käytännössä sama kuin ennenkin? Tähän liittyy toinen oivallukseni, eli: lapsettomuudessa suurin osa asioista tapahtuu oman pään sisällä. Monessa muussa elämänkriisissä oikeasti tapahtuu jotain. Läheisen kuolema, ero, vakava sairastuminen, työttömyys... Kaikki muuttavat elämää konkreettisesti. Tässä elämänmuutosta toivoo, mutta sitä ei tapahdu. Jonkinlainen antikriisi, voisiko sanoa?
Tiedän hyvin, että tämä voittajafiilis voi mennä ohi, joten päätin ottaa mallia alkoholisteista. Niillähän, ainakin onnistuneilla sellaisilla, on usein periaate, että huomisesta en tiedä, mutta tänään en ota. *muoks* Huomisesta en tiedä, mutta tänään en angstaa.
Kaiken tämän jälkeen, kuin pisteenä i:n päälle, ohitin eilen illalla Prinsessa Mononoke -elokuvan ulkoilmanäytöksen kohdassa, jossa vanha nainen sanoo viisaita sanoja:
Kohtaloa ei voi muuttaa - mutta sitä ei tarvitse jäädä odottamaan.
Luin mökillä jonkun sinne jättämää kesäkuun Kodin kuvalehteä. Pahaa aavistamatta luin jutun Onni täällä vaihtelee. Kuvissa näkyy pariskunta ja kaksi pientä lasta. Taas yksi kannustava selviytymistarina? Tai sitten ei. Siinä on esitelty tähän mennessä järkyttävin varoittava esimerkki lapsettomuudesta, minkä olen kuullut.
Ensinnäkin, pari "ei osannut puhua tunteistaan, joten riiteli roskapusseista." (noo, aika perussettiä. Tälle voi vähän nauraakin. Haha.) Suhde ei voi hyvin, mutta nainen miettii, että tuossa olisi hyvä isä lapsille. (Eli, olette yhdessä lasten takia jo ennen kuin lapsia edes on? Eikö se ole vähän...outoa?) Nainen myös päättää, että tekee itsemurhan, jos ei saa lasta siihen mennessä, kun täyttää 45. (Nyt alkaa pelottaa.) Yrittäessä ja lapsettomuushoidoissa vierähtää seitsemän vuotta, missä ajassa naisesta kehittyy arvaamaton raivopää, joka paiskoo astioita, kun näkee raskaana olevan naisen kaupassa, ja repii miehen paidan, kun tämä ottaa kaiken liian rauhallisesti. Entäs sitten, kun kaiken tuskan päätteeksi raskaus saadaan alulle? Nainen ei uskalla iloita, vaan pelkää jokaista vessakäyntiä. Tietenkin. Ai, ja sanoin vahingossa tuskan päätteeksi. Silly me. Lapsia on siis tulossa kaksi, ja toinen menetetään. Nainen jää vellomaan menetyksen suruun, kuvatekstissä lukee "keskoskaapin luona vastentahtoisesti 2008". Loukkaantuu, kun häntä käsketään hoitamaan elävää lastaan. Onneksi lapsella on hyvä isä, eli edes yksi vanhempi. Äidillä menee vuosi, ennen kuin hän tajuaa olevansa äiti. Jälkipyykissä riittää pestävää vielä pitkäksi aikaa. Olen raivoissani. Kaikki se ahdistus, pettymykset, kyyneleet, tuhosit oman elämäsi, parisuhteesi ja kaiken kurjuuden huipuksi piti riistää siltä hartaasti toivotulta lapselta hänen elämänsä tärkein ihmissuhde? Voi vittu! Menikö vähän överiksi? Ja nyt: "kunpa olisin osannut käsitellä asiaa kypsemmin." Etten paremmin sano!
Kaikenlaisilla ihmisillä on oikeus lisääntyä. Mutta onko kaikilla oikeus saada lapsettomuushoitoja? Saako lapsettomuudesta johtuvaa masennusta hoitaa hedelmöityshoidoilla? Onko se oikein syntyvää lasta kohtaan? Millainen äiti tulee naisesta, jolle lapsen saaminen on pakkomielle?
