Nyt on kyllä vaikeeta. Niin, niin vaikeeta. Kun mietin lapsettomuutta, ajattelen ensin päättäväisen positiivisesti, miten tässä jalostun ihmisenä ja on aikaa itselle ja sitten alkaa mieleen vyöryä kaikki vääryydet, tuskanhiki ja kyyneleet.
Samalla mietin, että millä oikeudella oikein valitan näitä first world problemsseja, mullahan on kaikki parhaat hoitomahdollisuudet käden ulottuvilla. Toisaalta lapsettomuus on aina tragedia, oli köyhä tai rikas. On tavallaan virallinen lupa olla surullinen.
Kävin siis lääkärissä tällä viikolla, ja kirjoitin siitä painokelvotonta tekstiä, mistä tuli hirveä morkkis. Oikeasti asiat on ihan hyvin, tai olosuhteisiin nähden hyvin. Sain reseptin mukana luvan aloittaa pillerit uudelleen, eli kärsittävänä on enää nämä alkavat menkat ja sitten 2kk lomaa kivuista - toivottavasti ne vielä tehoaa. Leikkaus on jo aika pian. Sen jälkeen pääsemme IVF-hoitoon, eikä kukaan enää ole maininnut sanaa inseminaatio.
Jos olisi kaksi identtistä blogia, jotka olisi tähän asti menneet samaa tahtia lapsettomuusasioissa, niin toisessa niistä aletaan vuoden-kahden sisällä odottaa vauvaa. Toinen jää ilman. Fifty-fifty.
(Paska endometrioosi. Vihaan sitä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti