Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni paljon tätä lapsettomuusasiaa. Mitä se on? Siis mitä se tarkoittaa? Miten siihen pitäisi suhtautua?
Ainakin se on
1) sairaus. Lapsettomuuden syyn selvittämiseksi pitää käydä lääkärissä ja useimmiten siihen löytyy syy ja moniin syihin hoitokin on olemassa. Aina syytä ei löydy, silti voidaan hoitoja antaa. Selvästi sairaus.
2) parisuhdekriisi. Voiko lääkäriajan varata ja spermanäytteen ottaa ilman että mies huomaa? No, ei niin. Meillä ei olekaan hetkeen ollut miehen kanssa Vakavaa Keskustelua. Se oli lyhyt ja päättyi onnellisesti: emme valinneet toisiamme lapsentekotarkoituksessa, vaan yhteistä elämää varten (vau). Sitä paitsi lapsia voi kuulemma myös adoptoida. Vaikka omakin olisi aika kiva.
3) elämänvaihe. Meinasin laittaa elämänkriisi, ja onhan se sitäkin, vaikka ei juuri nyt tunnu kriisiltä. Jostain syystä ajattelen teini-ikää, kun mietin vertailukohtaa tälle nykytilanteelle. Sekin oli ahdistavaa, pelottavaa aikaa. Siitä ei päässyt yli eikä ympäri, ei oikein tiennyt milloin se loppuu tai loppuuko ikinä. Nyt voisin sanoa 16-vuotiaalle itselleni, että se menee ohi. Ja nykyiselle itselleni, että tämäkin menee. Lapsi tulee tai tilalle löytyy jotain muuta. Muista ZEN. Hindu-lehmä jauhamassa heinää keskellä tietä. Ihan rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti