Huumoria :)

Viimeiset kuukautiset eivät sujuneet ihan niin kivuttomasti kuin olisin toivonut. (Ei kai hormonitkaan saa sisäistä verenvuotoa katoamaan.)

Olin siis vaihteeksi kipuinen. Olin ottamassa päivän ehkä kolmatta särkylääkettä, kun mies tuli pahaa aavistamatta näyttämään sormeaan. Sormen reunassa, kynnen vieressä, oli pieni nahkakaistale liuskoittunut ja tehnyt pienen haavan ihoon - tämä on niin vähäpätöinen vaiva, että en löytänyt netistä edes kuvaa malliksi. "Siis tiedätkö miten kipeä tällainen voi olla?"

Tuijotin sormea hetken. Sitten repesimme molemmat nauruun.

Ensimmäistä kertaa nauroin endometrioosille.

Se tuntui hyvältä.

Plus, minulla on ihana mies. Naurua ja ihana mies. Ne helpottaa oloa kummasti.

Nothing makes the darkness go like the light

Tämä fakta on viikon mittaan pitänyt nieleskellä: me ei nyt sitten onnistuttu ilman hoitoja. Suru on puserossa.

Tänään ryömin esiin peiton alta, soitin kaverille ja illalla me mennään leffaan.
Matka jatkuu.

Kuva: Muitaihania

Vaikeeta

Nyt on kyllä vaikeeta. Niin, niin vaikeeta. Kun mietin lapsettomuutta, ajattelen ensin päättäväisen positiivisesti, miten tässä jalostun ihmisenä ja on aikaa itselle ja sitten alkaa mieleen vyöryä kaikki vääryydet, tuskanhiki ja kyyneleet.

Samalla mietin, että millä oikeudella oikein valitan näitä first world problemsseja, mullahan on kaikki parhaat hoitomahdollisuudet käden ulottuvilla. Toisaalta lapsettomuus on aina tragedia, oli köyhä tai rikas. On tavallaan virallinen lupa olla surullinen.

Kävin siis lääkärissä tällä viikolla, ja kirjoitin siitä painokelvotonta tekstiä, mistä tuli hirveä morkkis. Oikeasti asiat on ihan hyvin, tai olosuhteisiin nähden hyvin. Sain reseptin mukana luvan aloittaa pillerit uudelleen, eli kärsittävänä on enää nämä alkavat menkat ja sitten 2kk lomaa kivuista - toivottavasti ne vielä tehoaa. Leikkaus on jo aika pian. Sen jälkeen pääsemme IVF-hoitoon, eikä kukaan enää ole maininnut sanaa inseminaatio.

Jos olisi kaksi identtistä blogia, jotka olisi tähän asti menneet samaa tahtia lapsettomuusasioissa, niin toisessa niistä aletaan vuoden-kahden sisällä odottaa vauvaa. Toinen jää ilman. Fifty-fifty.

(Paska endometrioosi. Vihaan sitä.)

Kaikki järjestyy

 

Yritän oppia. Luottaa, että kaikki järjestyy. Mennä virran mukana - samaan mereen se laskee. Päättäkööt muut nyt mitä reittiä ajetaan.

En tykkää valittajista. En tykkää olla valittaja. Kaikki järjestyy. Pieni määrä valittamista voi joskus olla välttämätöntä, mutta sen verran saa riittää. Haluan palata omaan elämääni ja nauttimaan siitä kaikesta mitä jo on.

Kuvat: Duussi
Musiikki: M83 - Soon, My Friend

Munasolu on sokea

Olipas taas viikonloppu. Sain seurata lähempää kuin olisin halunnut, miten kaverin miespuolinen kaveri kertoi alkuillasta saman päivän ultrakuulumisia ja loppuillasta - vaimon mentyä kotiin voimaan pahoin - hinkkaili itseään jokaista naaraspuolista ihmistä vasten, joka erehtyi tarpeeksi lähelle. Hän kyllä itse totesi tulleensa siihen johtopäätökseen, että kaikkien ei pitäisi hankkia lapsia. Tulkitsin, että hän tarkoitti itseään.

Tämä taas vahvisti sitä ajatusta, että munasolu on todellakin sokea, ja viimeinen asia minkä kanssa raskaaksi tulemisella on tekemistä, on tulevien vanhempien valmiudet tulla vanhemmiksi.

Tänään katsoin dokkarin kotimaisesta adoptiosta. Olkoon se varasuunnitelma B. Eipä sillä, että lapsen syntyperällä olisi mitään väliä, jos sille tielle lähdetään. Kuitenkin olisi kiva saada kasvattaa oma lapsi ihan pikkuvauvasta, vaikka se ei olisi biologisesti oma. Jännä oli tuo ajatus, että adoptiolapsi on mysteeri. Eikö jokainen lapsi ole mysteeri?

Ensi viikolla on lääkärikäynti, hui! Pitää varmaan kirjoittaa ylös, mitä halusinkaan käsitellä erikoislääkärin kanssa, muuten luultavasti tupsahdan vastaanottohuoneesta ulos yhtä tyhmänä kuin sinne menin.

Kun on loputtomasti aikaa...

...saattaa lastenhuoneen sisustussuunnitelmat hieman riistäytyä käsistä.

30-vuotissynttärikorttia etsiessä löysin nämä ihanuudet:

Korttien takapuolella on nettiosoite belleandboo.com, ja voih, mitä kaikkea siellä on! Lastenhuoneen värimaailma onkin tämän myötä päätetty. Ainoa kivi kengässä on se, että tyttöjen kuvassa istutaan sievästi puun alla lukupiirissä, ja poikien kuvassa puuhun on rakennettu mahtava puumaja tai merirosvolaiva. Kai nyt kuka tahansa lapsi hengailisi mieluummin sen puun lähellä, jossa on mahtava puumaja. Vaikka sitten lukupiirissä.

Onneksi tyttö sentään kiipeää puuhun. Mutta miksi nyt siltikin jäi sellainen olo, että pojilla on hauskempaa?

Siitäkö se johtuukin...

Calvin: Odota täällä, juoksen hakemaan äidin
Hobbes: Luuletko että hän osaa auttaa?
Calvin: Varmasti. Äidiksi ei saa tulla, ellei osaa korjata kaikkea mahdollista.

Viimeistä luomukiertoa viedään

Uusi työviikko on pyörähtänyt käyntiin. Eilen illalla ja tänä aamuna alavatsassa ja enemmän siellä ovulaation puolella tuntui menkkamaista kipua. Optimisti ajattelisi, että kiinnittymiskipua varmaan, mutta ei se nyt sitäkään voi olla, kun ovulaatiosta on 4-5 päivää? Munasarjaanko se aikoo kiinnittyä? Pidin illalla lämpötyynyä vatsan päällä, ja mietin että kai tämäkin parantaa verenkiertoa siellä, niin ei tarvii käyttää alkoholia kiinnittymisen avuksi. ;)

Hairahduin hetkeksi ajattelemaan sitä mielen perukoille työnnettyä ajatusta: jos/kun joskus vielä tärppää. Onhan se valtava muutos, elämän isoimpia. Kyllä siihen kuuluu pieni epäröinti, että kannattaakohan tämä ollenkaan? Onko se kaiken sen vaivan arvoista? Etenkin nyt, kun ollaan hoitojen kynnyksellä ja tämä on näillä näkymin viimeinen luomukierto ennen leikkausta.

Kun suunniteltiin miehen kanssa muuttoa meidän nykyiseen kotiin, joka on siis ihan huikeasti parempi kuin edellinen asunto (paremmassa kunnossa, parempi sijainti, parempi varustelutaso, enemmän tilaa), niin silti päätöksen hetkellä tuli äkillinen nostalgia vanhassa asunnossa. Se tuntui niin omalta ja rähjäisyydessään sympaattiselta, meidän ensimmäinen yhteinen koti. Melkein jäätiin sinne asumaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut hölmöä jäädä, enkä muuton jälkeen ole kaivannut sinne hetkeäkään.

Toivon, että lapsiprojektin kanssa on sama.

Eyes on the prize

Ovulaatiotestit KP13-KP20 ja lohdutusta joka ei lohduta

Kun kaikki eli jokainen tapaamani lääkäri ja yksi kaverini niin kovasti kyselee ovulaatiotestien perään, niin teinpä nyt kuuliaisesti tässä kierrossa taas, testiaika aamulla ennen töihin lähtöä, mistä johtuu huono valaistus osassa kuvista. Viime kierrossakin testasin, mutta apteekin ryöstöhintaisilla ja ne eivät riittäneet ovulaation yli asti, vahva viiva oli vasta KP19. Halusin nyt nähdä myös, että viiva haaleneekin. KP19 unohdin testata, joten se puuttuu.

Ihmiset eivät tunnu uskovan, että vaikka ovulaatioita on ja seksiä on, useimmiten jopa samaan aikaan, niin raskaus ei vaan kerta kaikkiaan ala. Varmaan se huijaa, luulee vaan että ovuloi.

Minulle ovulaatio on itsestäänselvyys, koska se tapahtuu melkein joka kierrossa. Siksi se ei ole ihmeellinen ja iloinen asia niin kuin toisille, mistä tunnen jopa vähän huonoa omatuntoa... 1,5 vuoden ajalta muistan yhden kierron, kun en tuntenut ovulaatiota. Keltarauhanenkin todistetusti toimii, eli vika on jossain välillä munan irtoamisesta hedelmöittymiseen ja kiinnittymiseen. Toivottavasti vika ei ole kiinnittymisessä. Siihen ei taida olla lääkettä? Hedelmöityskin voidaan tehdä koeputkessa, mutta sitten solunrääpäleen pitäisi selvitä hengissä ja osata itse kiinnittyä. Se yksi asia pitäisi pystyä tekemään.

Hyvä ystäväni halusi rohkaista minua, ja kertoi kaveristaan, joka ei anoreksian takia ollut ovuloinut kymmeneen vuoteen. Ystäväni oli arvellut, että edessä on pitkä tie hedelmöityshoidoissa. Kuinkas sitten kävikään. Ovulaation induktiolla tärppi kävi 2kk sisällä siitä, kun lähete oli mennyt hormonipoliklinikalle. "Se voi olla niinkin helppoa!"

En tiedä miten tämän oli tarkoitus lohduttaa minua. Rintaan tuli semmoinen ikävä tunne. Vähän niin kuin sairastaisin parantumatonta syöpää, ja joku lohduttaisi, että yksi tyyppi hei parani yhdestä toisesta syövästä tosi helposti.

KP13

KP14

 KP15

KP16

 KP17

KP18

KP20

 

Mutta mutta. Jätetään nämä murheet taas hetkeksi. Tulossa on kiva viikonloppu, kokkailua yhdessä kahden vela-pariskunnan kanssa. Lempiruokaani sushia mums. 

 

Paijauksia kaikille niitä tarvitseville.

Ovulaatiota odotellessa

Viikonloppu meni nopeasti. Meinasin saada flunssan, nenä oli jo räkänen ja tukkonen ja paikkoja kolotteli, mutta salaisten aseiden avulla se jäi sinne nenään. Käytiin sukulaistytön kanssa katsomassa kaloja ja kilpikonnia. Pelattiin Carcassonnea kaveripariskunnan kanssa. Tehtiin jätskipirtelöä ja katottiin telkkaria. Seksi oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Heh.

Kipua on nyt ollut tosi pitkään kuukautisten jälkeen. Semmoista pientä, jonka kanssa voi elää, mutta välillä vihlaisee ikävästi. Vasta nyt se ovat kokonaan hävinnyt. Ja venyvää limaa tuli jo viikonloppuna, vaikka ovistesti on vielä tänäänkin miinusta. En tajuu.

Mutta oma kroppa tuntuu nyt niin sympaattiselta. Kun itse olen luopunut ajatuksesta, että tulisin lähiaikoina raskaaksi, näen itseni enemmän ulkopuolisen silmin, ja huomaan että kehoni yrittää niin kovasti. Kaikesta huolimatta. Se ei laske kuinka monta kertaa on yritetty, se unohtaa kivun heti kun se jää taakse, se tsemppaa, uskoo mahdollisuuksiin, lähtee aina uudelle kierrokselle ja vaalii sitä kalleinta parhaansa mukaan.

Osaisipa pää saman.