Aloin ihmettelemään, kun miehen näytteenannosta on jo yli kaksi viikkoa, ja vastauksissa piti kestää enintään se kaksi. Eikö yleensä hyvät uutiset tule nopeasti?
Ensimmäistä kertaa ikinä mieleen pälkähti ajatus: entä jos vika ei olekaan minussa?
Yhtäkkiä ymmärsin, miksi miehellä ei ole ollut mitään ongelmaa kertoa kavereilleen, että vauvayritys on käynnissä. Syyllisyys ei paina häntä. Huomasin ajattelevani, että jos vika onkin siittiöissä, minunkin on helppo kertoa tästä omille kavereilleni (niiden muutaman läheisimmän lisäksi). Sehän ei ole minun syytäni sitten. Ei minun ristini. Olisinkin oikeastaan enemmänkin mahtava, jalo ihminen joka ei välitä tuollaisista sivuseikoista kumppanissa. Tärkeintähän on että sovitaan yhteen henkisesti ja fyysisesti, jos biologisesti ei mätsää - pah, biologiaa voidaan auttaa.
Kaikki ne vakuuttelut itselleen ja muille, että tälle ei vaan voi mitään ja niin edelleen. Olen koko ajan salaa syyttänyt itseäni tästä. Miksi on niin helppo hyväksyä vikoja muissa, mutta itsessään ei?
Tälle oivallukselle nostan maljan tänään!
Mä pystyn niin samaistumaan tähän. Ittee on vaan niin helppo syyllistää. Sitten sitä jää aina miettiin kaikkia tällasia tyhmiä juttujakin et no "join sillon yhtenä vloppuna niin sen takia en oo nyt raskaana" jne.
VastaaPoistaJoo, ihme taikausko nostaa päätään, kun tarpeeksi aikaa kuluu :) mulle oli aika iso yllätys, miten helpottunut olo tuosta ajatuksesta tuli. (Se on tavallaan väärin, jotenkin... En saisi toivoa, että vika ei olisi minussa.)
VastaaPoistaJa heti aloin ajatella, että varmaan sen takia en ole vieläkään raskaana, kun olen ajatellut salaa itsestäni näin negatiivisesti! :D En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa :)
Voi ku vaan osais olla ajattelematta liikaa tuollaisia asioita niin pääsis ainakin puolet helpommalla. :D
VastaaPoista