Muistiinpanoja

Kuudes viikko. On mennyt joitain päiviä niin, etten ole (koko ajan) ajatellut raskautta. Olen juonut kerran rooibos-teetä ja sen jälkeen luin, että se on jonkun viranomaistahon mukaan kiellettyä. Olen syönyt pienen palan brie-juustoa, koska se oli hämäykseni, kun en juonut viiniä. Hupsu minä. Ja hupsut ihmiset, koska se toimi! Harvoin näkee niin monta kysymysmerkkiä ihmisten kasvoilla. :D

Kaikeksi onneksi pikkunen on vielä siellä, toivon että hengissäkin. Lupaan, etten syö enää brie-juustoa. Rooibos-teestä en edes erityisemmin tykkää.

Tämän hetken lempiruokani on salaatti, johon tulee vihersalaattipuska, avokado, pari tomaattia, sitruunamehua ja öljyä. Njamm.

Elän teini-ikää uudelleen. Tiedättehän, rinnat kasvaa, tunteet tuntuu niin paljon vahvemmilta kuin ennen ja aamuisin haluaisi vaan jäädä nukkumaan.

Mies on myös palannut teini-ikään. Tiedättehän, liikaa viinaa lauantaina, noloja tilanteita baarissa, oksennus olohuoneen matolle ja sunnuntaina krapulan aiheuttama paniikkikohtaus pizzeriassa.

Mutta on se mies ihanakin. Ehdotti, että tehdään tästä blogista kirja muistoksi. Arvelee, että meille tulee tyttö. Yhtenä päivänä kysyi, erotanko jo kumpi se on! Ihan kuin olisin joku meedio.

Ollaan varattu aika varhaisultraan.

Pahoinvointi alkoi tänään.

Kaunis päivä ja piilottelun vaikeudesta

Viisi viikkoa. Nauru on herkässä, liikutun helposti. Olen enimmäkseen hyvällä tuulella ja miehen mielestä "hullu".

Olen ollut jo kahdessa tilaisuudessa, joka on täynnä lisääntymisikäisiä naisia ja tarjolla on alkoholia. Skool!

Olen vähän hämmentynyt, miten tarkkaan ihmiset vahtivat toisten juomista. Ensimmäisellä kerralla otin maljan muiden mukana ja teeskentelin hörppiväni siitä. Täytenäinen lasi oli melkein mahdoton piilottaa, tiet vessaan ja keittiön lavuaarille tukittu, ja vähän ajan kuluttua täyden lasin löytymisestä tehtiin iso numero. Kuka jätti tämän?!? Onneksi juhlissa oli joku toinenkin hylännyt lasinsa täytenä, eikä tullut esiin hänkään. Toisella kertaa join suosiolla vettä, ja tunsin miljoona katsetta siinä lasissa. Sama kuin olisin pitänyt kädessä raskaustestiä.

Toisaalta minua on onniteltu raskaudesta aiempina aikoina jo niin monta kertaa, että olisihan hassua, jos sitä ei huomattaisi, kun viimein oikeasti olen raskaana...

Egotripin versio Kaunis päivä -kappaleesta iskeytyi aamuradiosta suoraan sydämeen. Lapsettomuudesta on jäljellä vain varjo. (Nytkö jo? Nyt jo.)

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin

Hän saapuu, vaikka yksi lähtikin

On huomen jotain jota aavistin

Tänään

Herään, ehkä vielä toivunkin

Ja toivon, joskus vielä uskonkin

Se saapuu lohtu jonka aavistin

Tänään

Kun minä käännyin, olit poissa

Vain varjosi tavoitin

Se minut kätteli koruttomasti, neuvoi että nousisin

Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa

Jalat vahvistuvat, jalat kantavat

Vaikka illat tuhlaan, aamut antavat

Ja minä nousen, vaikka putoan

Nousen vaikka putoan

Kun minä käännyin, olit poissa

Vain varjosi tavoitin

Se minut kätteli koruttomasti

Neuvoi että nousisin

Kun minä käännyin, olit poissa

Vain varjoas hipaisin

Se sinut saatteli selittämättä

Kielsi että seuraisin

Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa

Herään, ehkä vielä toivunkin

Ja toivon, joskus vielä uskonkin

Se saapuu, lohtu jonka aavistin

Tänään

Sillä päivä se on kaunis

Myrskyn jälkeen

Tässä sitä nyt ollaan. Ajassa plussan jälkeen. Kaikki on jo muuttunut, pysyvästi. Vaikka tämä raskaus menisi kesken, tiedän, että pystyn tulemaan raskaaksi. Se on valtava helpotus.

Olo on kumman rauhallinen. Kehoni sanoo: näin on oikein ja hyvä.

Hankimme vielä toisen raskaustestin, digitaalisen, joka antoi tuloksen Raskaana 2-3.

Mitään uusia oireita ei ole tullut. Jos ei lasketa sitä, että makea on alkanut ällöttää. Ja perustarpeiden hälytyskellot ovat muuttuneet palosireeneiksi. VESSAAN! NYT! NÄLKÄ! NYT HETI RUOKAA!

Sunnuntaihesarissa oli ihan oikeasti kamalan liikuttavia uutisia. Supercell-yrityksen tarina. Nyyh! Juuri noin se tehdään! Rakkaudesta lajiin! Ensin kitkuttelua ja sitten supermenestys! Niisk. Ja Pilvi Takalan taideprojekti Itä-Lontoon lasten kanssa: Saatte 7000 puntaa, jos pääsette yksimielisyyteen siitä, mihin rahat käytetään. Maailman hienoin pomppulinna! Awww! Myöhemmistä tuotoista lisää rahaa lapsi- ja nuorisotyöhön! En kestä!

Tänään soitin neuvolaan. Hetken jouduin miettimään, meneekö tämä oikein. Minä soittamassa neuvolaan? Nainen toisessa päässä ei ihmetellyt, vaan sanoi: "voi kuinka ihanaa!"

Unelmat toteutuvat.

Meidänkin unelma ehkä toteutuu!

PP12 ja testi

Valmistauduimme IVF-hoitoon huolella. Leikkasin lehdestä otsikon "Suurten odotusten äärellä" ja kiinnitin sen jääkaapin oveen. Kävimme miehen kanssa Hiljaisuuden kappelissa rukoilemassa munanmuotoisen katon alla. "Pliis maailma, anna meidän nyt onnistua!"

Hyviä ennusmerkkejä on ollut ilmassa. Yhtenä päivänä rekisterikilpiennustus antoi tulokset IVF, HCG ja AUA. Ja toissa lauantaina kävelyllä nähtiin EMB-6, juuri kun oltiin saatu tieto kuudesta hedelmöittyneestä. Six embryos.

Klinikalla sanottiin punktiopäivänä, että jos tästä hoidosta saatte jo vauvan, niin kolme vuotta menee äkkiä ja teidän täytyy muistaa ilmoittaa, mitä näille lopuille sitten tehdään.

Mahdollinen varhaisultrapäivä, jolloin ehkä pääsisimme näkemään sykkeen, on miehen syntymäpäivä, ja päivä jona alkio muuttuisi sikiöksi on meidän suhteen alkamisen vuosipäivä. Jouluna voisimme julkistaa uutisen. Vauva olisi juhannusvauva.

Ajoitus on ehkä liiankin hyvä. (Ai ehkä?)

Näillä ajatuksilla varustettuna heräsin tänään sydän pamppaillen. Eihän näin hyvin voi käydäkään? Herätin miehen ja lupasin tuoda testin kohta sänkyyn.

Pissasin mukiin ja kastoin tikun. Siinä oli pakko vähän katsoa, että neste nousee testialueelle. Testialueella ei näkynyt mitään, yhtään mitään, ja kontrolliviiva tuli heti näkyviin. Samanlainen tulos kuin monta kertaa aiemmin.

Matkalla makuuhuoneeseen yritin valmistautua negaan.

Odotimme kolme minuuttia.

Käänsimme tikun ympäri.

Kaksi viivaa.

Häh? Onko tämä nyt varmasti raskaustesti?

Se oikeasti onnistui. Tunsin, että nyt se onnistuu, ja se onnistui. Uskomatonta.

PP11

Testipäivä lähestyy.

Olen miettinyt monien muiden monia testipäiviä.

Meille lapsettomille muiden testipäivä on herkästi huono uutinen, kävi miten kävi. (Ja omakin on useimmiten huono uutinen, muutenhan emme olisi lapsettomia!)

Jos toinen saa miinuksen, herää suru ja myötätunto: sellaista se on. Ja tuskastuminen: eikö tässä ole jo tarpeeksi kärsitty?

Jos toinen saa plussan, herää kateus, pisto sydämessä ja ajatus: meille-ei-vieläkään-ei-ehkä-koskaan. Ja: taas yksi ihminen jatkaa matkaa, ei ole enää vertainen.

On niitäkin, joiden onnistumisista iloitsee. On niitä paljon. Mutta tiedätte varmaan.

En ole kai kirjoittanut tästä blogissa, mutta olen vihdoin tavannut elävän elämän lapsettoman, joka on juuri nyt samassa tilanteessa. Tai oli. Ja melkein samassa tilanteessa. Tästä on nimittäin jo aikaa. Oli kyllä helpottavaa vaihtaa ajatuksia. Kolme kuukautta myöhemmin kysyin, mitä nyt kuuluu, ja kappas: siellä odoteltiin vauvaa saapuvaksi puolen vuoden sisällä. Joskus se auttaa, että on enemmän yhteistä aikaa ja läheisyyttä miehen kanssa!

!!!

Että sellaista lapsettomuutta.

Mutta olen jotenkin pehmennyt, ja pystyn vähän symppaamaan kuitenkin. On se varmasti kamalaa. Lapseton ja vieläpä ilman läheisyyttä miehen kanssa.

Nyt ymmärrän lääkäriä, joka ensimmäisellä kerralla sanoi, että heille tulee usein pareja, jotka harrastavat seksiä kerran kuussa. (Tämä tuntemani pariskuntakin ehti jo hankkiutua tutkimuksiin.)

Kuten sanottu, toisten plussauutiset ilahduttavat enemmän kuin toisten.

Eikä siinä mitään.

Ihmeellistä, että tässä istun ja mietin, että meillekin voi tulla plussa. Niin pitkään niin mahdottomalta tuntunut ajatus.

PP7

Implantaatio on valmis, sanoo taulukko.

Tuntemukset tuolla syvällä keskellä ovat edelleen siellä. Eilen ne taukosivat siksi aikaa, että ehdin miettiä onko kaikki nyt ohi, kasvu pysähtynyt ja kaiken työn tulos valumassa viemäriin viikon kuluttua. Sitten tuntemus alkoi taas. Ehkä se on vielä siellä.

Olen miettinyt kiitollisuuden aiheita.

Olen kiitollinen yhdestä toimivasta munasarjasta ja kohdusta, jossa raskaus voi alkaa.

Terveydestä, joka on riittävän hyvä.

Säästöistä, joilla voimme kustantaa hoidot.

Kodista, jonne mahtuu hyvin yksi vauva ja ehkä jonain päivänä toinenkin.

Miehestä, joka on rinnallani kaiken tämän läpi ja pitemmällekin.

Uskalluksesta haaveilla.

Vaikka rehellisyyden nimissä nyt alkaa jo vähän jännittää.

PP4

Viikko on mennyt nopeasti. Olo on aika rauhallinen. Olen ottanut päivän kerrallaan ja ajatellut muita asioita. Poraava tunne on käväissyt välillä alavatsalla. Eilen illalla sohvalta noustessa alavatsan sivulla tuntui repäisy. Muuten olen pystynyt olemaan ajattelematta koko asiaa, rintojen arkuudenkin olen laittanut Lugesteronin syyksi.

Tänään lounaan jälkeen tapahtui taas jotain uutta ja ennenkokematonta. Tuolla samalla syvyydellä kuin poraus, tuntui aivan järkyttävä kramppi, joka sai ihon kananlihalle ja oli vuorotellen kylmä ja kuuma. Kipu oli taas saman tapainen kuin endo/menkkakipu, mutta siihen verrattuna pienellä alueella. Pystyin vaivoin köpöttämään vessaan. Luulin saaneeni vatsataudin. Vessakäynti ei auttanut. Peilistä näytin ihan sairaan kalpealta. Toisella vessakäynnillä ei tarvinnut edes pönttöä vetää. Kolmas vessakäynti... joo. Ei ollut vatsatauti. Nyt pari tuntia myöhemmin vointi alkaa palautua normaaliksi.

Voisikohan tämä olla sitä kuuluisaa kiinnittymiskipua?

Keskustelupalstoilta löytyy kaikki keksittävissä olevat selitykset: on kiinnittymiskipua ja johtanut vauvan syntymään. On kiinnittymiskipua, mutta johtanut keskenmenoon. Ei ole kiinnittymiskipua vaan kohdun supistelua, joka voi haitata kiinnittymistä. Ei ole kiinnittymiskipua, vaan johtuu Lugeista.

Joka tapauksessa, koska tämä on erilaista kuin missään aikaisemmista yrityskierroista, luulen, että se on hyvä merkki.

PP1

Muistiin merkittäköön: tiedän, että vielä "ei voi" tuntua mitään, mutta silti välillä tuntuu pieni poraava tunne tuolla ihan keskellä ja aika takana. Kesti vähän aikaa tajuta, että kohtu on siinä kohdassa, eli tunne voi olla sieltä kotoisin. (Samalla tavalla kuin synnyttäessä kuulemma tuntuu kakkahädältä, tämän tunteen paikantaisin ensituntumalta "vähän taaemmas".) Tai se voi olla endoa, mistä samantapainen tunne menkkoihin liittyen on tutumpi. Toivon tietysti, että pieni remppamies siellä laittaa paikkoja itselleen valmiiksi.

Alan vähitellen palailla liikuntaharrastuksiin ja normaaliin elämään muutenkin. Ehdittiin puhua miehen kanssa viime käynnistä klinikalla, miehen arvio lääkäristä oli "helvetin tympeä". Mies matki vielä sen ilmettä ja sain nauraa koko jutulle. Ehkä en ollut yliherkkä sitten. :)

Odotus ei tunnu vielä yhtään piinalliselta. Ehtiihän tässä piinailemaan myöhemminkin. Mukavia ajatuksia näihin syyspäiviin. Ja kiitos vielä jokaisesta lämpöisestä kommentista.

Mitä tapahtuu alkionsiirron jälkeen?

Olen ottanut tämän IVF-hoidon askel kerrallaan. Etten ajattelisi liian pitkälle.

Nyt mietin tietenkin sitä, mitä kohdussa mahdollisesti tapahtuu tällä hetkellä ja joka hetki seuraavan kahden viikon ajan. Löysin helpossa muodossa tietoa vain englanninkieliseltä sivustolta, joten nämä tiedot olen itse vapaasti kääntänyt suomeksi.

Kolmen päivän ikäisen alkion siirto.
Tapahtumat siirron jälkeen, jos kaikki sujuu hyvin:

pp1 6-8 soluinen alkio muuttuu morulaksi
pp2 morula kehittyy blastokystiksi
pp3 blastokysti alkaa kuoriutua
pp4 kuoriutuminen jatkuu ja blastokysti alkaa kiinnittyä
pp5 implantaatio alkaa
pp6 implantaatio jatkuu
pp7 implantaatio on valmis
pp8 hCG alkaa erittyä verenkiertoon
...
pp11 hCG on noussut havaittavalle tasolle.
pp14 testipäivä

Nyt selvisi se pp:n merkitys minullekin. Piinapäivä nolla on tänään.

Siirto

Tänään tehtiin alkionsiirto.

Lääkäri oli aiemmin tuntematon, teknisesti varmaan taitava kun toimitus ei pahemmin sattunut, vaivautui näyttämään valkoisen pallon ruudulta, ja sitten pyysi varta vasten istumaan pöydän ääreen juttelemaan, ja "juttelu" eteni sillä tavalla, että lääkäri ojensi paperit ja sanoi, että tässä on nämä paperit, joihin oli lisätty pakastettavien alkioiden määrä, numero 3 (lukeminen ja allekirjoitukset oli hoidettu jo aiemmin). Kysyin pari polttavinta kysymystä, joihin lääkäri vastahakoisesti vastasi.

Saimme sitten tietää, että kaksi alkiota oli hyviä 8-soluisia. Niistä toinen siirrettiin ja toinen meni pakkaseen. Kaksi oli huonompia, ne menivät pakkaseen yhdessä oljessa. Ja kaksi viimeistä oli jakautunut 3- ja 5-soluisiksi, ja sellaisia ei nykyään säästetä.

Olo on ihan samanlainen kuin ennenkin. Paitsi onnistuin vähän pahoittamaan mieleni. Mutta ehkä se on luksusongelma, että on varaa pahoittaa mielensä jonkun käytöksestä. Kuitenkin se tärkein meni hyvin - meillä on pulla uunissa ja jokunen pakkasessakin.

Kaksi viikkoa testipäivään.

Puhelu

Kahden hengen nopeusennätys matkalla keittiö-makuuhuone.

Äh. Miksi kaikki on hereillä ja lähettelemässä fb-viestejä näin aikaisin lauantaiaamuna?

Miksi se ei jo soita?

Kihinää, sydämentykytystä, käsien tärinää.

Tämä on se kriittisin vaihe, sanottiin eilen. Olin kysymysmerkkinä. Siis, jos selviämme tästä, voi raskauslaskurin käynnistää?

Käynnistimme raskauslaskurin heti kotiin päästyämme.

Ommeksi olkoon! Laskettu aikasi on 27. kesäkuuta 2014 ja olet 2 viikkoa ja 0 päivää raskaana!

Ilmeisesti raskauslaskuriakin jännittää, kun se noin hermostuksissaan ommittelee. Päivä on toivottavasti oikein.

Tietysti aina käsillä oleva vaihe on kriittisin. Jos tästä ei pääse eteenpäin, ei pääse eteenpäin. Game over, voitte aloittaa kaiken alusta.

En muista montaa asiaa elämässäni, mitä olisin jännittänyt näin paljon.

Olen jo melko varma, että lääkäri on säästänyt huonot uutiset viimeiseksi, koska niiden kertominen on raskasta, ja siksi ei ole vieläkään soittanut. Kuinka kauan tämä "aamupäivä" oikein kestää? Katson sivistyssanakirjasta.

aamupäivä

1. alkupuoli päivää (klo 12:een saakka). esim. Tänään aamupäivällä. Kello 10 aamupäivällä.

aamupäivä

substantiivi aamun ja iltapäivän välinen vuorokaudenaika; noin klo 9–12



Kello tulee 11:45.
PRINGG!

Kahdeksasta munasolusta kuusi on hedelmöittynyt.

Maanantaina on melko varmasti jotain siirrettävää.

Voi maailma.

Keräys

Meidän pienokaiset on nyt laboratoriossa. Toivottavasti turvassa, eikä yksikään koeputki hajoa tai kaadu lattialle.

Niitä tuli kahdeksan. Kaikki vasemmalta. Tuumasimme, että oikeistolaiset yksilöt on karsittu pois heti alkuunsa. Heh.

Kipua ei paljonkaan tuntunut, itse asiassa kasvattelu teki enemmän kipeää kuin keräys. Vaikka keräyksessä oli tietenkin vahvemmat lääkkeet. Kipein kohta oli, kun tyhjältä puolelta imettiin jotain rakkulan tapaista, joka ei sitten ollut oikea rakkula.

Mies oli mukana, ja kertoi mukavia juttuja punktion ajan. Piti kädestä. Mun ihana mies.

Lääkäri oli ihana. Kätilö oli ihana. Kaikki meni hyvin.

Ollaan päästy tähän asti. Sekin jo tuntuu ihmeelliseltä.

Hautomosta hyvää iltaa

Nyt on alavatsalla alkanut tuntua samanlaista kipua kuin ennen ovista, mutta molemmilla puolilla, ja se vaan jatkuu ja jatkuu (tietty, koska jarru on päällä). Tuskaiseen oloon on auttanut pienet itkut, kävely, Panadol ja huumori. Sovittiin miehen kanssa, ettei hankita kokolattiamattoa.

Kiitos kaikille tsempeistä viime kirjoitukseen. Sain vähän mielenrauhaani takaisin.