Skyfall

Kävimme isänpäivänä katsomassa uusimman Bondin. Elokuvan teemabiisi ei etukäteen iskenyt, mutta leffassa se nosti ihon kananlihalle. Tänään kuuntelin sitä lisää, ja ensin itketti se että taivas putoaa (onko sen pakko?), sitten teksti lohdutti:

Let the sky fall,
When it crumbles
We will stand tall
Face it all together

Where you go I go
What you see I see
I know I'd never be me
Without the security of your loving arms
Keeping me from harm
Put your hand in my hand
And we'll stand

Isänpäivä meni niin kuin monet aiemmat. Menetin oman isäni kauan sitten, joten isänpäivään on aina liittynyt menetyksen, jonkin puuttumisen tai ulkopuolisuuden tunne. Se ei kuulu minulle. Siksi kai isänpäivä ei ole mikään erityinen muistutus lapsettomuudesta - pikemminkin ajatus sen viettämisestä miehen kanssa(!) on salainen haave samasta kategoriasta kuin vaikka nyt ajelu harmaalla Aston Martin DB5:llä kartanoon Skotlannin maaseudulla. Olis niiin mageeta, but what are the odds?!

Ja toisaalta, ei se mahdotontakaan ole.