Miksi lapsia hankitaan?

Katsoin jokin aika sitten Yle Areenasta lapsettomuutta käsittelevää keskusteluohjelmaa. Siinä lapsettomuudesta kärsinyt nainen ja vapaaehtoisesti lapseton kertoivat näkemyksiään aiheesta. Jäin miettimään, kun jälkimmäinen sanoi jotakin siihen suuntaan, että nuorilta naisilta odotetaan lasten hankkimista, ja moni toimii näiden odotusten mukaisesti miettimättä sen enempää, miksi haluaa lapsia.

En ensin oikein ymmärtänyt, mitä vapaaehtoisesti lapseton oikein tarkoitti. Kunnes viime viikonloppuna tapasin appivanhempia ja muistin: viime aikoina kuulumisia on kyselty ihan tiettyyn tapaan. Jos näytämme miehen kanssa oikein onnellisilta tai meille on sattunut jotakin mukavaa, vastausta odotetaan erityisellä mielenkiinnolla. Sitten kun olemmekin vain voittaneet lotossa (no, emme ole oikeasti voittaneet, mutta vaikka nyt varanneet lomamatkan johonkin ihanaan paikkaan), niin vastaanotto on vähän hämmentynyt. Että tuostako olette noin iloisia? Eikö vauvauutisia vieläkään?

Mitään ei sanota ääneen, mutta tapaamisen jälkeen yleensä lähinnä kuukautisten aikaan itsestään muistuttava ajatus lapsettomuudesta tuntuukin yhtäkkiä kamalalta epäonnistumiselta.

Oma äitini ei ole yhtään sen parempi. Jo vuosia sitten kävi kerran niin, että äiti oli niin varma raskaudestani, että tuli silittelemään vatsaani. Pömpöttäähän se, niin kuin aina etenkin kuukautisten aikana, mutta... Perkele! Tästä pääsemmekin toiseen ärsytyksen aiheeseen: Miksi nainen muuttuu yhtäkkiä yleiseksi omaisuudeksi, kun on raskaana? Tai tarkemmin sanottuna, sekin riittää että näyttää raskaana olevalta! Olen nimittäin kokenut mahan taputtelun toisellakin kertaa, ja silloin kyse oli vanhemmasta naispuolisesta työkaverista kesätyöpaikassa. "Oi, onko sinulle käynyt onnellinen sattuma?" hän kysyi ja hyökkäsi hyväilemään alavatsaani hellästi. "Ai kuukautiset?" olisi pitänyt vastata, mutta tuijotin vain äimänä takaisin.

Niin, tosiaan. Ympäristö (lähes mikä tahansa ympäristö) odottaa, että nuori nainen hankkii lapsia. Jos ikä alkaa lähestyä kolmeakymmentä, talossa on mies eikä vauvauutisia kuulu, alkaa ihmettely. Toisissa piireissä vaivihkaa kierrellen, toisissa täräytetään kysymys suoraan. Vaikutus on sama: kun ihminen ei täytä ympäristön asettamia odotuksia, hän ahdistuu. Ja ehkä vaihtaa ympäristöä - vauva-arkea elävät ystävät jäävät taka-alalle. Minustakaan ei ole niin hauska tavata appivanhempia kuin ennen. Jostain syystä tiedän, kuinka kauan heillä meni häiden jälkeen raskautumiseen. Me olemme tuplanneet tämän ajan. Ihmekös tuo, jos ihmettelevät.

Toisaalta tiedän, että kun raskausuutinen pamahtaa ilmoille, näitä samoja ihmisiä on taas mukava nähdä, kun olemme taas onnellisia heille ymmärrettävästä syystä. Anoppi saa jo ties kuinka monta vuotta sitten ensimmäiselle lapsenlapselle hankituille vauvanvaatteille käyttöä. Minulla olo on kuin kuningattarella, jonka tärkein elämäntehtävä on saada kruununperillinen. Mikä asia nyt alkoi hieman ärsyttää. Tai sen verran, että meinasin jo puhaltaa pillit poikki koko lapsensaantiprojektin suhteen. Perkele.