Terveisiä pohjalta. Luulin olevani tukevasti maan pinnalla, kun isku yllättävältä taholta romahdutti suoraan kuoppaan. Yksi ystävistäni otti lapsettomuusaiheen puheeksi puolihuolimattomasti, muka sattumalta. Oli kuulemma lukenut lehdestä jutun aiheesta, oli ollut hyväkin artikkeli. (Hänellä itsellään asia ei ole ajankohtainen.) Odotti kohteliaasti vähän yli vuoden häistä, ennen kuin kysyi. Yhtäkkiä näin sieluni silmin kaikki tutut ja puolituntemattomatkin katsomassa kalenteria ja tuumimassa: "Onkohan heillä lapsettomuusongelma? Näyttävät tykkäävän lapsista, tuskinpa ilmankaan haluavat jäädä."
Haluaisin kontrolloida edes jotain osaa tästä. Edes sitä, kenelle kerron ja kuka saa tietää. Pitikin mennä aloittamaan yritykset heti häiden jälkeen, niin ennalta-arvattavaa.
Itkin vähän. Okei, paljon. Ja koska asioiden analysointi helpottaa oloani, vie tunteet kauemmas ja auttaa ymmärtämään mitä käyn läpi, lopuksi muistin, että Mitä tämä kaikki tarkoittaa -listani ei ole vielä täydellinen.
Mennäänpä vielä kerran, alusta:
Lapsettomuus on
1) Sairaus. Ei Jumalan rangaistus, karma tai kohtalo. Se ei johdu liiasta yrittämisestä, työstressistä tai väärästä asenteesta sen enempää kuin muutkaan sairaudet. Siitä voi parantua, mutta paraneminen ei ole varmaa. Tästä seuraaepävarmuus. Epävarmuus on melko sietämätön tunne, joka estää surun käsittelyn ja elämän suunnittelun.
2) Eksistentiaalinen kriisi. Kuka minä olen, jos en äiti? Pelkkä
työntekijä/vaimo/tytär? Mistä saan tarkoituksen elämälle, jos jään ilman
lapsia? Otanko hoivattavakseni jonkun toisen hylkäämän lapsen, vai
tuleeko tilalle jotain ihan muuta?
3) Parisuhdekriisi. Keitä me olemme, jos emme vanhempia? Riittääkö
matkustelu ja yhteiset harrastukset sisällöksi seuraaville 60 vuodelle?
4) Ihmissuhdekriisi. Lapsettomuus koskettaa myös kaikkia muita
ihmissuhteita. Yleisesti ottaen, tiettyyn ikään saapuessa ja etenkin
naimisiinmenon jälkeen - jos naimisiin on päätetty mennä - alkaa
lisääntyminen. Jos ei ala, ympäristö huomaa että jotain on vialla. Eikös
noilla pitäisi jo olla..? Häistäkin on jo yli vuosi?
Paska juttu meille tahtomattamme lapsettomille, että suurin osa
ihmisistä ei koskaan tule käsittämään, miten isosta asiasta on kysymys,
eivätkä siten osaa huomioida tunteitamme. Minäkin alan vasta
pikkuhiljalleen käsittää.
Eilen tuntui nippailua vasemmalla, eli kaksi viikkoa kuukautisiin. Vaihtoehtoinen skenaario: saan muutaman vuoden päästä kertoa pienelle tytölle tai pojalle, että hän sai alkunsa sinä päivänä, kun Suomi voitti ensimmäisen olympiamitalinsa Lontoon kisoissa.
Annoin siis itselleni luvan haaveilla vähän. It's the hormones talking.
Jos kurkistaisin vielä tuohon blogiin, ja täällä onkin kattava lista muista blogeista, täytyyhän ainakin muutamaa vilkaista, jos löytyisi jotain kiinnostavaa... Ja joku haluaa lukea tätäkin blogia, hmm! Tuntuu vähän epätodelliselta, mutta mukavalta!
Olen oppinut paljon. Kuten että seksiä voi kutsua mm. nimillä peitonheilutus (joka minulle tuo mieleen lähinnä lakanoiden vaihtamisen) ja koti-inseminaatio (lääkäriltä opittua). Ja että lääkäri voi määrätä harrastamaan seks... anteeksi koti-inseminaatioita tiettyinä päivinä, ja kieltää sen toisina (erittäin ristiriitaisia ajatuksia)! Ja että hedelmöityshoitojen aikana tulee paljon poissaoloja töistä (eikö tämä pitäisi mainita lapsettomuusklinikan sivuilla about ensimmäisenä? Ei sillä että välttämättä tajuaisin lukea asian sieltä, kröhöm).
Tajusin myös, että en ole ihan varma edes siitä miten kierron pituus ilmaistaan. Siis kuukautisten alkamispäivä on kierron ensimmäinen päivä, mutta se ei ole "päivä nolla" vaan "KP 1". Ja sitten päivä ennen kuukautisten alkamista on jotain 28-31, ja se on yhtä kuin kierron pituus. Menikö oikein?
Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni paljon tätä lapsettomuusasiaa. Mitä se on? Siis mitä se tarkoittaa? Miten siihen pitäisi suhtautua?
Ainakin se on
1) sairaus. Lapsettomuuden syyn selvittämiseksi pitää käydä lääkärissä ja useimmiten siihen löytyy syy ja moniin syihin hoitokin on olemassa. Aina syytä ei löydy, silti voidaan hoitoja antaa. Selvästi sairaus.
2) parisuhdekriisi. Voiko lääkäriajan varata ja spermanäytteen ottaa ilman että mies huomaa? No, ei niin. Meillä ei olekaan hetkeen ollut miehen kanssa Vakavaa Keskustelua. Se oli lyhyt ja päättyi onnellisesti: emme valinneet toisiamme lapsentekotarkoituksessa, vaan yhteistä elämää varten (vau). Sitä paitsi lapsia voi kuulemma myös adoptoida. Vaikka omakin olisi aika kiva.
3) elämänvaihe. Meinasin laittaa elämänkriisi, ja onhan se sitäkin, vaikka ei juuri nyt tunnu kriisiltä. Jostain syystä ajattelen teini-ikää, kun mietin vertailukohtaa tälle nykytilanteelle. Sekin oli ahdistavaa, pelottavaa aikaa. Siitä ei päässyt yli eikä ympäri, ei oikein tiennyt milloin se loppuu tai loppuuko ikinä. Nyt voisin sanoa 16-vuotiaalle itselleni, että se menee ohi. Ja nykyiselle itselleni, että tämäkin menee. Lapsi tulee tai tilalle löytyy jotain muuta. Muista ZEN. Hindu-lehmä jauhamassa heinää keskellä tietä. Ihan rauhassa.
Eilen starttasi ensimmäinen blogiprojekti, johon osallistun! Jännittävää. Tarkoituksena on tehdä hyvän mielen postauksia, jotta mieli pysyisi positiivisena siihen asti, että myös raskaustesti on positiivinen. Tämä sopii minulle kuin nenä päähän, onhan tämän blogin kirjoittamisen päätarkoitus jotain tuon suuntaista. Pelko hiipii sydämeen väistämättä, kun kuukaudet kuluvat ilman plussaa. Yritän muistaa, että muutkin ovat onnistuneet vaikka miten pitkän odotuksen jälkeen. Siispä, tässä taistelumielialaa kohottava tsemppibiisi:
Soul Captain Band: Taistelun arvoinen
Tää on kaikille teille, uskonne menettäneille.
Jukka Poika tietää; kannattaa pitää kiinni
Viimeiseen asti.
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Seisot äärellä jyrkänteen, älä eteenpäin astu, ota järki käteen.
Mikä eteen kun juttus ei toiminutkaan?
No ainakaan et saa käydä luovuttamaan.
Luova tauko on paikallaan, kautta meditaation saavutetaan
Näkemys uusi uuteen toimintasuunnitelmaan
Se vain odottaa toteutumistaan.
Hei, elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Hei, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
On aika taistella ja aika juosta,
jos pakenemaan joudut niin mitäpä tuosta.
Sido kengännauhasi ja vyötäsi nosta,
murheesi suista, nouse häpeän suosta.
Uuteen toivoon, uuteen aamun jo herää.
Uuteen uskoon koko settisi kerää
Hio veitsesi terää kunnes se kiiltää
Ja viiltää poikki kahleet jotka sua riistää.
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
Väkevä kuin karhu, silti lempeä kuin lounatuuli.
Itsepäinen kuin muuli, lennä eteenpäin kuin nuoli.
Älä huoliasi huoli, pidä puoliasi, kukaan ei sitä tee sun puolestasi
Pidä pintasi ja tee selväksi ettet ole mikään nyrkkisäkki,
tökittäväksi tehty sätkynukke, etkä kauppatavaraa
Vapauttaan ei voi myydä, ostaa, ei omistaa, ei vaihtaa, varastaa.
Kylvä siemenet - jotain voi kasvaa!
Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, olipa kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!
