Keskiraskauden loppupuolella

Onpas tässä vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Elämä on kovasti vilkastunut, enkä oikein ehdi istua koneella. Keskiraskautta on vielä pari-kolme viikkoa jäljellä... Pikkuinen voisi jo selvitä hengissä, vaikka syntyisi nyt, ja sen myötä hän on vieläkin konkreettisemmin jo perheenjäsen. Asustaa vaan tuossa nahan alla ja sieltä potkimalla ja kutittelemalla viestii. Hassusti osaa potkaista usein juuri sopivassa kohdassa, kun kysytään hänen mielipidettään johonkin (tai vaikka ei kysytä :).

Neuvolan ryhmätapaamisessa hiljaisesti ihmettelin, kun niin monen liikuntaharrastuksena oli enää kävely, muut oli jääneet pois. Nyt alan huomata, että kävelyhän on aika rasittavaa liikuntaa! Hehe. Jumpassa on jo vähän semmoinen köntysmäinen olo. Liikkuminen on muuttunut selvästi, ja tuntuu todella kummalliselta, että vaikka nyt eteentaivutuksessa napa osuu reiteen! Tulee sellainen olo, että on samaan aikaan hyvin taipuisa ja hyvin kankea. Kevääksi pitääkin hankkia jalkaan helposti sujautettavat kengät, koska nyt jo tuntuu ikävästi siltä, että bambino lytistyy, jos kumarrun suoraan eteenpäin sitomaan kengännauhoja.

Aamu- ja iltalauluista on tullut päivittäinen rutiini. Mielenkiinnolla odotan, tunnistaako pikkuinen laulut syntymän jälkeen! Yhtenä aamuna tuli mieleen, että herätyskellon ääni saattaa olla yhtä lailla tällainen tuttu ääniympäristön osa :D

Laula pieni laulu

Olemme alkaneet laulaa bambinolle. Tuttu vauvaperhe kertoi, että vauva tunnisti syntymän jälkeen isän laulaman tuutulaulun ja on alusta asti rauhoittunut sen kuullessaan. Aika hienoa, että myös miehelle on mahdollista luoda kontaktia poikaseen jo ennen syntymää. Onko jollain teistä lukijoista kokemuksia aiheesta?