Vauvavuodesta

Tyttöankka kyseli kuulumisia. Ehkä joku muukin on täällä vielä? :)

Vuosi meni tosiaankin nopeasti. Tällaista olen kirjoittanut muistiin vauva-ajasta:

Elämä vauvan kanssa on ollut kaikkea sitä mitä odotin, ja paljon muutakin. Vauva on ollut vaativampi mutta myös ihanampi kuin odotin. Pieni hurmuri. Päivät ovat menneet nopeammin kuin odotin, seuraa on ollut enemmän kuin odotin. Seinät ovat pysyneet pystyssä ilman kannattelua.

Meillä on lastenkasvatuksesta kaiken tietäviä lähisukulaisia, jotka ovat salaa ja avoimesti päivitelleet meidän hoitoratkaisuja. Olemme nukkuneet yhdessä, emme ole opettaneet vauvaa "nukahtamaan itse", annamme syödä niin vähän tai paljon kuin vauva haluaa, emme jätä vauvaa itkemään, jotta hän "oppisi olemaan itsekseen". Emme ole jättäneet vauvaa hoitoon, ennen kuin alkoi tuntua siltä, että hän pärjää. Emme ole "opettaneet pullolle", vaan pulloa on käytetty jos on tarvittu, ei harjoituksen vuoksi. Emme antaneet korviketta, "koska muuten vauva ei myöhemmin huoli muuta ruokaa kuin äidinmaito".

Olisi kiva, jos voisin antaa täältä nykyisyydestä neuvoja menneisyyteen. Että hyvin menee, lapsestanne tulee ihana, rakkaus paistaa hänen silmistään joka puolelle, hänestä EI tule hermoheikkoa ja läheisriippuvaista, kun saa olla aina halutessaan sylissä ja kainalossa. Hän ei olekaan vierastanut hankalasti ja pitkään, vaikkei ole ollut paljon vieraiden hoidossa. Hän osaa nukahtaa ilman tissiä - vaikka se olisikin edelleen paras ja ihanin tapa nukahtaa. Hän syö tavallista ruokaa nirsoilematta. Hän juo nokkamukista tarvittaessa, ja lasin reunalta myös. Hän herää hymyillen.

Kumma kyllä, kukaan ei neuvo meitä enää...

Lapsettomuuden jättämä arpi on haalistunut. Sen ajatteleminen tai siitä puhuminen ei tunnu pahalta enää. Vain joskus tulee mieleen, että entä jos meillä ei olisikaan tuota pientä ihmettä. Sydäntä kuristava ajatus.

Haluaisimme toisen lapsen jonain päivänä. Ei ihan vielä, kun tuo ensimmäinenkin on niin vauva vielä. Jotenkin luotamme siihen, että niistä viime hoitojen pikku huurunenistä saisi sulatettua vielä yhden perheenjäsenen meille. En usko, että koskaan tulen raskaaksi ilman hoitoja. Se ei tunnu pahalta enää.

Lämpimiä ajatuksia kaikille samoissa vesissä uiskenteleville. Elämä on ihme ja ihmeellistä.

Varpajaisia odotellessa

Olen suloisen pienen pojan äiti. Mieheni on hänelle ihana isi. Kotimme tai oikeastaan makuuhuoneemme on pesä, josta välillä kurkistelemme ulos. Onnitteluja on tullut tulvimalla. Kun tulimme sairaalasta kotiin, ovella odotti kukkalähetys.

Sairaalassa mietin monessa kohtaa, että tämäkin pitää laittaa muistiin ja kirjoittaa ylös. Toivottavasti jotain on vielä muistin sopukoissa, kun ehdin asettua kirjoittamaan.

Nyt nautitaan. Kauniita kesäpäiviä kaikille!