Tulipa syksy kalenterintarkasti tänä vuonna. Sade ja tuuli on aika tunnelmallistakin täältä sisältä katsottuna, kun kesän lämpö ei ole vielä kokonaan haihtunut sielusta. Minulla on taipumusta vaipua melankoliaan mitä pitemmälle syksy etenee, joten tälle vuodelle varasimme matkan etelän lämpöön jotta selviämme (tai minä selviän) pimeyden yli toivottavasti vähän mukavammin.
Eilen vietimme hauskan illan ystävien kanssa. Eräs tuttu tuore isä kysyi, millaista avioelämä on. Hän yllättyi, kun hymyilimme ja sanoimme että kivaa on. Kysyimme sitten, millaista lapsiperheen elämä on. "It's a full time job", oli vastaus. Vaikutti siltä, että tämä isä ei ollut etukäteen ihan selvillä, mihin oli ryhtynyt (tai ehkä kukaan ei ole?). Valvoimme myöhään ja nukuimme myöhään. Herätessä pohdiskelin, onko "samaan aikaan päivästä", jos teen ovistestin tänään klo 12 ja maanantaina kuuden maissa...
e kirjoitti blogissaan hienosti siitä, miten oma suhtautuminen muuttaa kaiken, vaikka asiat pysyvät samoina. Halusin laittaa kirjoituksen tänne omaankin blogiin muistiin, että voin sitten palata heikolla hetkellä siihen.
Itse olen usein miettinyt tätä tuttua rukousta, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan:
anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa ne jotka voin,
ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.
Tyyneydellä kohti seuraavaa päivää ja kuukautta, rohkeudella kohti tutkimuksia ja hoitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti