Don't panic

Olemme alkaneet kertoa lähipiirille laajemmin lapsettomuusongelmasta.

Se näyttää nostattavan pienimuotoista paniikkia. En tiedä, johtuuko siitä että meillä on miehen kanssa muuten asiat niin hyvin tällä hetkellä. On koti johon mahtuisi kolmaskin perheenjäsen, tarpeeksi työtä ja terveelliset elämäntavat - ei mitään syytä, miksi lapsia ei tulisi silloin kun halutaan ja niin monta kuin halutaan. Nyt onkin uhkana, ettei lapsia tule, ja tämä yllättäen herättää joissain ihmisissä pelon samasta kohtalosta. Sinkkuystäväni alkoi hermoilla epäillyn PCO:n aiheuttavan hänellä melko varmasti ongelmia raskautumisessa. Hänellä ei ole parisuhdettakaan, mitä joku voisi pitää suurempana ongelmana näistä kahdesta. Miehen sisko ilmoitti aikaistavansa suunniteltuja häitä vuodella, ensi vuoden kesältä tälle kesälle. (Tiedämme kaikki mitä häiden jälkeen tapahtuu.) Miehen kaveri alkoi miettiä, pitäisikö heidänkin aloittaa yritys siltä varalta että ongelmia tulee. Helposti kahden lapsen äidiksi tullut kaverini ei pystynyt oikein ajattelemaankaan tätä kauheutta, vaikutti siltä että hän oli juuri kuullut syöpäuutisen.

Pitääkö kotimme julistaa kriisialueeksi? Tarvitsemmeko hätäapua? Onko se tarttuvaa?

Toivon, että tämä olisi jo ohi, eikä vasta alussa. Mieluusti alkaisin tutustua adoptioon vaihtoehtona, jos lapsettomuus on kohtaloni. Mutta kun. On se mahdollisuus. Ehkä 50-50. Että kuitenkin saamme lapsen. Ja sitten on ollut ihan turhaa hermoilla.