Nyt sitä tsemppiä

Jännittää. Leikkaus on ihan kohta! Kääk, kääk.

Työkaveri kysyi tänään, saanko sairauslomasta palkkaa. Kun tämä ei ole yllättävä sairastuminen, tai jotain. Kai se työkaveri oli vähän kateellinen, että makaan viikon sohvalla ja saan siitä palkkaa! Ihan kuin se leikkaus ei haittaisi menoa ollenkaan. Vähän niin kuin olisin lomalla. En kertonut, että saan parhaassa tapauksessa pitää viikon virtsakatetria. Enkä sitä, että leikkauksen vaihtoehtona on kaksi päivää saikkua joka kuukausi, ja että työnantajakin varmaan tykkää mieluummin tästä suunnitellusta poissaolosta. Sitäpaitsi, sillä työkaverilla on lapset tehtynä. Mitäpä se tietää. Ei se mun ongelmista tiedäkään. Kuulemma lapsen suunnitellusta sairauslomasta ei saa palkkaa. Voi kyynel. Mun puheesta erottui ilmeisesti vain se, että aion kattoa kaikki Girls-jaksot, ja HBO Nordic on hankittuna muita uusia tuttavuuksia varten.

Ihan kuin mun elämän tarkoitus olis päästä saikuttamaan, että voin kattoa tv-sarjoja! Haloo.

Mutta koska kolikossa on aina kaksi puolta, minä käännän sen puolen piiloon missä on kipua, surua ja ahdistusta, ja esiin sen missä on ne tv-sarjat, jätskiä ja vahvoja kipulääkkeitä.

Vika on tietenkin aina minussa

Aloin ihmettelemään, kun miehen näytteenannosta on jo yli kaksi viikkoa, ja vastauksissa piti kestää enintään se kaksi. Eikö yleensä hyvät uutiset tule nopeasti?

Ensimmäistä kertaa ikinä mieleen pälkähti ajatus: entä jos vika ei olekaan minussa?

Yhtäkkiä ymmärsin, miksi miehellä ei ole ollut mitään ongelmaa kertoa kavereilleen, että vauvayritys on käynnissä. Syyllisyys ei paina häntä. Huomasin ajattelevani, että jos vika onkin siittiöissä, minunkin on helppo kertoa tästä omille kavereilleni (niiden muutaman läheisimmän lisäksi). Sehän ei ole minun syytäni sitten. Ei minun ristini. Olisinkin oikeastaan enemmänkin mahtava, jalo ihminen joka ei välitä tuollaisista sivuseikoista kumppanissa. Tärkeintähän on että sovitaan yhteen henkisesti ja fyysisesti, jos biologisesti ei mätsää - pah, biologiaa voidaan auttaa.

Kaikki ne vakuuttelut itselleen ja muille, että tälle ei vaan voi mitään ja niin edelleen. Olen koko ajan salaa syyttänyt itseäni tästä. Miksi on niin helppo hyväksyä vikoja muissa, mutta itsessään ei?

Tälle oivallukselle nostan maljan tänään!